Onkohan Orimattilan Keski-ikäisille peräkammarinpojille jäänyt 80-90-luku päälle, kun ei ole päässyt tosta jenkkiauto huumasta eroon vielä 50 vuotiaina? Kumia poltellaan kyläraitilla, 15 kesäisiä kyyditellään ja facessa kehiskellaan, jopa valtuutetut kehuu toisiaan, vaikka kyseinen homma on liikennerikkomus!
Orimattilan "ikiteinit"
Anonyymi-ap
14142
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Erittäin ajankohtainen ja hyvä aloitus.
Sarjassamme pari persusetää.
Orimattilan Perussuomalaiset päättivät järjestää kunnanvaltuuston kokouksen perinteisen jenkkiraudan takapenkillä, koska heidän mielestään molemmissa on täsmälleen samat arvot: kova ääni, valtava kulutus ja täydellinen kieltäytyminen sähköistymisestä.
Kyllä jenkkiautoharrastajat maksaa itse bensansa ja ennenkaikkea ne verot! On se hienoa katsella komeita autoja ja kuunnella V8:n jytinää😁. Kunpa itsellänikin olisi rahaa hankkia tuollainen peli. Se olisi muuten sitten rotta-auto. Ah niin rumia, mutta niin hienoja nekin. Jatkakaa jenkkiauyoharrastajat! Kateelliset panettelee! V8:n jytin voittaa mennen tullen sählärin ininän.
Perussuomalaiset ei jätä Orimattilaa tyhjäkäynnille, vaan tuo pöytään sitä kuuluisaa tehoa. Kun kunnan talous sakkaa ja pitää päästä ylämäkeen, ei siinä auta mikään kalliilla velkasähköllä toimiva, vinkuva hybridihärveli. Silloin tarvitaan luotettavaa, iskutilavuudeltaan suurta amerikkalaista voimanpesää, joka ei hyydy kovassakaan paikassa. V8-moottori on täydellinen vertauskuva vastuulliselle talouspolitiikalle: se käy tasaisesti, siinä on voimaa reservissä ja se pitää sellaista ääntä, että naapurikunnissakin tiedetään Orimattilan olevan kartalla.
Mitä tulee väitteisiin ”valtavasta kulutuksesta”, muistutan, että ne rahat menevät suoraan kotimaiseen polttoaineveroon ja huoltoaseman yrittäjän taskuun, eivätkä ulkomaisiin akkukomponentteihin. Pakokaasupilvi peräpeilissä puolestaan takaa sen, että takana tulevat pitävät turvavälin eivätkä pääse hyppimään silmille. Orimattila tarvitsee nyt johtajia, jotka uskaltavat painaa tallan pohjaan ilman pelkoa siitä, riittääkö akku seuraavalle tolpalle.
V8 jytisee
Kateelliset vihervassarit itkee sähkö priuksissa. Yhy yhy yyyy.
Persujen tarina Orimattilassa häämöttää loppuaan. Entinen tuulipukukansa on pelinsä pelannut huonosti.
Orimattilan tori on pelastus siihen. Paikallinen osasto pystyttää sinne telttansa, joka loistaa kirkkaamman sinisenä kuin kirkonkylän taivas. Strategia oli yksinkertainen mutta nerokas: tarjotaan niin vahvaa santsikahvia ja niin makeita korvapuusteja, ettei kukaan kuntalainen pystyisi kävelemään ohi lupaamatta antaa ääntään niille seuraavissa vaaleissa.
Jenkkiautoharrastus on hieno harrastus ja autot on vielä autoja👍.
Kyllä, kaikki muu on kateellisten panettelua.
Vielä kun Mirkun löytäisin.
T: Keijo
Ps : Penalla oli Lada nuorena
Pena seisoi tienpientareella konepelti pystyssä, kun paikalle kurvasi upouudella Mercedeksellä ajava helsinkiläisherra.
Mersumies päätti auttaa miestä mäessä."
Tarvitsetko kyytiä tai hinausta?" helsinkiläinen kysyi.
"Hinaus kelpaisi Orimattilan Essolle", Pena tuumasi."
Sopii! Mutta jos ajan liian lujaa, vilkuta Ladan valoja, niin hidastan", Mersumies neuvoi.
Matka alkoi mukavasti, kunnes viereistä kaistaa pyyhälsi ohi Bemari-kuski, joka näytti Mersumiehelle keskisormea.
Mersumiehellä keitti heti yli.
Hän unohti Ladan kokonaan, survaisi kaasun pohjaan ja lähti hurjaan takaa-ajoon.
Hetken päästä kaksikko ohitti huoltoaseman huimaa vauhtia.
Huoltoaseman pihalla seisova mies katsoi ohi kiitävää letkaa silmät pyöreinä ja soitti heti kaverilleen:"Et usko, mitä näin!
Mersu ja Bemari vetävät moottoritiellä kahtasataa rinta rinnan!""No, mitä ihmeellistä tuossa nyt on?" kaveri kysyi.
"No se, että orimattilalainen Pena roikkuu Ladalla aivan niiden puskurissa ja vilkuttaa raivokkaasti valoja, että päästääkää ohi!"
Niimpä niin. Satuja.
Jokainen meistä haluaisi 80-luvulle ...
"Reijon" käsi hakeutui farkkutakin taskuun, ja sieltä hänen sormensa löysivät kylmää metallia ja kulunutta punaista muovia. Se oli aito sveitsiläinen monitoimilinkkari, Victorinox, jonka hän oli saanut lahjaksi 18-vuotispäivänään vuonna 1984.Linkkari oli ollut matkassa mukana kaikessa. Sen isolla terällä oli leikattu makkaraa nuotiolla, pienellä meisselillä oli rämpätty ja korjattu Corollan virranjakajaa tienposkessa, ja sen pullonavaajalla oli suhautettu auki lukemattomat kaljapullot Sopinkulman baarin takana ja V8-jenkin takapenkillä. Linkkari oli "Reijolle" laadun ja pysyvyyden symboli – ajalta, jolloin asiat tehtiin kestämään, toisin kuin nykyiset kertakäyttöiset muovilelut.Hän otti linkkarin taskustaan ja avasi sen pienen pinsetit hämärässä tuvassa. Työkalu oli yhä täydellisessä kunnossa, rasvattu ja terävä, valmiina toimimaan missä tahansa tilanteessa.
Mutta kun "Reijo" katsoi sitä Popedan kasetin kohinan keskellä, iski lopullinen haikeus. Linkkarissa oli työkalu jokaiseen arjen ongelmaan, mutta sellaista terää siitä ei löytynyt, jolla voisi korjata yksinäisyyden. Se ei osannut avata ovea takaisin vuoteen 1985, eikä mikään sen meisseleistä pystynyt kääntämään Orimattilan Erkontietä sellaiseksi kuin se oli ennen. Työkalu oli valmiina, mutta maailma ympärillä ei enää tarvinnut sitä – eikä "Reijoa".Hän taittoi terän kiinni. Napsahdus kuulosti tyhjässä huoneessa synkältä pisteeltä menneelle nuoruudelle.