Voiko naapurissa asua kateellinen noita?

Meillä muutti aikoinaan kauan sitten eräs narsisti rouva pois naapuri talosta.
Hän oli outonakin pidetty. Hänellä oli asioita jotka oli ristiriidassa hänen sairautensa kanssa koira. Hän haukkui ja pilkkasi ilman järkevää syytä minua niin että kuulen hänen juttunsa. Monta kertaa. Karttelin aina sitä akkaa kun niin negatiiviset energiat hänessä. Hän oli myös kovan luokan käyttääjä saattoi kytätä koko ajan meitä kun touhusimme omiamme.

Hänen muutettuaan pois alkoi vähän myöhemmin alkoi tapahtua outoja asioita.
Kummittelu ja oudot asiat alkoivat. Kummittelu oli jossain vaiheessa jopa niin aktiivista, että vessaan ei keskellä yötä uskaltanut mennä, kun päivälläkin tunnelmat olivat kuin jostain painajaisunesta joka tuntuu todelta.
Katoavia hahmoja kun katsoi ikkunasta ulos ja talomme ohi meneviä katoavia autoja. Moottorisahan käynnistelyn ääniä eräässä huoneessa vaikkei siellä ketään ollut. Kerran kuulin jotain kolinaa jasen jälkeen naisen äänen sanovan
Hei onko täällä joku. Huoneesta joka oli tyhjä. Kerran kun olin yksin kotona ollut Eräs radiosta kuulunut musiikkikappale meni niin että sen sanat menivät niin että siinä laulettiin minusta ja lapsuuteni kaverista. Myös televisio ohjelmat saattoivat kummitella ja niiden tekstityksissä näkyä ties mitä. No muitakin outouksia oli

Onko kellään mitään samantapaisia juttuja käyny, jotka saattaa johtua naapurista?
6108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis kovan luokan kyttääjä, ei käyttäjä. Vaikka en kyl tiedä hänestä.

Äänestä

Nuo harhat ovat kyllä ihan omiasi, eivät entisen naapurin.

3Äänestä
  • Niin, paitsi jos joku pystyy tekemään tahallista häiriötä. Tietenkin reaalimaailmassa.
    Jos nuo ovat todellisia tapahtumia, ne pystyy nsuhoittamaan, kuvaamaan ja sitten pitää selvittää mistä äänet tulevat.
    Noituus ei noita aiheuta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niin, paitsi jos joku pystyy tekemään tahallista häiriötä. Tietenkin reaalimaailmassa.
    Jos nuo ovat todellisia tapahtumia, ne pystyy nsuhoittamaan, kuvaamaan ja sitten pitää selvittää mistä äänet tulevat.
    Noituus ei noita aiheuta.

    Oli kyllä eräs toinen henkilö naapurustossa jonka tuttava uskoi harjoittavan okkultismia, mutta hän kuoli jo vuosia aikaisemmin kun toi rouva joka muutti pois josta on siitäkin aikaa vuosia ja myös noista omituista jutuista.
    Ja nykyään täällä on melko rauhallista, ei ole enää sellaisia tapahtunut mitä nyt pientä kummittelua tyyliin et joku esine putoaa itsestään tai joku selittämätön kolahtaa ääni huoneessa jossa oon yksin ja jotain pientä harvoin saattaa tapahtua. Sitte yhteen valokuvaan silloin kun enempi tapahtu juttui, niin tarttui selvä mieshahmo ja valopalloja kirkkaita valokuvaan. Sitä hahmoa ei voi selittää heijastuksilla, tai jollain optisella jutulla
    Se on niin selvä. Yhteen videotallenteeseen tarttui jotain napsahduksen ääniä joita en kuvaus hetkellä kuullu. Sitten tallensin myös outoa lirkuttelu tirrrr tiptiptiptip elektronisella kuulostavia ääniä jotka kuulin myös omin korvin. Myös pihallamme tallensin samaa outoa ääntä joka kuului aina kauan aikaa. Tää oli eri kerralla. Ja aika monta kertaa tuo outo ääni alkoi kuulua siihen aikaan. Kerran se kuului kymmenien metrien päästä kotoamme. Ääni kuului koko talossamme menit mihin huoneeseen tahansa...

    Eteisessä kuului silloin kerran kovaa piip ääniä ja outoa raksutusta taustalla, mutta ne eivät videolle ne äänet tarttuneet...

    Äänestä

Kummitteluun auttaa saarnan kuuntelu kirkossa.

Hän saattoi olla masentunut ja vain temperamenttinen yksilö.

Onko sinulla omassa kodissasi jotain tarot-kortteja tai paidassa jumalaton vuohi? Heitä sellaiset pois.

Sitten tutki oma kaveripiirisi. Järjestääkö joku kaverisi tällaisia uushenkisiä istuntoja missä kutsutaan vainajahenkiä? Tutki nykyistä elämänpiiriäsi mieluummin kuin että pelkäät aiempia naapureitasi.

Äänestä
  • Kyllä taas sellasta höpönlöpöä, yritätkö maalittaa jotakin ihmistä?
    Itse olen pakana, en harrastele mitään noituuksia kun en itse niihin usko, mutta tykkään lukea kirjoja eri uskomuksista.
    Varmasti on kaikenlaista mitä ei voi selittää sitä en kiellä. Rukoukset jätän sellaisille jotka niistä kokee hyötyvänsä. Itse en usko.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä muutti aikoinaan kauan sitten eräs narsisti rouva pois naapuri talosta.
Hän oli outonakin pidetty. Hänellä oli asioita jotka oli ristiriidassa hänen sairautensa kanssa koira. Hän haukkui ja pilkkasi ilman järkevää syytä minua niin että kuulen hänen juttunsa. Monta kertaa. Karttelin aina sitä akkaa kun niin negatiiviset energiat hänessä. Hän oli myös kovan luokan käyttääjä saattoi kytätä koko ajan meitä kun touhusimme omiamme.

Hänen muutettuaan pois alkoi vähän myöhemmin alkoi tapahtua outoja asioita.
Kummittelu ja oudot asiat alkoivat. Kummittelu oli jossain vaiheessa jopa niin aktiivista, että vessaan ei keskellä yötä uskaltanut mennä, kun päivälläkin tunnelmat olivat kuin jostain painajaisunesta joka tuntuu todelta.
Katoavia hahmoja kun katsoi ikkunasta ulos ja talomme ohi meneviä katoavia autoja. Moottorisahan käynnistelyn ääniä eräässä huoneessa vaikkei siellä ketään ollut. Kerran kuulin jotain kolinaa jasen jälkeen naisen äänen sanovan
Hei onko täällä joku. Huoneesta joka oli tyhjä. Kerran kun olin yksin kotona ollut Eräs radiosta kuulunut musiikkikappale meni niin että sen sanat menivät niin että siinä laulettiin minusta ja lapsuuteni kaverista. Myös televisio ohjelmat saattoivat kummitella ja niiden tekstityksissä näkyä ties mitä. No muitakin outouksia oli

Onko kellään mitään samantapaisia juttuja käyny, jotka saattaa johtua naapurista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu