Kepulaisten luontoviha

Anonyymi-ap

Jos täytyy nimetä Suomen luontovihamielisin instituutio niin ääneni saa puolankalainen kepulaisuus. Niin synkkää raivoa esim. metsää kohtaan ei muualta maastamme löydy; kaikki on kynnettävä, möyrittävä, kerran vielä väännettävä ja istuttaa sen päälle räkämänty. Ei pääse moisen metsätaloustunkion yli edes hirvi.

Vesien suhteen vielä pahempi. puolankalainen pöljä haluaa herättää nk. "suouskon", joka pakottaa kepulaisen tonkimaan auki ikivanhoja suo-ojituksia pohjille, joiden tonkiminen todettiin hulluudeksi jo 30 vuotta sitten... ja noiden hulluuksien tiimoilta moisilla alueilla kasvaa siellä täällä noin 3 metrisiä männynkäppyröitä... Ja puolankalainen kepulaisuus vaatii taas uutta kierrosta!

8

202

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Puolangan johto on luontomyönteisin koko Suomessa. Metsämaat kasvavat puuta, järviä kunnostetaan ja purojen valuma-alueita on ennallistettu enempi kuin missään muualla. Biolaitoksen valmistumisen myötä lietelanta saadaan pois luonnon vesiä sotkemasta.
      Puolanka toimii muulle Suomelle oikean suunnan näyttäjänä.

      • Anonyymi00002

        Aikamoista velehtelua edellä. Riittää kun ajelee Puolankala Citystä mihin ilmansuuntaan tahansa on näky masentava. Metsää ehkä 1-2 % näkymästä, loput eriasteista raivaamatonta pusikkoa, josta ei jalkapelillä läpi pääse.

        Ja se ennallistaminen. Se ennallistaminen koskee korkeintaan yhtä prosenttia ongelmista. Ja samaan aikaan niitä uusia ongelmia luodaan kepuleiden toimesta moninkertaisesti.

        Puolanka on hyvä esimerkki siitä, että kun kunnassa ei ole enää mitään vetovoimatekijöitä luonnon suhteen, niin ne loputkin todisteet aikanaan rikkaasta luonnosta pyritään hävittämään/ kepuloimaan pikimmiten.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Aikamoista velehtelua edellä. Riittää kun ajelee Puolankala Citystä mihin ilmansuuntaan tahansa on näky masentava. Metsää ehkä 1-2 % näkymästä, loput eriasteista raivaamatonta pusikkoa, josta ei jalkapelillä läpi pääse.

        Ja se ennallistaminen. Se ennallistaminen koskee korkeintaan yhtä prosenttia ongelmista. Ja samaan aikaan niitä uusia ongelmia luodaan kepuleiden toimesta moninkertaisesti.

        Puolanka on hyvä esimerkki siitä, että kun kunnassa ei ole enää mitään vetovoimatekijöitä luonnon suhteen, niin ne loputkin todisteet aikanaan rikkaasta luonnosta pyritään hävittämään/ kepuloimaan pikimmiten.

        Puolanka on luonto-arvoltaan Kainuun paras kunta. Vanhojen metsien suojeluastekin on selvästi keskimääräistä parempi. Nuoret metsät ja taimikot on hyvin hoidettu, varsinkin valtion omistamilla mailla.


    • Anonyymi00004

      Täällä nurmikotkin ajetaan niin, että maa paistaa. Tuollainen ei ole nurmikon leikkuuta kauneimmillaan, vaan suorastaan maankyntöä. Missä kaikki luonnon kukatkin täältä on, kun kaikki ajetaan nurin, ei saa ihastella edes kissankelloja, päivänkakkaroita, pelkkiä pensaita, nokkosia, horsmia vaan.

      • Anonyymi00005

        Niittyhumalat, saunakukat, kissankellot.....puolankalainen luontoviha kattaa lähes kaikki niityillä kasvavat lajit. Kaikki kelpaa tappolistalle ja aiv-tavaraa päälle. Kimalaiset ovat kaikkein pahimpia. Ne on tuhottava sanoi suuri johtajamme. Kiinan vastaava sanoi, että kaikki varpuset on tapettava. Ja seuraukset tunnetaan.


      • Anonyymi00008

        Meillä torjutaan hyvin näitä punikkeja niiden aiheuttamat taudit ovat hyvin vaarallisia ja kustannuksia tuovia.


    • Anonyymi00006

      Puolaskalaisten maanraivausriitti pitää saada aisoihin. Hullut tappaa luontoa ilman rajoitteita. Täysjärkisten touhua ei ole nykyinen tuhotouhu.

      • Anonyymi00007

        Puolangalla yksityisiä suojelualueitakin on enempi kuin missään muussa Kainuun kunnassa. Kannattaisi ottaa asioista selville ennen kuin alkaa pöljyyksiä huutelemaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe