kouluttaminen

olisi kiva tietää onko turun seudulla koirien perustottelevaisuus koulutusta sekarotuisille eli ei minkään rotuyhdistyksen kautta?
Meille tuli 3 vuotias sekarotuinen koira joka kyllä on kiltti mutta olisi kivaa mennä käymään koulutuksessa niin saisi vielä paremmin kontaktin koiraan. Kyllä meillä sujuu jo yksin olo yms. eikä hauku ollenkaan mutta olisi kivaa jos voisi päästää yksin myös pihalle...
4379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sen verran mun sulle sanoa ihan pottuilematta mitenkään että ei oo hyvä edes hyvin koulutettua koiraa yksin pihalle päästää.
Mulla on kaksi valmista koiraa ja yksi pentu enkä pidä niitä yksin pihalla vaikka nuo aikuiset eivät mihinkään lähdekkään.Siinä on katsos sellaisia juttuja että joku toinen koira voi esimerkiksi tulla sun pihaan kun koira on yksin tai sitten sattuu joku koiralle täysin vastustamaton kiusaus ja suunta on kylille.

Äänestä
  • joo, ymmärrän etten voi antaa olla pihalla yksin vaikka meidän lähistöllä ei olekkaan naapureita taikka koiria mutta joitakin metsänelukoita voin olla.

    Ajattelin lähinä sitä että jos vaikka koira sattuu livahtamaan pihalle omia aikojaan vahingossa niin saisi sen käskystä edes pysähtymään terassille.
    Ja muutenkin pysähtymään käskystä.

    Äänestä

  • papi kirjoitti:

    joo, ymmärrän etten voi antaa olla pihalla yksin vaikka meidän lähistöllä ei olekkaan naapureita taikka koiria mutta joitakin metsänelukoita voin olla.

    Ajattelin lähinä sitä että jos vaikka koira sattuu livahtamaan pihalle omia aikojaan vahingossa niin saisi sen käskystä edes pysähtymään terassille.
    Ja muutenkin pysähtymään käskystä.

    suunniteltu,sain vain vähän väärän käsityksen tuosta.

    Kyllähän sinä voit sitä tontilla pysymistä treenata ilman sitä koulutusryhmääkin,ensin perustokoa sille ja siihen lisäät sen seis-käskyn opettelun niin eiköhän se toimisi.
    On ollut puhetta usein siitä kolinapurkin käytöstä ja minä ainakin oon saanut koirille nuo rajat sen purkin avulla ajettua nuppiin.
    Oon sitä purkkia käyttänyt vuosikaudet tuon murkkuiänkin aikana,välillä on pitänyt olla heittokäsi kunnossa,useimmiten riittää pelkkä purkin ravistus.
    Nämä pysyvät ihan hyvin rajojen sisällä.

    Äänestä

Varmaan monikin taho järjestää koulutusta kaiken rotuisille. Käypä katsomassa ainakin www.koiranomi.net (vai oliskohan ollut com...), sieltä löytyy alueella kursseja järjestävien koiranomien yhteystiedot. Kehuja olen kuullut ainakin Noora Salosen ja Paula Speerin kursseista, itsekin elokuussa menossa. Tarjolla kaikkea koulutuksesta erilaisiin harrastuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Papi kirjoitti:

olisi kiva tietää onko turun seudulla koirien perustottelevaisuus koulutusta sekarotuisille eli ei minkään rotuyhdistyksen kautta?
Meille tuli 3 vuotias sekarotuinen koira joka kyllä on kiltti mutta olisi kivaa mennä käymään koulutuksessa niin saisi vielä paremmin kontaktin koiraan. Kyllä meillä sujuu jo yksin olo yms. eikä hauku ollenkaan mutta olisi kivaa jos voisi päästää yksin myös pihalle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu