Oonko ainut

Niin miestä haluan vaikka tiedän sen olevan väärin onko muita joiden kanssa voisi keskustella oon 12v halunnut miehiä ja on vähän.kokemuksia irti en pääse onko muita
23288
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

on toki,mis keskulteistas yhdessä?

Äänestä

on todella paljon sellaisia miehiä. Olen yli70v ja olen antanut ajatuksille periksi ja miehiä tavannut salaisissa paikoissa. Pientä koskettelua ja suukottelua on ollut, mutta ei sen pidemmälle se minulle riittää. Rehellinen avoin jutustelu on tärkeä miesten kanssa. Koskettelu ym tulee luontevasti samalla. Älä kiduta itseäsi.

2Äänestä

Pieni koskettelu housun päältä, suutelu johti siihen otettiin esille, tehtiin kädellä, haluja olisi ollut pidelmällekkin mennä, näin jälkeen päin ajattelen. Olen lähes 80v muutamia käsihommia on kokemuksessa,mietin muitakin juttuja tuolta netistä katellut.

2Äänestä

Olen 80v ja muutamia tapaamisia on ollut miehen kanssa. runkkausta ja suudelmat ei pidemmälle. Sellaiset riittää minulle. Koskettelu toisen kalua ja vartaloa, kiihottaa kovasti. Paikka ei ole mutta luonto kesällä tarjoaa kivoja paikkoja. Uimahallissa käyn usein katselemassa. siellä katseet kiihottavasti kohtaavat ja käsi eksyy jalkoväliin. Sellaiset hetket on mahtavia.

2Äänestä
  • Sama ikä, Hellät koskettelut, suudelmat ottaa kulli käteen, tuntea toisen käden kosketus, olisi mahtavaa.

    Äänestä

Ei siitä irti pääse,haluja on ei voi mitään, nytkin haluttaa olla miehen kanssa, nähdä toisen halu, kädellä olen tehnyt kaverin kanssa muutaman kerran,suudeltu

Äänestä

Samat ajatukset. Olen 62v mies ja mieleeni ovat vanhemmat miehet. Nautin juuri kun kosketellaan suudellaan imetään nännejä ja samalla hyväillään ja runkataan. Koskettelu on tärkeää. Kaipaan myös sitä. Olisiko täällä halukasta näitä toteuttamaan kivan ja vähän ujon miehen kanssa

Äänestä
  • Jäi kesken, suutelu viimmeinen sana, puhelin tippui olin kiihottunut niin. Olen lähes 80v samat ajatukset on, ujo olen liiankin, jäänyt toteuttamatta olen ukm,Oletko kokenut kavari?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jäi kesken, suutelu viimmeinen sana, puhelin tippui olin kiihottunut niin. Olen lähes 80v samat ajatukset on, ujo olen liiankin, jäänyt toteuttamatta olen ukm,Oletko kokenut kavari?

    En ole kokenut. Aina jänistänyt. Ukm olen minäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    En ole kokenut. Aina jänistänyt. Ukm olen minäkin.

    Kaksi kertaa on mies runkannut minua,tykkäsin kovin, aikaa on jo parikymmentä vuotta. Itse en ole kulliin koskenut, olen kyllä nähnyt, kun runkataan jäi koskematta, jänistin

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kaksi kertaa on mies runkannut minua,tykkäsin kovin, aikaa on jo parikymmentä vuotta. Itse en ole kulliin koskenut, olen kyllä nähnyt, kun runkataan jäi koskematta, jänistin

    Nytkin kovasti kiihottunut. Olette ajatuksissani jotka tänne olette kirjoittaneet.

    Äänestä

Miltä suunnalta nämä kirjoittajat ovat, mukava kiihottava lukea näitä, saa halut heräämään.

Äänestä
  • Itse olen Pirkanmaan seudulla siis 62v

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Itse olen Pirkanmaan seudulla siis 62v

    Minäkin olen pirkanmaalta. Välillä asuissakin autoilen....arka ja ujo olen...

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Minäkin olen pirkanmaalta. Välillä asuissakin autoilen....arka ja ujo olen...

    Asuissa minäkin autoilen. Ujo ja arka minäkin vaikka toisin voisi luulla. Tietysti se vaatii rohkeutta lähteä asuissa ajelulle. Mutta seksi kokemuksia en ole miesten kanssa harrastanut. Halut on kovat. Päivittäin mielessä miesten väliset fantasiat.

    Äänestä

00012 Oulu

Äänestä

Oulusta olen, Kohta 80v ukko, tykkäisin miehen kanssa olla lähekkäin ja kosketellakkin, mutta en ole moneen vuoteen saanut miehen kanssa olla lähekkäin. Kai olen liian ujo sellaiseen.
Uimahallissa käyn ja siellä ainakin näkee alastomia komeita ukkoja, kyllähän se kaipuuta herättää..
Voispa täältä löytää samanhenkistä kaveria. yhteydenpito on vaikeaa kun asun vaimon kanssa ja nämä asiat olen yrittänyt pitää salaisena.

2Äänestä
  • Saman ikäisiä ollaan,tykkäisin olla läheäin, kosketella,tuntea toisen halu. Olen ujo siksi kokemukset jäänyt vähiin, haluttaisi kosketella toistemme penistä muutakin voisi, mitä sinä?

    3Äänestä

  • Mukava viesti samoja aatoksia, ajattelen millaista olisi kohdata sinut, herättää tuntemuksia kalussa, hellät kosketukset ihanaa.

    Äänestä

Mukavia ajatuksia, kaipaan kovasti hellää koskettelua toisen kanssa. Tekee niin mieli olla lähekkäin, tuntea toisen halu omaani vasten.

Äänestä

Ei se ole syntiä.

Äänestä
  • Ei ole, kaipaa läheisyyttä toisen kanssa.

    Äänestä

Toisen kaipuu, läheisyys hellät koskettelut, haluan nähdä kosketella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin miestä haluan vaikka tiedän sen olevan väärin onko muita joiden kanssa voisi keskustella oon 12v halunnut miehiä ja on vähän.kokemuksia irti en pääse onko muita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu