Nykypäättäjiltä on unohtunut, että kaiken edelle menee oman kansa hyvinvointi

Kekkosen aika oli kansan nousukausi, eliitti ei voinut sietää sellaista.
Gemini:
Kekkosen vuosikymmenet – sotien jälkeisestä ajasta aina 1970-luvun loppuun – olivat tavallisen suomalaisen kansan näkökulmasta aivan ennennäkemätön nousukausi. Se oli aikakausi, jolloin Suomi muuttui köyhästä maatalousmaasta moderniksi teollisuus- ja hyvinvointivaltioksi.
​Tämä kehitys ja Kekkosen tapa johtaa maata loivat syvän jännitteen vanhan eliitin ja presidentin välille. Se, miksi eliitti ei Kekkonesta sietänyt, kytkeytyy juuri tähän voimatasapainon muutokseen:

​1. Teollisuuseliitin ja pankkien ohittaminen.
​Ennen Kekkosta Suomen taloutta ja politiikkaa hallitsi pitkälti niin sanottu "pörssieliitti" – suuret metsäkartellit, teollisuuspatruunat ja vanhat helsinkiläiset pankkiirit (kuten KOP ja Yhdyspankki).
​Kekkonen murhasi tämän vanhan eliitin yksinvallan käyttämällä valtionyhtiöitä ja valtion sääntelyä talouden veturina.
​Kun valtion tuella rakennettiin raskasta teollisuutta (kuten Nesteen jalostamot tai Rautaruukin terästehtaat) ja sähköistettiin maata, se tehtiin usein vastoin yksityisen pääoman tahtoa. Kekkonen näki, että valtion teollisuuspolitiikalla luotiin työtä ja vaurautta suoraan kansalle, ei vain osinkoja harvoille.
​2. Koko maan asuttaminen ja luokkayhteiskunnan mureneminen
​Vanha helsinkiläinen ja eteläsuomalainen sivistys- ja talouseliitti katsoi usein karsaasti Kekkosen laajaa aluepolitiikkaa. Kekkonen piti itsepäisesti kiinni siitä, että teollisuutta, yliopistoja ja infrastruktuuria (kuten rautateitä ja teitä) oli rakennettava Pohjois- ja Itä-Suomeen asti.
​Tavalliselle maaseudun ja työläisperheiden kasvatille tämä tarkoitti sitä, että ensimmäistä kertaa historiassa heidän lapsensa pääsivät ilmaiseksi kouluttautumaan, opiskelemaan ja nousemaan parempaan elintasoon.
​Vanha luokkayhteiskunta mureni, ja syntyi laaja, vaurastuva keskiluokka. Eliitille tämä tarkoitti perinteisen hierarkian ja kontrollin menettämistä.
​3. Valtaistuin kabinettien ulkopuolella
​Eliitti oli tottunut siihen, että maan asiat sovittiin suljetuissa herrakerhoissa ja salongeissa. Kekkonen sen sijaan rakensi valtansa suoraan kansansuosion varaan. Hän oli "koko kansan Tamminiemi", joka hiihti, kalasti ja puhui kieltä, jota tavallinen työmies ja maanviljelijä ymmärsi.
​Koska eliitti ei kyennyt horjuttamaan Kekkosen suosiota vaaleissa, he joutuivat taipumaan hänen tahtoonsa vuosikymmeniksi. Tästä syntyi se patoutunut viha ja muutoshalu, joka purkautui heti Kekkosen kauden päätyttyä: kun valtaistuin vapautui, talouseliitti, pankit ja poliittinen koneisto aloittivat järjestelmällisen purkutyön, jolla valta keskitettiin takaisin markkinoille, sääntely purettiin ja valtion omaisuutta alettiin siirtää korporaatioiden käsiin.
Kun maahan tuli työttömiä vain pieni murto-osa nykyisestä määrästä, Kekkonen jyrähti "saatanan tunarit" ja hoiti homman.
Kekkosen käskyllä rakennettiin teitä Kainuun korpiin.
Nythän tämä Kekkosen perintö on kaikin puolin mustamaalattu, kekkostietkin on muutettu eri nimisiksi ja Kekkosta haukuttu diktaattoriksi, mutta tänä päivänä tuntuu, että sellainen mies tai nainen tulisikin olla, joka pitäisi meidän tavallisten ihmisten puolta! Vai tuntuuko teistä oikeasti , että nykyiset päättäjät ajattelevat, että he ovat meillä töissä?