Saaristossa suositun kesäravintolan terassilla on välillä myös koiria, ja ravintola tarjoaa tottakai juomavettä myös lemmikkivieraille, eli ovat koira ystävällinen paikka. Tosin vaihtoehtoa ei varmaan edes ole ottaen huomioon että suurin osa asiakkaista on veneilijöitä eikä koiria useinkaan jätetä yksinään veneisiin.
Itsellä on silloin tällöin ollut (huonokäytöksinen ts. laiskasti koulutettu, mutta muuten ihana) bordercollie hoidossa, mutta en ottaisi sitä mukaan ravintolaan. Mutta tämä siis koska en voi luottaa koiran reaktioon muihin koiriin, enkä osaisi olla rennosti ja nauttia ruokailusta, ja lisäksi koska se on hoitokoira. Koulutetut ja tottelevat koirat mukana terassilla on ihan ookoo, mutta en pidä tilanteista kun useampi koira räyhää remmissä ihan metrin parin päässä pöydästä. Nyt viikonloppuna kävin sukulaisten kanssa saaristoravintolassa viettämässä 80vuotispäivää. Mukana oli myös koiria pelkäävä, kehitysvammainen henkilö. Hänen selän takana alkoi yllättäen kolmen koiran aikamoinen rähinä ja haukunta joka tietysti säikäytti hänet ja muita jotka eivät nähneet mitä selän takana tapahtuu. Olisi kiva kuulla teidän koiranomistajien ajatuksia tällaisista tilanteista. Miten vastaavia tilanteita voisi estää tai ennaltaehkäistä? Jälkiviisaana mietin että olisimme tietysti voineet pyytää saada ruokailla toisella terassilla, mutta se on ravintolan takana ja toimii päivisin lähinnä tupakointipaikkana ja iltaisin esiintymislavana. Varsinainen ruokailu on pääterasilla josta näköalapaikka lahdelle ja venesatamaan. Ensimmäinen ajatus on että koirat omistajineen toisella terassilla, ja muut asiakkaat toisella. Mutta silloin kaikki koirat olisi yhdessä paikassa, ja kahinaa olisi varmaan enemmän?
Koiria ravintolassa ja koirapelkoinen asiakas
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Se on semmottis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381471Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421004- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686