Kertokaahan rintaraivarista jos teillä siitä kokemuksia on! Mistä se johtuu? Seuraako siitä aina että imetys loppuu siihen ja pitää siirtyä korvikkeisiin?
Rintaraivari
14
8275
Vastaukset
- vauva nyt 6kk
Meidän pojulla oli rintaraivareita 3.5kk ikäisenä. Kestivät kaksi päivää. Välissä olevana yönä raivoamista ei ollut vaan söi normaalisti. Kahden päivän ajan poika huusi joka syöttökerralla. Ei olisi halunnut syödä ollenkaan,mutta nälissään söi kuitenkin vähän. Mun tissit oli räjähtää, kun piti niin pitkiä välejä. Pumppasin vähän pois kun pelkäsin tulehdusta. Luulin, että imetys loppuu tähän. Stressasi aivan hirveästi koko imetys. Poika vaan huusi pää punaisena kun yritin syöttää. Ja kun ei syönyt oli tietenkin koko ajan kiukkuinen ja itkuisa. Huijasin pojun pari kertaa syömään siten että kävelin ja roikotin poikaa edessäni kainaloista. Tosi vaivalloista, mutta söipähän vähän. Mun imetys ei noihin kahteen päivään loppunut. Poju alkoi taas syödä normaalisti. Sitä mistä tuo raivoaminen johtui, en osaa sanoa. Välillä mietin, että olinko tarjonnut rintaa liian usein ja poika halusi harventaa syöntivälejään ja hermostui siksi koko rintaan. Mene ja tiedä.
- eve
Täältä löytyy hyvä artikkeli aiheesta
http://www.imetystukilista.net/faq/rintaraivarit.php
Siinä rintaraivareista, niiden syistä ja ratkaisuista...! - nina
parhaillaan.. keskipäivän imetyksellä sekä viimeisellä juuri ennen nukkumaan menoa.
Tissit ovat aina ihan täynnä, joten ei tosiaan ole kyse siitä, ettei tyttö (2kk) saisi maitoa, pikemminkin päinvastoin, taitaa tulla yli oman tarpeen.
Tyttö syö noin 5-10 minuuttia ihan normaalisti, jonka jälkeen alkaa kamala huuto. Iltaisin kun huutoa on kuunneltu hetken, annan tytön usein isille, jolloin huuto tyrehtyy ja uni tulee. Myös tutti auttaa huutoon. Joten meillä ongelma on ilmeisesti siinä, että maitoa tulee liikaa, kun typy haluaisi vaan lutkutella tissiä tutin tapaan... Tyytyväiseltä' kun kuitenkin vaikuttaa ja paino nousee koko ajan hienosti.- löytyy
kyllä ongelmanratkaisu,jos haluat.Imetyslinkistä löydät.
- amam
no johan on nimi keksitty"rintaraivari"!
Raivareista puhutaan vasta kun lapsenne vähän kasvavat, vauvat on vauvoja vielä,itkevät tosi tarpeeseen.- Kiitollinen
Tosi hyödyllinen kommentti tähän äidit pahimmillaan masennuksen ja itkun partaalle saavaan ongelmaan. Rintaraivarit ovat todellinen ongelma, oli sen natiaisen ikä mikä tahansa, ja terminologialla säätämisen voi heittää jorpakkoon.
- isa123
Pakko myös sanoa ettet ole varmaan itse tuota raivoamista kokenut. Siis meillä meni näin: vauva huusi kun näkikin rinnan selkä kaarella ja naama punasena. Ajattelin pitkään että kysymys oli siitä että söin jotain sopimatonta ja vauvaa sattui. Tehtiin testi miehen kanssa: kun ei imetys taas sujunut, niin pumppasin maito pulloon ja kas kummaa - vauva söi onnessaan ilman itkua, ilman vääntelyä yms. Ei oo siis hädästä kyse, vaan siitä että vauva on syystä tai toisesta pettynyt rintaan ja RAIVOSTUU kun hänelle sitä tarjotaan. Ne on nimensä mukaan rintaraivareita.
- Tsemppiä muillekki!
Meillä oli rintaraivari lapsella heti jo aluksi synnytyssalista lähtien. Karjui ja ei suostunut ottamaan rintaa suuhun vaikka yritti miten päin tahansa.Minä yritin ja moni kätilö kävi opettamassa ja kokeilemassa. Huutoa kesti 2 kk, ennen kuin lopulta suostui imemään rintaa. Pumppasin maitoa pulloon koko tuon ajan, ja yritin miltei joka päivä imettää, aina tuloksetta. Lopulta vauveli onneksi ymmärsi oman itsensä ja äitinsä parhaaksi alkaa imemään. Aluksi rintakumin kanssa, kun oli tottunut pullon muoviseen tuttiin. Raskastahan se onhormonihöyryissä kun ei imetys onnistu ja kukaan ei usko ennenkuin näkee, että raivoaa oikeesti rinnalla.Voimia kaikille, joilla on rintaraivarivauva!
- jepjep...
Tutun kuullosta, meillä vauva on tehnyt tätä lähestulkoon joka ikinen päivä pariviikkoisesta asti ja ikää hänellä nyt 2kk..Meillä tosin saattaapi johtua pullottelusta, kun osittaisimetän erinnäisistä syistä (ja ennenkuin joku tuomitsee, niin tästä on ihan lääkärin kanssa keskusteltu), joskus vauvan ei tarvitse kuin nähä rinta ja johan alkaa naamapunaisena huutamaan...
- hieno juttu!
No joo, voi olla tekemistä pullolla tuossa asiassa, mutta mä kyllä sanoisin, että tosi upeaa, että olet silti raivareista huolimatta jaksanut osittaisimettää! :) Olethan saanut tietoosi kaikki kikat, mitkä raivoamiseen voivat auttaa?
- jepjep...
Juu no netistä oon kattonut noita kikkoja mitkä auttaa raivoamiseen, nyt ollaan päästy pullosta melkein kokonaan eroonkin, vauva nyt 2kk.. Yösyötöt ja päivän aikana menee vain rintamaitoa, mutta illalla tai iltapäivästä alkaa sitten pullorumba ja korviketta menee päivästä riippuen 200-400ml vielä, mutta mielestäni se on hyvä ettei enempää kun ennen saattoi mennä jopa 4 purkkia pävässä...
- hieno juttu!
Ok, hienoa, että olette saaneet vähennettyä korviketta! Sanoit, että illalla tai iltapäivästä alkaa pullorumba. Se on aika tavallista, että ilta on sellaista aikaa, ettei oikein mikään kelpaa... Oletko satavarma, että vauva joka kerta huutaa nälkäänsä illalla? Mietin vain, jos koettaisit vähä vähältä vähentää sitä korviketta ja olla tarjoamatta rintaa silloin, kun vauva raivoaa sille. Kannattaa puuhata jotain ihan muuta väliin ja vaivihkaa tarjota uudelleen. Oletko kokeillut kävellessä imettämistä? Mielikuvituksellisia imetysasentoja? :D Hämärässä huoneessa imettämistä? Meillä oli myös hirveitä raivareita tuossa iässä ja pulloa ei ole tarjottu koko aikana, joten ei siitä ollut kyse. Toki teillähän voi olla niin, kun homma on jatkunut pariviikkoisesta. Voisin silti kuvitella, että saatte vieläkin tuota korvikemäärää vähennettyä, kun kerran olet jo onnistunut noin paljon vähentämään! Maidon riittävyydestä ei varmasti siis ole kyse, enemmän tuosta raivarijutusta. Mikäli siis haluat vähentää, mikään pakkohan ei ole sitä enää pyrkiä vähentämään. :)
- jepjep...
Kyllä tunnen jo vauvan sen verran hyvin, että tiedän, milloin itkee nälkäänsä tai pikemminkin silloin, jos hänellä on nälkä, hän todellakin huutaa naama punaisena niin kauan, että saa sen pullon ja tota tissittelyä oon koittanut just noin, et vois puuhastella välissä jotain muuta (ja meillä syödään yleensä aina hämärässä, muuten ei tissi maistuis päiväsaikaankaan), mutta huuto alkaa uudestaan pelkästään siitä, jos sen tissin näkee tai sitten huuto ei edes lopu ennenkuin sen pullon saa, eli vaikeetahan siinä on muuta alkaa puuhastelemaan, jos vauva ei muuten rauhoitu, kun nälkäänsä huutaa.. :/ mutta eipä tuo mua sinänsä haittaa, mulle on kuitenkin pääasia, että vauva saa ruokaa ja on tyytyväinen :) Ja kävellessä imetyksestä ei tuu myöskään mitään, kokeiltu on... :/
- hieno juttu!
Joo, en mä näitä ohjeita sillä kirjoittanut, että epäilisin, ettet tunne vauvaasi. :) Ne vaan on sellaisia mysteeriolioita, ettei niistä aina ota selvää. Ja tietenkin on pääasia, että vauva saa ruokaa ja on tyytyväinen, kysäisin vaan sillä, että JOS haluat vielä kokeilla vähentää lisää sitä korvikkeen määrää. Mutta hienostihan teillä tuntuu menevän noin ja voihan sitä rintaa aina sitten säännöllisin väliajoin kokeilla tarjota iltaisinkin, se saattaa jonain viikkona hups vaan yhtäkkiä kelvatakin. Mukavaa jatkoa teille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7910311Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016285Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh945817Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605153Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088