Näin se sitten kävi meillekin, ero edessä, kuukauden sisään olisi katto pään päälle löydyttävä, kuukausi jo tämän päätksen kanssa eletty. Lapsi jää minulle, eli äidille ja isälle reilut tapaamiset. Sovimme keskenämme, olemme pyrkineet "sivistyneesti" asiaa hoitamaan, lomalmatkallakin vielä olemme käyneet..
Aika tyhjä olo on, miten tästä eteenpäin ja miten selviän? Toisaalta myöskin tietynlainen häpeän tunne, ei sittenkään onnistuttu, unelma "yhtenäisestä perheestä" hajosi (olen itse avioerolapsi ja tämä oli todella tärkeää minulle..), nyt ei voi kuin ihmetellä, miksi kaikki meni näin. Ns. arkisuhdehan meillä pelasi hyvin, ei riidellä tms., mutta jotain puuttuu ja sopueroon on siis päädytty.
Pelottaa ihmisten suhtautuminen yh-äiteihin, vaikka yhteishuoltajuushan se tulee olemaan. Pelkään, että olen loppuelämäni yksin. Todella ristiriitainen olotila, olen ihan hukassa. Kuitenkin on työ ja lapsi hoidettava niin kuin ennenkin, ehkä tää helpottaa, kun pääsee omaan asuntoon ja saa taas uudenlaisen arjen pyörimään.. Muiden kokemuksia kaipailisin, huolehdinko liikaa sittenkin, ehkä tästä selviää.. Kiitos jos jaksoit lukea.
Aika tyhjä olo on, miten tästä eteenpäin ja miten selviän? Toisaalta myöskin tietynlainen häpeän tunne, ei sittenkään onnistuttu, unelma "yhtenäisestä perheestä" hajosi (olen itse avioerolapsi ja tämä oli todella tärkeää minulle..), nyt ei voi kuin ihmetellä, miksi kaikki meni näin. Ns. arkisuhdehan meillä pelasi hyvin, ei riidellä tms., mutta jotain puuttuu ja sopueroon on siis päädytty.
Pelottaa ihmisten suhtautuminen yh-äiteihin, vaikka yhteishuoltajuushan se tulee olemaan. Pelkään, että olen loppuelämäni yksin. Todella ristiriitainen olotila, olen ihan hukassa. Kuitenkin on työ ja lapsi hoidettava niin kuin ennenkin, ehkä tää helpottaa, kun pääsee omaan asuntoon ja saa taas uudenlaisen arjen pyörimään.. Muiden kokemuksia kaipailisin, huolehdinko liikaa sittenkin, ehkä tästä selviää.. Kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oman aikansa se ottaa ja (en halua pelotella) mutta jos olit rakastunut niin vielä monta kertaa kaipaat ja vihaat entistäsi. Rakastuneen ihmisen aivokemia on erilainen kuin ei rakastuneen ja tämän tasoittumiseen menee 1-2 vuotta. Ei kannata säikähtää omia tunteitaan, aika auttaa.
Tieteen kuvalehdessä 3/2005 oli artikkeli rakastuneen ihmisen aivokemiasta ja siinä oli myös eroamisesta. Mutta kun hieman aikaa menee ja tottuu yksinelämiseen sekä siihen, että lapsi ei koko ajan ole läsnä, vaan toisellakin vanhemmalla niin helpottaa. Älä lannistu, elämä voittaa kuitenkin.
Minulla oli sama tilanne 2 vuotta sitten (lapset olivat silloin vajaat 2v. ja 5v.), alkuun meni jonkun aikaa totutellessa uuteen tilanteeseen mutta nyt on kaikki jo hyvin. Tapaamiset sujuvat suht hyvin, lapset vaikuttavat tasapainoisilta ja onnellisilta. Itse olen myös avioerolapsi ja samoin minusta, kuin sinustakin, ero tuntui aluksi todella kauhealta, olin aina ajatellut, että haluan lapsilleni "ehjän" ydinperheen, koska minulla ei sellaista ollut koskaan itselläni ollut. Sinun kannattaisi ehkä yrittää tutustua muihin yh-äiteihin, saisit tukea ja voimia omaan yksinhuoltajuuteesi. Ja vaikka tällä hetkellä tulevaisuus näyttäisi kuinka synkältä, niin ennemmin tai myöhemmin taas aurinko paistaa ja elämä hymyilee.