Jääkaappipakasteesteesta asiaa

Anonyymi-ap

Heräsin aamulla siihen että jääkaappipakastimeni piti outoa ääntä ja jääkaappiosuus oli kylmempi kuin ennen.
Miksi keksinkään, että napsautan pois päältä ja takaisin päälle kuin tietokoneellekin käsketään niin tehdä. Ja voi, ei lähtenyt enää käyntiin. Ei vaikka tarkistin töpselin, senkin ensin pois ja päälle.
No siitä naapurin rouvalle soittamaan. Vein hänen kaappiinsa tavarani ja annoin kaapin olla. Kun jo täyttä päätä katselin netistä millaisen uuden mallin lähden hakemaan, niin kaappi napsahti omia aikojaan päälle. Aikaa oli kulunut 1.5 tuntia. Ällistykseni oli rajaton.
(Pakasteosuutta en vielä ehtinyt tyhjentää, laitoin vain toisen pakastimen päälle, siinä ne nyt puhtaana tyhjänä hurisee ja mustikat eivät ole vielä kypsyneet.)
Siitäpä mieleen:
Onko teillä jollakin jääkaappipakastin kahdella kompressorilla? Että pakastin ja jääkaappiosasto ovat eri töpselin päässä ja toisistaan riippumattomia. Sellaisen ajattelin hankkia. Mikä merkki olisi hyvä?
Tässä laitteessa ovat siis molemmat kaapit saman töpselin varassa, eikä niissä ole edes molemmissa säätöä, vain jääkaapin puolella yksi säätö. Värkki oli tässä asunnossa kun muutin. Vanhassa oli kahdella kompressorilla, merkkiä en muista, ainakin 20 v. vanha.

38

145

    Vastaukset 38

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei sinulla ollut ohjekirja tallella?
      Jotkut mallit täytyy olla päällä jääkaappi kun käynnustää. Miksi katkaisit virran eihän sitä tehdä kuin jos sulattaa ja pesee kaspin. Onko koko juttu sinulle uusi 70 v!
      Onko tämä totta vai onko dementia yllättänyt? Tai aivovalvaus?

      • Anonyymi00003

        Älä enää ota näin aamupäivästä.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Älä enää ota näin aamupäivästä.

        Pilkkaatko kirjoittaja jonka näppäistö tekee virheitä? Hyi!

    • Anonyymi00002

      Veitkö pakasteet parvekkeelle?

      • Anonyymi00005

        Kuka oikeasti lukee ohjekirjoja?
        Ehkä säilyttää tosin.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Kuka oikeasti lukee ohjekirjoja?
        Ehkä säilyttää tosin.

        Minä luen. Ei siitä ollut mitään apua tähän vaivaan.

    • Anonyymi00008

      Ajatus ostaa toiseksi pakastimeksi pieni kaappi pakastin.

      • Anonyymi00009

        Minulla on, se on viisas hankita ainakin minulle. Syksyllä on mustikoita ja muutakin pakastettavaa runsaasti. Saan herukoita ilmaiseksi. Myös vähän peuraa ja laitan ruokia sianlihasta jota on syksyllä tuoreena tarjolla tosi halvalla, kun sioista aletaan ottaa kinkut pakasteeseen. Kaappi on siis ihan täynnä.
        Hupenevat sitten vuoden mittaan niin että voin tyhjentää toukokuussa, on sulana siitä elokuuhun jolloin uusi täyttö. Jos sitten on huono satovuosi, en laita päälle lainkaan. Jääkaappipakastin riittää. Olen tehnyt näin nuoresta rouvasta lähtien ja jatkanut vaikka asun yksin nyt. Jääkaappipakastin on sitten varana, jätskiä, pullaa, isosta ostetusta limpusta osa tai isommasta erästä ruokaa... Kai menee sähköä ja vie kotona tilaa, mutta tämä on sitä minun luxustani.

    • Anonyymi00010

      Minulla ei ole koskaan ollut jääkaappipakastinta jossa olisi ollut kaksi pistoketta, aina on yhdellä pärjätty, enkä ole sellaiseen koskaan edes kaupassa törmännyt. Onkohan sellaisia ihan oikeasti?

      • Anonyymi00011

        Tähän asti minulla ollut aina. Nyt tässä uudessa asunnossa johon muutin muutama vuosi sitten, on tällainen yhden kompressorin laite. Keränneet jotain halpoja, samaa lajia on kylpyhuoneen kalusto. Jostain konkurssipesästä saaneet halpaa kamaa ja me pöllöt sitten maksamme asunnosta, niin kai se rakennuttaja asian mieltää. Aloittaja

    • Anonyymi00012

      Yhdessäkään asunnossa missä olen asunut ei ole ollut jääkaappipakastimessa kahta kompuraa.

    • Anonyymi00013

      Yhdellä pistokkeella, mutta kaksi konetta. Ei niillä ole kai missään kahta pistoketta.

      • Anonyymi00014

        Jaa´a, nyt en muista onko niissä ollut yksi vai kaksi pistoketta. Molemmissa on kyllä ollut oma kompressori niin että pakasteen on voinut sulattaa milloin lystää, samoin jääkaapin.
        Voi olla hyvinkin noin kun kirjoitat, että vain yksi pistoke.

    • Anonyymi00015

      vanha viisaus.. vanhuus tappaa.

      vanhuus voi lisätä älykkyttä mutta viisauta ei lisää.

      • Anonyymi00016

        Elä sinä ole noin synkkä. Kyllä tästä kylmälaiteongelmastakin selvitään.

    • Anonyymi00017

      "jääkaappipakastimeni piti outoa ääntä ja jääkaappiosuus oli kylmempi kuin ennen." Kylmempi? no millainen mittari sen kaapinsisällä on, vai onko lainkaan?
      Kiinnitin itse jääkaapin keskihyllyyn pienen lämpömittarin,
      mittarin perusteella tuon ns. jenkkikaapin saa pysymään sopivana +5 asteisena kun viileys-säätöpyörän 0 - 6 asteikon ssäätää reiluun neljään n. 4,2 kohdilla sanoisin.

      • Anonyymi00018

        Jääkaapin oma mittari on, ollut siinä muutaman vuoden koskematta, sen minkä olen tässä asunut. Siinä se mittari töröttää oikean puoleisessa jääkaapin sisäseinässä.

      • Anonyymi00019

        Kaikissa kylmäkaapeissa ei apu aina helposti löydy. Meillä korkean jääkaapin yläosa on tuon tuosta umpijäässä. Tuo säätöpyörä ei muuta asiaa. Vaihdettiin se termostaattilanka(?)kin, sama huurtaminen/jäätyminen vaan jatkuu. Ehkei enää pitkään, jos ilmenee hyviä laitetarjouksia.
        On nimittäin aika työlästä kerran kuussa sulattaa jäätikkö pois yläosasta. Vehje ei siis pitäisi olla ollenkaan pakastin, vaikka jäätyy.

    • Anonyymi00020

      Jää/viileäkaappi ja pikkupakastin.

      Osoittautunut hyväksi komboksi omassa käytössä. Eli säilytystilaa ruhtinaallisesti jääkaapissa, eri kosreuksia ja kylmyyksiä eri tuotteille. Pakastin vähemmän tarpeellinen, mutta aika iso meidän tarpeisiin.

      Kummassakin koneessa omat kompurat tietenkin. Ihmeen kestäviä, kumpikin yki kolkyt vuotiaita. Kaupusreltiin aikoinaan vähävirtaisina, ehkä asiassa ollut peräänin. Sähkölaskussa näkyi aikanaann suoraan kulutuksen pieneneminen kun noit oli.

      Vähän suunnitellut laittaa jenkkinaapin, jahka jompikumpi noista hajoaa. Siis kohtuu iso jääkaappi ja pieni pakastinosa jäätelölle ja pakastepitsalle.

      Nykyisin liki kaikki jk/p- yhdistelmät yhdellä kompuralla. Syy tuetennin hinta. Sitäpaitsi koneiden korjaus aika kallista, vanhempaan koneeseen tuskin kannattaa ekaa kompuraa vaihtaa, koska toinen hajoaa kuitenkin melko nopeesti.

      Noit perinteiset, bosc, aeg, siemens jne, niillä varmaan on kakskompuraisia malleja. En kuitenkaan ole varma, onko net loppupeleissä sitten hintojensa väärttejä. Ehkä ovat, ehkä eivät.

      =DW=

      • Anonyymi00021

        Katselin hintoja. On totta että maksavat paljon. On sellainen filosofia, että sen minkä hankin arkikäyttöön, saa maksaa kun vaan on hyvä. Jos ostan huonon niin ketuttaa joka päivä rimpulat ja toimimattomat. Katson huonoksi jos en voi sulattaa erikseen ja pitää pakastinta tyhjänä alkukesästä. Kauppa vieressä, en paljon ruokia pakastele kuin että on aina varalla ateria- pari, vaikka tulisin yöllä kotiin. Marjoja on sitten kosolti.
        Myös pyykinpesukone on sellaista sorttia ettei säästä mitään, mutta pesee pyykin puhtaaksi ja on monta eri ohjelmaa puolesta tunnista puoleentoista. Eli säästää se - kankaan pintaa pitkiltä hieronnoilta vähässä vedessä.
        Joissakin asioissa olen sitten nuuka ja itseäkin huvittaa kun lasken kymmensenttisiä.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Tuli mieleen.

        Kai pakastimen voi sammuttaa sulatusta varten sammuttamatta koko laitetta? Esim. vääntämällä termostaatti nollille, jos ei erillistä virtakytkintä.

        Kompressorihan käy, kun termarin mukaan lämpö on noussut liikaa. Se ja sama kumpi laite, kompressori käy silloin, kun tarvii. Se ja sama myös, onko yhteinen, vaiko kaks erillistä kompuraa.

        Siis kaiken järjen mukaan sen pitäisi kyllä toimia noin.

        Noin muuten aika samoilla linjoilla noista joistain kotihankinnoista. Ostin just uuden kaasugrillin. Pienin tavallinen kolmipolttiminen, millasen löysin. Noh, valualumiinikoppa, rosteria, emaloitua valurautaa.. Painoikin hitosti ja samalla rahalla ois saanut kolme halpisgrilliä.

        Mulla vanha grilli mökillä, myös valukoppa jne. Polttimet uusittu ja maalattu. Mutta käytössä edelleen, kymmenien vuosien jälkeen...

        Mutta juu, mun mielestä pakastin pitäis voida sanmuttaa erikseen jokatapauksessa.

        =DW=

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Katselin hintoja. On totta että maksavat paljon. On sellainen filosofia, että sen minkä hankin arkikäyttöön, saa maksaa kun vaan on hyvä. Jos ostan huonon niin ketuttaa joka päivä rimpulat ja toimimattomat. Katson huonoksi jos en voi sulattaa erikseen ja pitää pakastinta tyhjänä alkukesästä. Kauppa vieressä, en paljon ruokia pakastele kuin että on aina varalla ateria- pari, vaikka tulisin yöllä kotiin. Marjoja on sitten kosolti.
        Myös pyykinpesukone on sellaista sorttia ettei säästä mitään, mutta pesee pyykin puhtaaksi ja on monta eri ohjelmaa puolesta tunnista puoleentoista. Eli säästää se - kankaan pintaa pitkiltä hieronnoilta vähässä vedessä.
        Joissakin asioissa olen sitten nuuka ja itseäkin huvittaa kun lasken kymmensenttisiä.

        On itsekin sulattava jääkaappi pakastimia mutta pitää lukea ja kysyä tarkemmin koska ei ne kuitenkaan taida toimia etteikö pakastin osaa pitäisi sulattaa.
        Jos tarvitsee ruokaa olevan varalla pakastimessa niin on vaikeata sulattaa muutoin kuin talvi pakkasilla tai syömällä ruoka pois ja sitten sulattaa ja kuivattaa kunnolla ennen uusien laittoa.
        Pakastimen voi sulattaa katkaista virran mutta jääkaappi on toiminnassa.
        Ei kai niitä muita enää ole.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Jokuhan jo ehdotti, että kiikuttaa pakasteet siksi aikaa parvekkeelle kun/jos sulattelee. Vallan erinomainen ehdotus, eikös vaan?

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Jokuhan jo ehdotti, että kiikuttaa pakasteet siksi aikaa parvekkeelle kun/jos sulattelee. Vallan erinomainen ehdotus, eikös vaan?

        Silloin kun talvella on tarpeeksi kylmää ja suojaa niitä vielä lisää. Jos sulattaa kaapin pitää sen kuivua ja pyyhkiä sisus sitä ennen.
        Kuivaan pakastinta yön yli aamuun kunnes laitan päälle. Ostettava uusia pakasteita tilalle ja ajoitus sulatukseen niin saa pian täytettyä. Pitää syödä ja valmistaa ruokaa jääkaappiin jotta pärjää pari päivää välillä. Käytän pakaste perunaa ja vihanneksia ja lihaa joka jo paistettuna. Irtoperunaa en osta pussissa.
        Leipää on myös pakaste laatikollinen varalla. Kotivara on ollut ja se kun tilaan kotiin ruuan kuljetuksella kerran viikossa.

    • Anonyymi00023

      olisit vähän heilauttanut ja ääni olisi kenties loppunut

      • Anonyymi00027

        Ja hieman ronskimpi heilautus, sanovat sitä heitoksi kohti vesilintua. Voisi vielä tehokkaammin hiljentää ne ärsyttävät äänet.

    • Jääkaappipakastin riittänyt nipin napin, oikeasti olisi hyvä olla lisänä joku sadan litran kaappipakastin marjoja varten, nyt joudun ostamaan kaupan pakastealtaasta. Suoramyynnistä saattaa saada lähes puolta halvemmalla mustikkaa, tulisiko lopulta säästöä siitä vaivasta. Olisi ainakin varapakaste jos toinen männöö rikki nii ei meni sisäfileet piloille.

      • Anonyymi00029

        Minulla vaikka asun yksin on korkea kaappipakastin ihan erikseen , vaikka jääkaappipakastin on asunnon puolesta, siinä kuitenkin pakastin osa niin pieni että ei riitä minun tarpeisiin. Ostan syksyllä aina kerääjäältä suoraan talven puolukat 3 ämpärillistä , sekä kerään taloyhtiön tontilta aroniat kun ei muille kelpaa. Helppo hyödyntää myös kauppojen lihatarjoukset kun saa pakkaseen samoin leipomolta halvat leivät. Itse kun vielä teen ruokani niin eipä tule kalliiksi, eikä joka päivä tarvii kokata kun ei kannata yhtä annosta kerrallaan tehdä. Annoksina sitten pakkaseen. Säästöä kertyy pienestä eläkkeestä niin että on vara vähän reissatakin :)

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Laskin jos ostaisin uuden pienen pakastimen ja siihen marjat, plus sähkön kulutuksen ei ensimmäisenä vuotena paljonkaan säästöä tulisi, mutta seuraavana vuotena tulisi tuntuva säästö.

        Pertikki

      • Anonyymi00033

        Puolta halvemmalla mustikoita ja silti pakastin on turvoksissa sisäfileitä? Jälkimäisistä köyhä näkee vain märkiä unia...

      • Anonyymi00033 kirjoitti:

        Puolta halvemmalla mustikoita ja silti pakastin on turvoksissa sisäfileitä? Jälkimäisistä köyhä näkee vain märkiä unia...

        Kyl mulla on usein tarjous sisäfileitä pakkasessa, ei kannata säilyttää sielläkään liian pitkään, mustikat säilyy ties miten pitkään.

    • Anonyymi00026

      On 80 litran kakkospakastin. On täynnä marjoja talvisin. Osan saan ja osan poimin itse. En osta sinne edes mansikkalaatikollista vaikka ehkä tänä vuonna jos en saa mustikoita tarpeeksi.
      Näyttää muuten olevan ihan kohta mustikat valmiita, ehkä viikon päästä. Ei näytä sato ainakaan yhtä runsaalta kuin viime vuonna.

    • Anonyymi00028

      No voi hyvää päivää, eihän jääkaapit olekaan koko aikaa päällä, idea se että kompressori käynnistyy kun lämpötila kaapissa nousee tietyn rajan yli ja tätä rajaa säädetään termostaatilla jota ohjataan yleensä numeroidulla kiekolla. Ja kun taas lämpötila kaapissa laskenut niin kompressori sammuu, tuossa lyhyesti sanottuna, asiasta on tietysti olemassa wikipedia-artikkeli.

    • Anonyymi00032

      Minulla on 2 jääkaappi/pakastin yhdistelmää. Koskaan en irrota johtoa pistokkeesta. 2 x vuodessa sulatan siten ,että käännän vaan jääkaapin sisältä asteen 0- asentoon . Suulaa ja putsaan. Se on helppoa.

      • Anonyymi00034

        Pistoke eli pistotulppa eli ns. töpseli. Ei sitä kantsikaan johdosta irrotella, helpompi ottaa tarvitessa se pistoke vaan irti pistorasiasta. (viestisi tuli kyllä ymmärrettyä, termit välillä sekaantuu)

    • Anonyymi00035

      Joko on uusi kaappi on löytynyt.Kannaattaa vertailla sisätiloja ja ominaisuuksia, lokerojuttuja. Kaappi kestää kauan. Onko pyörät jotta voi siirrellä. Melu vrt. Mitat sopii tilaan.

    • Anonyymi00036

      Sinä Anonyymi00032 2026-07-05 20:31:48

      Entäs miten pidät sulana pakastinta niin että jääkaappi on päällä? Onko sinulla myös pakasteessa mahdollisuus kääntää siellä säätimen aste 0-asentoon. Minulla ei sellaista säädintä pakastimen puolella ole lainkaan. Siitähän tässä on kysymys että on molemmat mahdollisuus sulattaa eri aikoina, sekä jää- että pakastinkaappi.
      Aloittaja

    • Anonyymi00039

      Jos ostat uuden niin ota nyt selvää että jääkaappi voi olla päällä ja pakastin sulana.
      Onko nykyinen rikki? Korjaaminen maksaa mutta jos asuu isolla paikkakunnalla korjaajat lähempänä? Iäkästä kaappia ei kannata korjata . Liikkeestä tuovat kotiin. Huom. muutkin : UUTTA KAAPPIA EI KANNATTA HETI OTTAA KÄYTTÖÖN vaan annettava koneiston tasaantua. Sisältä pyyhkii ja odottaa seuraavaan päivään. Ohjeissakin pitäisi olla em.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      72
      599
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      590
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe