Tämä kevät toi tullessaan jonkinlaisen suuren onnellisuuden ja kasvaneen yleismaailmallisen rakkauden tunteen. Se ei tähän asti ole minussa ollut näin vahvasti ja pitkäaikaisesti valloilla. Lieneekö kuitenkin sen verran ohimenevää että mieli palaa taas "ennalleen" eli hiukan "matalammille taajuuksille" kun illat alkavat talven tullen taas pimenemään...? Toisaalta onhan tässä tullut jo jonkin aikaa puhdisteltua ja valotettua ajatusmaailmaansa. Pitäisi ehkä alkaa taas ahkerammin meditoimaan niin saisi myös tämän pienoisen levottomuuden laantumaan. No ei tässä kevätmielisyydessä kuitenkaan taideta mennä ihan "luciferismin" puolelle, sillä jalat tuntuvat olevan tiukasti maan päällä.
Mistäs sen huomaa ensimmäisenä jos mieli alkaa kallistumaan epätasapainoon? Näkyykö se jo siitä että kirjoittaa tällaista tekstiä ?:D
Mistäs sen huomaa ensimmäisenä jos mieli alkaa kallistumaan epätasapainoon? Näkyykö se jo siitä että kirjoittaa tällaista tekstiä ?:D
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin olen huomannut monesti, miten kevät antaa virtaa liikkua luonnossa, ideoida ja patistaa itseä opettelemaan uusia asioita.
Uskonnollisissa heräämisissä onnen, autuuden ja varmuuden tunne voi kestää jopa useita vuosia. nähtävästi joillain ihmisillä jopa koko elämän ajan. Siinä vaiheessa ainakin itse suosittelen miettimään lähtökohtia ja syitä tuolle "tunteelle" ja oivallukselle. Onko se sidottu meditaation hiljaisiin hetkiin, onko se sidottu vaihtelevaan luontoon, onko se sidottu tiettyihin ihmisiin, johonkin uskonnolliseen yhteisöön, aatteisiin jne... Jos syyksi paljastuu mikään muuttuva tekijä, niin on tietenkin selvää, että virta loppuu aikanaan, kevät muuttuu kesäksi, ja kesä syksyksi ja kohta talven pimeydeksi.
Intiaanit puhuvat kesämaasta, jolla viitataan pysyvään auutuudentilaan. Kristityt puhuvat taivaasta, joka on myös pysyvä autuuden maa. Ihminen varmaan luonnostaan etsii sitä pysyvää ja ikuista osaa itsestään. Ratkaistavaksi jää kysymys siitä, onko se lähde, josta rakkautensa ja onnentunteensa, täyttymyksentunteen saa, niin onko se millaisesta maaperästä löydetty?
Oma kokemukseni on, että on sellaista onnea, joka vaatii vastapainokseen myös negatiivisen poolinsa, mutta on myös onnea, joka tulee ykseydestä ja jolla ei ole vastakohtaansa ja joka siis ei voi heilahtaa laidalta toiselle. Hartauksellisen Jumalan palveluksen tarkoitus onkin hypätä suoraan yli karmisten lakien ja antaa alkuperäiselle luonnolle mahdollisuus täyttää kaikki ihmisen olemuspuolet (6 viinileiliä?) rakkaudella, joka ei ole itseaiheutettua. Jos se olisi itseaiheutettua, jollain aineellisella (mukaanluettuna myös näkymätön aine) tavalla motivoitua, kuuluisi se siis syntyvään ja kuolevaan elämänpyörään.
Kaikkein hauskinta on, että se autuus onkin mukana kaikessa muuttuvassa onnessa ja kärsimyksen tunteessa. Nähtävästi elämänmyötä tehdyissä valinnoissa ja tarkkaavaisuuden kehkeytyessä pystymme poimimaan sen autuuden jyvän akanoista. Kaikki ajallansa :-)
*****
Nyt lähden itsekin katselemaan Kuustosen Mikkoa ja viemään pölyyntyneet kirjaset kirjastoon. Katsoin sen linkin aurinkojumalista ja olihan siinä faktaa paljon mukana. Raamattu näyttää todellakin olevan täynnä astrologiaa. Eläinrata on yksi astrologian kulmakiviä, sen "mysteereihin" kannattaa perehtyä kunnolla, varsinkin jos vielä haluaa oppia ymmärtämään uskontoja. Mielenkiintoisen artikkelin on kirjoittanut T. Subba Row, mitä tulee itämaiseen zodiakiin. "Kaksitoista eläinradan merkkiä", "12 signs of Zodiac". Pieni, mutta ajatuksia herättävä artikkeli 1800-luvun loppupuolelta, löytyy netistä, kun hakee hakukoneella :)
Hyvää viikonloppua.
Kiitos kovasti ajatuksistasi, taas kerran :)
* * * * * *
Minä taas taidan vaihteeksi hyödyntää mm. tuota Kuustosen "Linnunradan laidalla" -nuottikirjaa joka kirjastosta löytyi...
Hyvät jatkot!
ps. Pään sietämätön keveys osa 4 ilmestyi Aukea.netiin perjantai-iltana :-)
http://aukea.net/mp/db/Kokoelmahaut/etusivu/?num=219743
karma_police?
Karman herrat !
koettakaas päättää, Satriania vai Radioheadia? :)