Suuriin ikäluokkiin kuuluvat käppänät eivät välitä vähääkään pelastuslaitoksen eristämän alueen koskemattomuudesta. Toisen linjan raunioita oli tänäänkin tonkimassa kaksi suuriin ikäluokkiin kuuluvaa äijänkäppänää. Terassilautojako luulivat löytävänsä? Eräät suuriin ikäluokkiin kuuluvat kävelevät eristetyn alueen läpi muina miehinä- ja naisina. Vartiointiko sinne pittää järjestää suurten ikäluokkien mistään piittaaamattoman röyhkeyden vuoksi? Suuret ikäluokat. Kaiken pahan alkujuuri.
Vastaukset 51
- Anonyymi00001
Jaajaa, tuo perussuomalaisten lanseeraama suurten ikäluokkien inhoaminen. Jotka sattumoisin rakensi tän maan. Mut kuka sitä muistaa! Muistetaan vain niitä asioita jotka tukee omaa agendaa.
- Anonyymi00002
Sattumoisin suuret ikäluokat eivät rakentaneet tätä maata. Sen rakensivat sotasukupolvi joita suuret ikäluokat moittivat ja pilkkasivat:” miks läksit sotimaan?” Jos suurten lähtökohdat olivatkin suhteellisen ankeat ovat he sittemmin ”korjanneet vahingon” moninkertaisesti. Vielä vanhoinakin kehtaavat olla uskomattoman röyhkeitä. Niin kuin aloittajan esimerkki hyvin osoittaa ja viitoittaa.
- Anonyymi00003
Näemmä tässä nyt joillakin eri käsitykset mikä täsmälleen on suuret ikäluokat
- Anonyymi00004
Eli syytät siis ihmisryhmää, jotka on pantu alulle heiltä kysymättä?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Eli syytät siis ihmisryhmää, jotka on pantu alulle heiltä kysymättä?
Yleisen käsityksen mukaan suuret ikäluokat sisältää 1945-1950 syntyneet ikäluokat, ja tosi on että he eivät ”rakentaneet tätä maata” muulta osin kuin sen sopivaksi itsellensä muiden ikäluokkien kustannuksella. Mitä taas syyttömyyteen tulee niin kaikki olemme syyttöminä syntyneet. Ei se silti oikeuta syyllistymään pelastuslaitoksen sulkunarujen loukkaamiseen mitä törkeimmillä tavoilla.
- Anonyymi00046
Niinpä. Entä sinun sukupolvi? Laiskaa, muiden taskuilla loisivaa porukkaa. Mites kun sukupolvi ennen sinua lopettaa työt. Mites meinasit elellä?
- Anonyymi00047
Anonyymi00005 kirjoitti:
Yleisen käsityksen mukaan suuret ikäluokat sisältää 1945-1950 syntyneet ikäluokat, ja tosi on että he eivät ”rakentaneet tätä maata” muulta osin kuin sen sopivaksi itsellensä muiden ikäluokkien kustannuksella. Mitä taas syyttömyyteen tulee niin kaikki olemme syyttöminä syntyneet. Ei se silti oikeuta syyllistymään pelastuslaitoksen sulkunarujen loukkaamiseen mitä törkeimmillä tavoilla.
He rakensivat tämän maan sodan jälkeen. Rakensivat talot, infrakstruktuurin, tekivät uusia veronmaksajia ja paljon. Lisäksi maksoivat sotakorvaukset työllään. Kaikesta oli pula, ihan kaikesta. Ei ollut koneita apuna, ei älyä, ei robotteja, kaikki tehtiin käsin. Häpeä! Oletko 10 vee vai vähän vanhempi, kun noin tyhmä olet? Onko isovanhemmat tai peräti vielä isoisovanhemmat elossa, joilta voisit kysellä? Hävettää teidän vanhusvihaajien puolesta, joiden jälkeläiset täällä kitisee. Yksi hyvä puoli on, sinäkin vanhenet, toivottavasti saat maistaa "omaa lääkettäsi".
- Anonyymi00006
tapelkaa saatte sokeria. häpeisitte re,,,,,,t.
- Anonyymi00008
Ilmeisesti aihe kosketti sinua kovasti. Olemme kaikki pahoillamme!
- Anonyymi00007
kaikilla ei ole yhtään mitään muuta elämäniloa
- Anonyymi00009
Mitähän tämäkin tarkoittaa...
- Anonyymi00010
No on ikävää että joku tonkii , aika häpeällistä. Toivoisiko tonkijat että heidän jäännöksiään kaivellaan?
- Anonyymi00011
Siellä taas sama nettilammas määkii joka aiemmin rähjäsi myös em. ikäluokan autoilusta joka sekin oli silkkaa höyrypään omaa mutua. Onnettomuuden aiheuttaa liikenteessä erittäin harvoin 45-50 -syntyneiden joukkoon kuuluva. He osaavat ennakoida ja ajaa varovaisesti toisin kuin nuoremmat. Nokivasaramersuillaan ylinopeutta öykkärimäisesti kaahaavat keski-ikäiset (usein isomahaiset) äijät (usein persuja) , ovat kaikkein pahimpia ja vihamielisimpiä (uskallus vihannäyttöön kuitenkin vain netissä tai peltilehmän suojista!).
Mitäs ap muuten luulet, mihin ikäluokkaan kuuluu tämän 2-linjan palon sytyttänyt/ sytyttäneet? Ei varmasti ainakaan suuriin ikäluokkiin, on vihjeeni asiaan liittyen.
Ja mitä väliä jollain nauhoilla siellä palopaikalla enää on tässä vaiheessa? Ei siitä jos paikkaa vähän lähemmin tutkiskelee, ole mitään haittaa kenellekään , paitsi tietysti sinulle kun pahoitat siitäkin mielesi. Sulla ei taida olla muuta tekemistä kuin kytätä siellä että tutkiiko joku palaneen rotiskon jämiä? Tuu pois sieltä tai miehisty sen verran että valitat ihan livenä paikanpäällä jos sua niin kovasti haittaa toisten mielenkiinto asiaa kohtaan!
Ja lopuksi sanon että hyvä kun paloi, mokoma tattiviljelmä olisi pitänyt purkaa tai kunnostaa jo viime vuosituhannella. Kummasti ja sopivasti paloi juuri nyt kun FL hiljattain kertoi miten kaupunki oli alkanut omistajia uhkailemaan maksuilla ellei jotain tönölle aleta tekemään. Tais olla vakuutukset kunnossa....- Anonyymi00012
Toivot oikein että historialliset rakennukset tuhottaisiin? Tyypillistä suuriin ikäluokkiin kuuluvan ääliön ajatuksenjuoksua. Ilmankos suuret ikäluokat tuhosivat 60-70 luvuilla kaiken kauniin ja rakensivat luokattomia betonikolosseja tilalle. Joita nyt sitten vuorostaan tulisi suojella. Rumia kuin suuret ikäluokat. Pelastuslaitoksen narut ovat syystä että asian tutkiminen on kesken. Suuret ikäluokat käyvät tuhoamassa todisteita. Suuret ikäluokat ovat vaaraksi liikenteessä. Aina ja kaikkialla. Minä minä sukupolvelta ajoluvat pois ja heti. Suuret ikäluokat.
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:

Vai historialliset? Täysin hoitamatta jätetty murju se palanut mörskä oli. Puita kasvoi jo talon läpi ja sisällä hometta ja kosteusvaurioita.
Tattiviljelmä on termi joka kuvaa palaneen tönön kuntoa.
Mutta se on nyt onneksi historiallinen viimeinkin, palon ansiosta. Saas nähdä koska loppuosa ja palosta jääneet romut saadaan poistettua.
Mitä suuriin ikäluokkiin tulee niin he eivätkä ketkään muutkaan siellä mitään todisteita tuhoa, sun mielikuvitus ja viha tuon ikäisiä ihmisiä kohtaan vaan ovat taas ottaneet vallan pääkopassasi.
Olet varmasti saanut suurten ikäluokkien lapsena heiltä kunnon selkäsaunan useampaan otteeseen omasta typerästä käytöksestäsi johtuen ja siitä on jäänyt sinulle trauma heitä kohtaan.
Otan osaa, täällä nillittäminen kuitenkaan ei auta yhtään mitään, muut lukijat näkevät sinussa vain katkeran aikuisvauvan joka ei vieläkään uskalla livenä tilittää traumojaan vaan nettilampaana jatkat määkimistäsi. Kasva nyt jo ja yritä päästä ylitse kaunaisista muistoistasi. Teet itsestäsi ainoastaan naurettavan dissaamalla suuria ikäluokkia joka asiassa. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Vai historialliset? Täysin hoitamatta jätetty murju se palanut mörskä oli. Puita kasvoi jo talon läpi ja sisällä hometta ja kosteusvaurioita.
Tattiviljelmä on termi joka kuvaa palaneen tönön kuntoa.
Mutta se on nyt onneksi historiallinen viimeinkin, palon ansiosta. Saas nähdä koska loppuosa ja palosta jääneet romut saadaan poistettua.
Mitä suuriin ikäluokkiin tulee niin he eivätkä ketkään muutkaan siellä mitään todisteita tuhoa, sun mielikuvitus ja viha tuon ikäisiä ihmisiä kohtaan vaan ovat taas ottaneet vallan pääkopassasi.
Olet varmasti saanut suurten ikäluokkien lapsena heiltä kunnon selkäsaunan useampaan otteeseen omasta typerästä käytöksestäsi johtuen ja siitä on jäänyt sinulle trauma heitä kohtaan.
Otan osaa, täällä nillittäminen kuitenkaan ei auta yhtään mitään, muut lukijat näkevät sinussa vain katkeran aikuisvauvan joka ei vieläkään uskalla livenä tilittää traumojaan vaan nettilampaana jatkat määkimistäsi. Kasva nyt jo ja yritä päästä ylitse kaunaisista muistoistasi. Teet itsestäsi ainoastaan naurettavan dissaamalla suuria ikäluokkia joka asiassa.Ja tiedoksesi vielä: minä en kuuluu suuriin ikäluokkiin. Olen syntynyt 70-luvulla.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ja tiedoksesi vielä: minä en kuuluu suuriin ikäluokkiin. Olen syntynyt 70-luvulla.
Tämä olikin merkittävä tieto. Joko on perintöä tullut vai vieläkö pitää toista vuotta odottaman?
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Tämä olikin merkittävä tieto. Joko on perintöä tullut vai vieläkö pitää toista vuotta odottaman?
Onhan se merkittävä tieto koska aiemmin ketjussa viestiäni kommentointiin "tyypillistä suuriin ikäluokkiin kuuluvan ääliön ajatuksenjuoksua".
Näinpä oli syytä oikaista tuokin harhaluulo ihan kuten saman pässin harhaluulo mm. suurten ikäluokkien huonoista ajotaidoista.
Tyhmyys on ikävä ominaisuus, se aiheuttaa monia harhaluuloja jotka syntyvät päässä johon ei tieto ole tarttunut.
Perintöasiat eivät uteliaille kuuluisi lainkaan, mutta sen verran voin vinkata etten ole ennustaja joka tietäisi elääkö isäukko vielä viikon vai 20 vuotta mutta jos itse elän pitempään, kilahtaa 6-numeroinen määrä euroja. Mieti sitä. - Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Onhan se merkittävä tieto koska aiemmin ketjussa viestiäni kommentointiin "tyypillistä suuriin ikäluokkiin kuuluvan ääliön ajatuksenjuoksua".
Näinpä oli syytä oikaista tuokin harhaluulo ihan kuten saman pässin harhaluulo mm. suurten ikäluokkien huonoista ajotaidoista.
Tyhmyys on ikävä ominaisuus, se aiheuttaa monia harhaluuloja jotka syntyvät päässä johon ei tieto ole tarttunut.
Perintöasiat eivät uteliaille kuuluisi lainkaan, mutta sen verran voin vinkata etten ole ennustaja joka tietäisi elääkö isäukko vielä viikon vai 20 vuotta mutta jos itse elän pitempään, kilahtaa 6-numeroinen määrä euroja. Mieti sitä.Se on merkittävä määrä euroja kyllä, mutta en mieti sitä. Mietin sitä mistä tiedät suuriin ikäluokkiin kuuluvan ajotaidoista jos et itse ole? Empiirisen kokemukseni mukaan he, ne suuret ikäluokat, eivät välitä suojateille pyrkivistä vaan ajavat vaikka varpaiden päältä tarvittaessa. Maanteillä ohittavat maantienlaitaa kävelevät ja pyöräilevät senttien päästä vaikka tilaa olisi antaa tilaa. Kyläteillä oikaisevat kaarteet törkeästi sisäkurvista. Refleksit ovat hitaita ja takkuisia, ympäristön havainnointi heikkoa. Kamalia turvallisuusriskejä.
- Anonyymi00022
Anonyymi00014 kirjoitti:
Vai historialliset? Täysin hoitamatta jätetty murju se palanut mörskä oli. Puita kasvoi jo talon läpi ja sisällä hometta ja kosteusvaurioita.
Tattiviljelmä on termi joka kuvaa palaneen tönön kuntoa.
Mutta se on nyt onneksi historiallinen viimeinkin, palon ansiosta. Saas nähdä koska loppuosa ja palosta jääneet romut saadaan poistettua.
Mitä suuriin ikäluokkiin tulee niin he eivätkä ketkään muutkaan siellä mitään todisteita tuhoa, sun mielikuvitus ja viha tuon ikäisiä ihmisiä kohtaan vaan ovat taas ottaneet vallan pääkopassasi.
Olet varmasti saanut suurten ikäluokkien lapsena heiltä kunnon selkäsaunan useampaan otteeseen omasta typerästä käytöksestäsi johtuen ja siitä on jäänyt sinulle trauma heitä kohtaan.
Otan osaa, täällä nillittäminen kuitenkaan ei auta yhtään mitään, muut lukijat näkevät sinussa vain katkeran aikuisvauvan joka ei vieläkään uskalla livenä tilittää traumojaan vaan nettilampaana jatkat määkimistäsi. Kasva nyt jo ja yritä päästä ylitse kaunaisista muistoistasi. Teet itsestäsi ainoastaan naurettavan dissaamalla suuria ikäluokkia joka asiassa.Nillittäminen ja dissaus. Paljastit juuri olevasi yli 60-vuotias.
- Anonyymi00027
Anonyymi00022 kirjoitti:
Nillittäminen ja dissaus. Paljastit juuri olevasi yli 60-vuotias.
Paljastit juuri olevasi luulosairas.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Paljastit juuri olevasi luulosairas.
Paljastit juuri olevasi hyvin hyvin ilkeä.
- Anonyymi00032
Anonyymi00012 kirjoitti:
Toivot oikein että historialliset rakennukset tuhottaisiin? Tyypillistä suuriin ikäluokkiin kuuluvan ääliön ajatuksenjuoksua. Ilmankos suuret ikäluokat tuhosivat 60-70 luvuilla kaiken kauniin ja rakensivat luokattomia betonikolosseja tilalle. Joita nyt sitten vuorostaan tulisi suojella. Rumia kuin suuret ikäluokat. Pelastuslaitoksen narut ovat syystä että asian tutkiminen on kesken. Suuret ikäluokat käyvät tuhoamassa todisteita. Suuret ikäluokat ovat vaaraksi liikenteessä. Aina ja kaikkialla. Minä minä sukupolvelta ajoluvat pois ja heti. Suuret ikäluokat.
Hyhhyh mitä vihapuhetta ihmisryhmää kohtaan. Kerropa pojuseni minkä ikäiset sun mielestä ovat oikeanlaisia ihmisiä!
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Hyhhyh mitä vihapuhetta ihmisryhmää kohtaan. Kerropa pojuseni minkä ikäiset sun mielestä ovat oikeanlaisia ihmisiä!
Eikös se ole jo selvinnyt? Kaikki, lukuunottamatta Maikki, mikäli sattuisi kuulumaan suuriin ikäluokkiin.
- Anonyymi00034
Anonyymi00028 kirjoitti:
Paljastit juuri olevasi hyvin hyvin ilkeä.
Sinähän täällä ilkeä olit isoja ikäluokkia kohtaan. Sait ihan ansiosi mukaan muilta verbaalisen selkäsaunan muodossa.
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Sinähän täällä ilkeä olit isoja ikäluokkia kohtaan. Sait ihan ansiosi mukaan muilta verbaalisen selkäsaunan muodossa.
Ööö, jaa missä selkäsaunassa? Verbaalisessa?? Vooooooi...
- Anonyymi00013
Mitäs ny? Suuret ikäluokat ovat siirtäneet syrjään Forssan kaupungin rakennustoimen tulvaportit molemmista päistä palotaloa. Vain siksi koska ovat liian laiskoja kiertelemään yläpuolelta linjojen taikka kirkon kautta. Ei, läpi on päästävä vaikka laittomastikin. Eihän sitä nyt eläkeläisellä ole aikaa kierrellä ja kaarrella. Kuolema saattaa yllättää kesken kiertelyn kaartelun.
- Anonyymi00018
Teinit ne siirsi että pääsevät siitä läpi, joten lopetas nyt se harhojesi levittely. Sitäpaitsi siitä kulkeminen ei ole kielletty eikä haittaa kuin sinua.
Mene paikalle vahtimaan ja estä kulkeminen jos se sinua niin vaivaa äläkä täällä inise! - Anonyymi00020
Anonyymi00018 kirjoitti:
Teinit ne siirsi että pääsevät siitä läpi, joten lopetas nyt se harhojesi levittely. Sitäpaitsi siitä kulkeminen ei ole kielletty eikä haittaa kuin sinua.
Mene paikalle vahtimaan ja estä kulkeminen jos se sinua niin vaivaa äläkä täällä inise!Inisen mitä inisen, niin kuin sinäkin teet. Oletko ollut oikein näkemässä että ihan teinit? Itse kun olen tarkkaillut tilanteita niin aina ovat olleet suuriin ikäluokkiin, toistan: suuriin ikäluokkiin, kuuluvia ihmisolentoja. Terveisin tilanteen tarkkailija.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Inisen mitä inisen, niin kuin sinäkin teet. Oletko ollut oikein näkemässä että ihan teinit? Itse kun olen tarkkaillut tilanteita niin aina ovat olleet suuriin ikäluokkiin, toistan: suuriin ikäluokkiin, kuuluvia ihmisolentoja. Terveisin tilanteen tarkkailija.
Niin ja ihan vain huvin vuoksiko ja ihmisten kiusaksi ne tulvivien ikäluokkien sulkuportit on siihen toiselle linjalle asennettu? Ei tietenkään. Niillä on vissi tarkoitus eikä niitä ole siirtäminen syrjään vaikka kuinka kuuluisi niihin oikeisiin ikäluokkiin.
- Anonyymi00023

Asutko siis lähellä niin että ikkunasta näet, vai kyyläätkö puskissa vai onko sulla kiikari tai jopa kaukoputki?
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Asutko siis lähellä niin että ikkunasta näet, vai kyyläätkö puskissa vai onko sulla kiikari tai jopa kaukoputki?
Havaintovälineitä on runsaasti. Radiokuuntelua kaikuluotaamista ja ilmahavaintoja unhoittamatta.
- Anonyymi00025
Anonyymi00020 kirjoitti:
Inisen mitä inisen, niin kuin sinäkin teet. Oletko ollut oikein näkemässä että ihan teinit? Itse kun olen tarkkaillut tilanteita niin aina ovat olleet suuriin ikäluokkiin, toistan: suuriin ikäluokkiin, kuuluvia ihmisolentoja. Terveisin tilanteen tarkkailija.
Joopa joo. Samalla paljastat ettet uskaltanut puuttua asiaan mitenkään vaikka muka näit kaiken. Seisoit sitten vaan hiljaa paskat housussa ja odotit että jo pian pääsisit taas tänne kitisemään.
On siinä kans yks halvatun sankari! - Anonyymi00026
Anonyymi00021 kirjoitti:
Niin ja ihan vain huvin vuoksiko ja ihmisten kiusaksi ne tulvivien ikäluokkien sulkuportit on siihen toiselle linjalle asennettu? Ei tietenkään. Niillä on vissi tarkoitus eikä niitä ole siirtäminen syrjään vaikka kuinka kuuluisi niihin oikeisiin ikäluokkiin.
Siirretty on jo etkä magmhtanut asialle yhtään mitään.
- Anonyymi00029
Anonyymi00026 kirjoitti:
Siirretty on jo etkä magmhtanut asialle yhtään mitään.
En mahtanut en, ja kitisemäänkin pääsin. Nyt on hyvä olla. Toivottavasti sinullakin. Älä jää ryyppy päälle vaan muista nauttia kesästäkin.
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
En mahtanut en, ja kitisemäänkin pääsin. Nyt on hyvä olla. Toivottavasti sinullakin. Älä jää ryyppy päälle vaan muista nauttia kesästäkin.
Sen verran puutun tähän kapinaan että kyllä ne esteet II-linjalta on siirtänyt sivuun ihan Vorssan kaupungin miehet. Ei siellä ole minkäänlaista syytä estää läpikulkua enää.
- Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Sen verran puutun tähän kapinaan että kyllä ne esteet II-linjalta on siirtänyt sivuun ihan Vorssan kaupungin miehet. Ei siellä ole minkäänlaista syytä estää läpikulkua enää.
OHO!
- Anonyymi00036
Anonyymi00031 kirjoitti:
OHO!
Sanos muuta, Vorssan Kaupungin työmiehet näyttivät kerrankin että osaavat muutakin kuin nojailla lapionvarteen! Esteet liikkui useita metrejä mutta sitä en tiedä montako Vorssan kaupungin työmiestä moiseen urakkaan tarvittiin.
- Anonyymi00039
Anonyymi00036 kirjoitti:

Se OHO! tais olla sarkasmia. Vähän niin kuin nykyään todetaan: no shit, sherlock.
- Anonyymi00042
Anonyymi00036 kirjoitti:
Sanos muuta, Vorssan Kaupungin työmiehet näyttivät kerrankin että osaavat muutakin kuin nojailla lapionvarteen! Esteet liikkui useita metrejä mutta sitä en tiedä montako Vorssan kaupungin työmiestä moiseen urakkaan tarvittiin.
Typerä kommentti kaupungin miehistä, oikein oksettaa. Ketään ei ole ikinä nähty nojailemassa lapioon. Missäs sinä olet töissä? Tykkäätkö jos sua ja työkavereitasi syytetään laiskoiksi?
- Anonyymi00049
Anonyymi00042 kirjoitti:
Typerä kommentti kaupungin miehistä, oikein oksettaa. Ketään ei ole ikinä nähty nojailemassa lapioon. Missäs sinä olet töissä? Tykkäätkö jos sua ja työkavereitasi syytetään laiskoiksi?
Jos sinä et ole niitä kaupungin miehiä nähnyt nojailemassa lapioon , ei se tarkoita ettenkö minä ja jokunen muukin oltaisiin nähty.
Ei siitä oksentaa kannata jos fakta on tuollainen.
Minä olen töissä johtotehtävissä, tarkemmin sanottuna yövuorossa kerään kuparikaapelia ja myös, kuorin sitä , muttei siitä sen enempää!
Laiskaksi saa haukkua mutta onko siihen perusteita? Nytkin oon yövuorossa. - Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Jos sinä et ole niitä kaupungin miehiä nähnyt nojailemassa lapioon , ei se tarkoita ettenkö minä ja jokunen muukin oltaisiin nähty.
Ei siitä oksentaa kannata jos fakta on tuollainen.
Minä olen töissä johtotehtävissä, tarkemmin sanottuna yövuorossa kerään kuparikaapelia ja myös, kuorin sitä , muttei siitä sen enempää!
Laiskaksi saa haukkua mutta onko siihen perusteita? Nytkin oon yövuorossa.Kuulostaa tosiaan johtotehtävältä. Johtoja kuorit ja vielä kuutamokeikalla. Varo sähköiskuja. Parempi kun siirtyisit päivänvalon kestäviin hommiin.
- Anonyymi00037
mitkä tulvaportit. ei kalliomäessä tulvi.
- Anonyymi00038
Tulvii sieltä siellä sinne ja tänne. Nimittäin SUURET IKÄLUOKAT.
- Anonyymi00040
Näin on!!!
Roskanoukkurit kourassa tonkivat siellä eilen.
Oli pakko nousta pyörän päältä katsomaan,kun en meinannut silmiäni uskoa.
Mitä ihmettä he sieltä etsivät?
Kovasti ärsyyntyivät pysähtymisestäni ja alkoivat viittelöidä mimulle kiivaasti, että menisin matkoihini...
Meillä on pelastuslaitoksen lupa sanoi toinen...
Kuulemma VPK:zta nämä herrat...
Tiedä sitten, mutta kovasti tuolla joku kiinnostaa....- Anonyymi00041
Suuret ikäluokat. Älyvapaa palokunta. ÄVPK
- Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
Suuret ikäluokat. Älyvapaa palokunta. ÄVPK
Muut kuin suuret ikäluokat: sist. Sokeat itsekeskeiset sometollot.
- Anonyymi00045
Voi olla että puhut totta, voi olla että puhut osittain totta, voi olla että puhut vähän totuuteen päin, voi olla että värität tarinaasi, voi olla että puhut täyttä paskaa. Tämä pätee jokaiseen somejulkaisuun ja -kommenttiin somen alusta asti.
- Anonyymi00051
Tiedän kyllä kenestä puhut. Äijä kertoo aina olevansa veepeekoosta kun jää kiinni pahanteosta. Oikeasti ole tai korkeintaan mainitusta ääweepeekoosta.
- Anonyymi00048
Vaikka voikkaan sietää noita suuria ikäluokkia kadehdin https://youtu.be/yZHcZN1JKIY?si=XjO23H0UcCaFlnNt heidän lapsuuttaan. Silloin Suomi oli vielä Suomi!
- Anonyymi00052
Saiko hyvät vakuutusrahat, oli varmaan vakuutettu täysarvovakuutuksella🤣
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4081757- 1451141
- 671083
- 881081
- 1011014
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku143847- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50679En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654