Kävin tapaamassa tulevia appi vanhempia

Naisen äiti !!
taas on ihmeellinen, suokaa anteeksi kielikuvani, haaska. Ikäistään
vanhemman näköinen nainen, jonka ulkonevat keltaiset hampaat sojottivat
pulleiden poskien välistä. Ison nenän alla oli tummaa viiksikasvustoa,
Leuan alla ei ollut yhtä, ei kahta, vaan kokonaiset kolme kappaletta
läskipoimuja. Marimekon raidallisen t-paidan alta pursuilevat möhkäreet
vain tehostivat tunnetta siitä, että olen kohdannut Suomen
kuvottavimman ihmisen

9

281

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Joko on ex-tuleva anoppi? Aattelin vain, että näet tulevaisuutesi. Ehkä on parempi sinulle, että pysyt yksin. Näes, vaikka olisi kuinka kaunokainen, niin se vanhuus tulee näkymään naisissa tavalla tai toisella. Sitähän sanotaan, että kauneus on katoavaista, mutta rumuus sen kun lisääntyy. Tämä koskee vain naisia. Miehet komistuu ja tulee aina vain komeammaksi, mitä enemmän ikää tulee. Toisaalta, kun on niin muotia, voit ruveta homoksi ja sitten käsi kädessä marssitte kohti sateenkaarta sateenkaariliput heiluen.

      • Anonyymi00005

        Päivi Räsänen olisi sulle sopiva anoppi, lienee vielä ihan ajopeli

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Päivi Räsänen olisi sulle sopiva anoppi, lienee vielä ihan ajopeli

        Menkääs nyt munkin purijat jämpsän porttiin

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Menkääs nyt munkin purijat jämpsän porttiin

        Tuo ketjun aloittanut ketku ei todellakaan tunne asioita jotka pitäisi tuntea: Tytär on jossakin vaiheessa sekoitus isäänsä ja äitiään. Koska hän on nainen, niin useimat piirteet ovat enemmän hänen äitinsä piirteitä.
        Tiedän sen, koska näin anoppini hänen ollessaan noin viisikymppinen jolloin hänen tytträensä oli kaksikymppinen. Kun tytär oli nelikymppinen ja anoppini seitsenkymppinen, näin mitä on tulossa. Nyt tuo tytär on seitemänkymmenen seitsemän vuoden ikinen ja varsin ihana muija, en huomaa että hän olisi muuttunut juurikaaan parisuhteemme aikana., jossa hän on synnyttänyt lplne tenavaa, jotka hoitelevat nykyään osan asioistamme ja katsovat perääme, kun reissaamme ulkomailla. Kun katson peiliin niin näen vanha ukon jonka hiukset ovatv lähteneet, samoin kuin hampaat, jotja on korvattu proteesilla. Anoppini tytär on hieman pullempi kuin tavatessamme, mutta kinastelee, ja rähjää samalla tavalla kuin ennekin kun tyrin jonkin asian.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Kierrätykseen. Thaikkulasta uusi vireä tilalle.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Kierrätykseen. Thaikkulasta uusi vireä tilalle.

        Ei edes rahasta sulle onneton

    • Anonyymi00010

      Jätä se eukkosi, maailmassa on yli neljä miljardia tussua, joten kyllä sieltä varmaan löytyy sinunkin silmään sopiva ja kuppiin osuva.
      Naisia tulee ja menee, mutta läski on ikuista!

      • Anonyymi00013

        siis oletko läski,sano toki ..siis eikö niin..

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        siis oletko läski,sano toki ..siis eikö niin..

        Hanki lobotomia

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      805
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      756
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      114
      733
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      653
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      576
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      549
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      488
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      467
    Aihe