Onko teillä mielikuva että hääyö tarkoittaa aina seksiä ja tietysti paras jos se olisi se ensimmäinen kerta? Onko kenelläkään ollut hääyö ilman seksiä ja jos on niin miksi? Itse ainakin luulisin että halut ovat joskus ihan hukassa on päänsärkyä tai naisella kuukautiset niin miksi hääyönäkään. Minusta tuntuu jo valmiiksi että meillä ei välttämättä ole juuri sinä yönä kummallakaan haluja ehkä olemme liian väsyneitä jos olemme kovasti juhlineet.
Hääyö ilman seksiä?
51
23245
Vastaukset
- Nuppuliini
Järjestimme pienet häämme ihan itse pikaisella aikataululla. Aikataulua laatiessamme ei tullut mieleenkään, että kuukautiset sattuu juuri siihen aikaan. Olin muutenkin ihan rättiväsynyt, kun lopulta pääsimme juhlista kotiin, että ei suihkun jälkeen tarvinnut muuta ajatella kuin nukkumista. Eikä mieskään jaksanut vastaan kitistä. Eiköhän se ole turha myytti, että hääyö on jotain erikoisen hekumallista sekstailuaikaa - kyllä tässä on ehtinyt myöhemminkin touhuamaan ihan tarpeeksi :)
- eelia- 76
Mitäs ne menkat haittaa? itse olen erityisen himokas juuri silloin, nam. Hääyönä varmaan ei sekstata koska tod näk tulemme kotiin aamuyöllä ja suoraan nukkumaan.
- Veriset lakanat
ei kiihota ketään. Tai aika pervo pitää olla.
- eelia-76
Veriset lakanat kirjoitti:
ei kiihota ketään. Tai aika pervo pitää olla.
??? Voi kuule voin kertoa että kiihottaa moniakin. Paikat on ihanasti turpeana ja kosteanan. Lakana roiskeet riippuu vähän mimmistä mutta jos kunnolla vuotaa, voi aina hässiä suihkussa..? Minä olen saanut useamman suuhoidonkin menkkojen aikana, ihmisiä on monenlaisia; enempi ja vähempi luonnollisuuden kanssa sinut olevia.
- Ei muuta vikaa
eelia-76 kirjoitti:
??? Voi kuule voin kertoa että kiihottaa moniakin. Paikat on ihanasti turpeana ja kosteanan. Lakana roiskeet riippuu vähän mimmistä mutta jos kunnolla vuotaa, voi aina hässiä suihkussa..? Minä olen saanut useamman suuhoidonkin menkkojen aikana, ihmisiä on monenlaisia; enempi ja vähempi luonnollisuuden kanssa sinut olevia.
Ei siinä muuten mitään, mutta minuun ainakin sattuu seksi menkkojen aikana... En tiedä mikä siinä on, tai onko normaalia. Mutta juuri ennen menkkoja olen halukkaimmillani :)
- hamppuneito
Ei muuta vikaa kirjoitti:
Ei siinä muuten mitään, mutta minuun ainakin sattuu seksi menkkojen aikana... En tiedä mikä siinä on, tai onko normaalia. Mutta juuri ennen menkkoja olen halukkaimmillani :)
eniten just ennen menkkoja. Silloin paras aika saada orkutkin. Mua ei satu seksi menkkojen aikana ja muistakaa: Menkat ei oo este vaan liukaste!
- jitiui
Ei muuta vikaa kirjoitti:
Ei siinä muuten mitään, mutta minuun ainakin sattuu seksi menkkojen aikana... En tiedä mikä siinä on, tai onko normaalia. Mutta juuri ennen menkkoja olen halukkaimmillani :)
Eli ei kyllä minuakaan huvita, on alapää niin kipeänä...
- ............................
Hitto ootte ääliöitä! Ettekö tajunnu et menkkoja voi SIIRTÄÄ? Siihen on pillereitä joita pitää ottaa n. neljä päivää aikaisemmin.. loput tiedot löytyy pakkauksesta. Turhaan pilaatte hääyönne pihtaamalla seksiä menkkojen takia!
- eelia- 76
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa. - erikseen.
eelia- 76 kirjoitti:
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa.on olemassa erikseen kk siirto pillereitä. Reseptillä apteekista. Eihän e-pillereitä kaikki tarvitse.
- ddd
eelia- 76 kirjoitti:
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa.Tosiaan on olemassa ihan eri pillerit joilla voi siirtää menkkoja. E-pillerit eivät todellakaan sovi jokaiselle naiselle tai jotkut eivät vain halua käyttää niitä. Älä tule korjailemaan toisten vietejä jos et tiedä asiasta mitään. J aolen kuullut ettei tuo yhdeksän kuukauden siirtely ole hyväksi kropalle
- Kummastunut?!
eelia- 76 kirjoitti:
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa.Miksi ihmeessä olet siirtänyt menkkojasi, kun tunnut nauttivan seksistäkin vain niiden aikana?! Aika ristiriitaista...
- Ei taida tietää itsekkään
eelia- 76 kirjoitti:
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa.Mutta miksi sä Eelia olet siirtänyt menkkojasi, sähän nautit seksistä niiden aikana. Klitorishan kiihottuu erilailla sillon. Nyt menee sun sepustukset ristii. Onkohan sulla kokemusta kummastakaan asiasta?
- Anonyymi
eelia- 76 kirjoitti:
Niitä pillereitä kutsutaan e- pillereiksi, joita todennäköisesti joka tapauksessa on käytössä. Niitä syödään levyn jälkeen putkeen niin kauan kuin siirota halutaan.
Nimim, siirtänyt joskus 9 kk kokonaan pois, ihanaa.Kusvärkkien yhteen hankaamisen takia häät. Sairasta.
- realisti
En ole vielä hääyötä päässyt viettämään, enkä ihan pian pääsekään. Mutta sitten kun se aika koittaa, todennäköisesti ja toivon mukaan käperrymme toistemme kainaloon kiltisti nukkumaan pois päivän ylikuumenevaa huumaa...
En ole koskaan sitten ala-asteen ajatellut, että olisi mitään takeita seksillisestä hääyöstä. Jos yhtään isommat kekkerit järjestää, kuka tahansa on sen jälkeen väsynyt. Sänkyyn saattaa päästä vsta myöhään. Jalat tohjona ja selkäänkin särkee hieman, kun on koko päivän kantanut sitä upeaa pukua yliryhdikkäästi. Pienet kuohuviinihiprakat kolkuttelee hyvällä tuurilla ohimossa. Ihana se päivä on varmasti ollut, mutta meillähän on sitten koko loppu elämämme aikaa rakastella!
Jos meistä jompikumpi sitä seksiä hääyönä himoitsee, se olen minä. Mies parka on varmaan päivän päätteeksi aivan veto poissa, säästetään intiimimmät hetket sitten sinne häämatkalle!
Mutta silloin tosiaan kun seksiä sai luvallisesti ensimmäisen kerran hääyönä, silloin se ehkä oli eri juttu. Voi olla että niitä ihmisiä ei olisi pysäyttänyt villihevoslaumakaan =)- mie
Eikä se hääyöhön loppunut. Isoisällä oli meinannut kaatua maatila kun oli mennyt häiden jälkeen vuosi sängyssä... (:
- Anonyymi
Minä erehyin kerran naimisiin,elämäni virhe,olin nuori. Sitten erottuani hävisi kaikki kivut,jopa migreeni.
- mie
Me ajattelimme, että ei juhlitakaan niin kovasti, että hääyönä ei jakseta rakastella ja naida ihan kunnolla. (: Sulhasen näkökannasta ainakin tahtoisi jo periaatteen vuoksi sekstailla hääyönä.
Onkohan täällä kaikki muut ihan ikäloppuja kun vaikutti siltä, että kukaan ei ajatellut hääyönä jaksavansa...- realisti
Realisti ainakin on 19-vuotias, ja realistin ukko 28, eli ei kai tässä ihan ikäloppuja =) Mutta ollaan molemmat vähän sellaisia, että rakastelu vaatii tietyn fiiliksen, ja se voi olla pitkän vaikkakin ihanan päivän jälkeen hukassa. Sitä paitsi kun varautuu "pahimpaan", saattaa yllättyä positiivisesti =) Liian suuret odotukset ovat varmin tapa saada pettymyksiä.
Mut ei siinä mitään, jos joku jaksaa niin antaa palaa meidänkin puolesta! - morsio
kyllä se niin on että haluan, että tuore aviomieheni hoitelee minut myös hääyönä, miksi taso laskisi silloin eli ajoissa pois juhlimista ja kahdestaan nautiskelemaan sitä mahdollisuutta ei saa koskaan takaisin.
- sulhanen78
me emme harrastaneet hääyönä seksiä, vaikka muuten seksielämämme on hyvinkin aktiivista. Tuli itsekin otettua sekä sulhasella että morsiamella hieman boolia juhlissa, päivä oli alkanut aikaisin aamulla ja nukkumaan päästiin vasta aamuyöstä. Mikäs sen ihanampaa oli kuin aamulla herätä tuoreena avioparina ja sekstailla silloin vähän virkeämpänä!!
- amelie
Me ainankin poikaystäväni kanssa haluamme päättää ikimuistoisen päivän ikimuistoiseen yöhön. Seksi, tai siis RAKASTELU, on kuitenkin niin suuri ja hieno asia, ja kuuluu avioliittoon olennaisena osana, että miksi emme haluaisi nauttia toisistamme avioparina heti kun siihen on mahdollisuus, myös seksuaalisesti. Kyllä ajatus siitä että saan olla HÄNEN vaimonsa, ainakin kutkuttaa minua "silläkin" tavalla...=)
- Mimia
Naimisiin mentiin muutama viikko sitten ja hääyö meni ilman seksiä. Meillä juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön, eikä kerta kaikkiaan jaksanut kuin kaatua sänkyyn. Edellinen yö meni viimeisiä valmisteluja tehdessä ja yöunet jäivät vähiin, ja suuri päivä oli sitten hössötystä aamusta alkaen. Taitaa monella mennä hääyö nukkuessa, ehtiihän sitä seksiä sitten seuraavanakin yönä - ja ehkä nauttiikin enemmän :)
- hamppuneito
Ainahan sit ajattelee, et sit hää yönä puetaan päälle joku upee alusvaate sukkanauhat ja kaikki ja valkoiset lakanat jne:) Mutta yleensä kyllä tulee hääöparinkin juhlittua niin ankarasti, että ei seksi oikein taida aamuyöstä olla mielessä. Sitten seuraavana aamuna tai päivänä jaksaa
- Arska Tehtaalla
...kiinnostaa, kysyn vaan!?
- "tuore rouva"
Brittitutkimuksen mukaan 80% vasta naineista ei harrasta seksia haayonaan, mika on hyvin ymmarrettavaa. Itse ajattelin lahinna tyynyn pehmeytta kun yolla kahden aikoihin haistamme kotiuduimme. Harrastimme seksia ihan muodon vuoksi (halusimme kuulua siihen 20 prosenttiin), mutta kylla siita hehkeys oli kaukana kun molemmat rattivasyneena, hyvassa hiprakassa ja minulla pukuni vain puoliksi pois paalta yritti jotain seksin tapaista yrittaa. Kylla se seuraavana paivana oli huomattavasti parempaa.
- sippi, puhki, väsy, seis
Hotelliakin on turha varata. Kunhan pääsee kotiin ja alkaa kuorsaamaan, molemmat...
Kyllä se päivä sen verta verottaa ettei siinä enää mitään akrobatiaa harrasteta. - pinjami78
Kun me toissa-lauantaina palailimme aamuyöstä hotellihuoneeseen, ei siinä todellakaan käynyt seksi mielessäkään - tuore mies sai juuri ja juuri vaatteet päältään, pinkaisi petiin ja sammui samantien!
Päivä oli alkanut klo 6 aamulla, ja oli vihkimiseen ( klo 13 ) asti kiireinen,aikataulu antoi myöten vain muutamia minuutteja. Illasta siirryimme jatkoille, eikä sen tanssimisen ja muutaman lasillisen jälkeen todellakaan jaksa.- Anonyymi
Miksi häissä pitää olla humalassa??
- Reiska
Ei hääyö ole mikään hääyö, jos ei ole seksiä.
Mikä voisi olla parempi esileikki, kuin kunnon häät. Siis iso lauma ihmisiä juhlimassa vain ja ainoastaan nuorikkoni ja minun onnea. Pitkään ja hartaasti syödään, juodaan ja tanssitaan ja kaikki tietävät, että ainakin nuo saavat tänä yönä!
Ja kyllä saatiinkin, vaikka hotelliin päästiin vasta noin klo 4 aamuyöllä. Perhanasti teki mieli koko päivän, illan ja yön.
Ensimmäinen yö OMAN VIHITYN VAIMON kanssa. En kyllä olisi malttanut käydä suoraan nukkumaan. - Äksön
Kyllähän sitä kaikenlaista suunnitteli ennen hääyötä ja varmistettiin vielä että paikka pysyy salaisena häävierailta... mutta mutta.
Työn ohella suunnitellut häät veivät aika piippuun, samaan saumaan sattui vielä opintojen päättötentit yms joten siinä vaiheessa kun pitkän päivän jälkeen aamuyöllä päästiin yöpaikkaan - alkoi hurja riita! Ei siis puhettakaan seksistä... no, seuraavana päivänä oli kiva lepytellä :) - tuore aviomies
Me rakasteltiin hääyönä, kunhan oltiin hotelliin päästy n. kahden maissa yöllä. Pitkä päivä otti kyllä veronsa, mutta olo oli onnellinen. Täytyy sanoa, että se että seksi hääyönä eroaisi ratkaisevasti "normaalista" on täyttä puppua.
Hääpäivä kun yleensä alkaa melko aikaisin, ainakin morsiamella; kampaajat, meikit, valokuvaukset, hiukan pitäisi ehtiä rauhoittuakin ennen vihkimistä. Hääjuhla kestää useita tunteja, joten kyllä sille päivälle helposti mittaa tulee. Edellisenä yönä meillä ainakin jäi unet hiukan normaalia vähemmälle, jännitystä kun oli ilmassa... - vamme
Juu, lukematta mitään aikaisempia vastauksia kerron vaan omasta puolestani että ilman oltiin hääyönä. Oltiin itseasiassa ensimmäiset jotka juhlista lähdettiin ja rehellisesti nukkumaan mentiin. Mies kävi vielä hakemassa läheisestä pizzeriasta salamipitsan yöpalaksi, itse menin sillä aikaa purkamaan kampaustani hotellihuoneeseen. Siinäkin nimittäin vierähti tovi! Mies kun tuli niin kävimme porekylvyssä ja sitten nukahdimme ihanassa sviitissämme, pitkä päivä vei veronsa. Aamulla meiniki olikin ihan toinen ;)
- nainut
Pääsimme aamulla joskus 9 aikaan kotiin, joten ei ihan heti tullut mieleen kun kampauksen purku ja kullan kainaloon. Kun oltiin unemme nukkuneet maistui seksikin sitten rakkaan aviomieheni kanssa.
- mirkka-liisa
en henkilökohtaisesti ymmärrä kuka haluaa häät joita juhlitaan puolilleöin ja juhlaväki seka hääpari ovat aivan humalassa ja sekoilevat miten sattuu.itse en haluaisi häistäni mistään hinnasta sellaisia...olen ajatellurt poikaystäväni kanssa, että haluamme n. 4h kestävät häätja sen jälkeen lähdemme viettämään ikimuistoista hääiltaa -ja yötä eikä todellakaan ilman seksiä! olemme molemmat neitsyitä ja odotamme hääyöhön joten uskon, että haluista ei ole puutetta!suosittelen muillekkin..
- Lisa
mirkka-liisa kirjoitti:

Joo, ihan samaa mieltä. Tuntuu, että kaikki täällä vaan on ihan hirveessä kännissä hääyönä. Sitäkö se juhliminen on?
- nainut
Lisa kirjoitti:
Joo, ihan samaa mieltä. Tuntuu, että kaikki täällä vaan on ihan hirveessä kännissä hääyönä. Sitäkö se juhliminen on?
Itseasiassa minä en edes ollut humalassa häissämme eikä juurikaan miehenikään. Meillä oli vaan niin hauskaa vieraidemme kanssa, kun juhlimme suurta päiväämme, että emme pitäneet kiirettä kotiin. Seksiä olemme harrastaneet ennen ja jälkeen häidemme oikein kukavasti ja pullat onkin taas uunissa ;o) Kukin tavallaan. Itse en haluaisi ottaa "sikaa säkissä" vaan halusin testata mieheni jo ennen avioitumista. Tietääpähän, että tietyt ruumiinosatkin sopivat yhteen...
- sepäse
mirkka-liisa kirjoitti:
en henkilökohtaisesti ymmärrä kuka haluaa häät joita juhlitaan puolilleöin ja juhlaväki seka hääpari ovat aivan humalassa ja sekoilevat miten sattuu.itse en haluaisi häistäni mistään hinnasta sellaisia...olen ajatellurt poikaystäväni kanssa, että haluamme n. 4h kestävät häätja sen jälkeen lähdemme viettämään ikimuistoista hääiltaa -ja yötä eikä todellakaan ilman seksiä! olemme molemmat neitsyitä ja odotamme hääyöhön joten uskon, että haluista ei ole puutetta!suosittelen muillekkin..
j tere meikäläinen
- Anonyymi
Lisa kirjoitti:
Joo, ihan samaa mieltä. Tuntuu, että kaikki täällä vaan on ihan hirveessä kännissä hääyönä. Sitäkö se juhliminen on?
Näköjään.
- ei sitten
tehtiin mekin vasta aamulla.....
- liikkuvat
Minulle sattui aikanaan, että kaaso tuli kohtalaisessa hiprakassa vastaan kun lähdin hääyönä käymään ulkona. No pitäähän sitä koettaa kun tilaisuus tulee, mukava hääyö!
- Olen kuullut
Kyllä kaasoa saa ja tulee koittaa ja miksei morsiamen sukulaisia, jos mieli tekee, ei vaan pidä jäädä kiinni.
Tämä on kuitenkin tositarina. Sulhanen oli saanut vihiä juuri ennen häitä morsiamestaan ja kun oli hänen vuoronsa vastata tahdon, kääntyi ympäri ja kertoi jokaisella häävieraalla olevan kirkonpenkin alla kuva, missä morsian on juuri jakamassa piparia jätkäporukalle. Tarvinneeko edes kertoa, miten vihkiminen päättyi? Disaster! - Olen kuullut
Olen kuullut kirjoitti:
Kyllä kaasoa saa ja tulee koittaa ja miksei morsiamen sukulaisia, jos mieli tekee, ei vaan pidä jäädä kiinni.
Tämä on kuitenkin tositarina. Sulhanen oli saanut vihiä juuri ennen häitä morsiamestaan ja kun oli hänen vuoronsa vastata tahdon, kääntyi ympäri ja kertoi jokaisella häävieraalla olevan kirkonpenkin alla kuva, missä morsian on juuri jakamassa piparia jätkäporukalle. Tarvinneeko edes kertoa, miten vihkiminen päättyi? Disaster!Tiedän parikin hääparia tai jompikumpi heistä harrastaa seksiä hääyönä, muttei tosiaankaan kaksin ja vielä vähemmän oman puolisonsa kanssa, molemmat eri vuoteissa ja sormukset jo vessanpytyssä.
Ylipäätään, pakkoko siellä juhlissa on notkua aamu-yhdeksään saakka? Sellaisi häitä ole ollutkaan, missä tunnelma olisi kepeä ja hilpeä vielä aamullakin ja ei niin kamalan kiehtova ajatus kuunnella silmiään lupsauttelevan känniläisen tosi fiksuja juttuja kuoleman väsyneenä aamutuimaan.Jollei hääpari tajua häippästä viimeistään kolmen-neljän aikaan aamuyöstä, ei tarvinne edes arvata, meneekö noi vaan suoraan maata.
Tää nykymeno on ihan sairasta muutenkin. Papit ovat kertoneet, miten hääparista molemmat haisseet ihan kunnolla viinalle ja notkuneet nippa nappa alttarilla hihitellen hiprakkaansa tai silmät kuin nuppineulat tai kuin paistetut kananmunat, vähän kuin ex-Hanoi Rocksin Mike Monroe. Aika pahaa jännitystä näemmä nykyisin kärsitään, kun pitää pyhälle alttarillekin mennä rauhoittavissa mömmöissä ja ihan turtana kaikesta. Varmaan ikimuistoiset häät? Kiva liitto tulossa parille, kun kaikki ongelmat lakaistaan vaan maton alle niitä koskaan edes käsittelemättä.
Kyllä olis kuivat häät kirjaimellisesti, jos ruokajuomatkin pitäis itse ostaa baarista. Ja sitten pitäis osallistua morsiamen ryöstöön lunnaiden muodossa yllättäen ja sitten kerätään matkarahaa tms. Yksissä häissä oli 3kpl A4:sta täytetty lahjatoivelista Stockmannille ja aivan poskettoman kalliita design- esineitä ja kalliita ruoka- ja viinikirjoja ym. Hinnat alkaen satasista ylöspäin. Ja yksi vaihtoehto oli matkakassa ihan vaan kotokulmille eli Singaporeen jne. Jos noissa häissä olis ollut laihialaisten tarjoilu, kuten joku tuolla uhosi, että hernekeittoa ja vettä, niin huhhhuh. Kyllähän häiden järjestäminen aina maksaa, mut jotain rajaa sentään ja pitää sitten sen verran pienelle lähipiirille/ -suvulle, että on varaa maksaa halukkaille ruuan kanssa viiniä ja olutta ja esim. konjakit kahvin yhteydessä. Itselleni ei edes maistuisi korillinen kaljaa tai kossuleka kaiken syömisen ja juhlimisen sekaan, kyllä vähempikin riittää ja ei niistä juhlista muutenkaan tule yhtään sen hauskempia, mitä enemmän dokaa, se on vaan tekosyy hirveille ketunnenä-hapoille ottaa naamat.
Jos joku yrittää dokata ja ördätä, se tekee sen joka tapauksessa, jollei se päivystä boolimaljalla tai sukella siihen, niin hakee vaikka pimeän lestin jostain tai ryövää hotellin minibaarin. Juoppo on aina juoppo ja lupaukset tasan samaa luokkaa. Oon kattonu noita onnettomia ihan yllin kyllin ja jokainen lupaa vaikka mitä ja katuu selvänä jne. kunnes taas kuuluu se tuttu narskis- ääni pullosta ja taas alkaa sama kiertokulku.
Oma serkkupoika piti tooooosi pienet häät eli vaan molempien vanhemmat ja elossa olevat mummot. Ymmärrän jotenkin, että halusivat jostain syystä aivan miniatyyrihäät, mutta ainakaan ei ole rahasta pulaa, molemmat varakkaista kodeista ja pari todella hyväpalkkaisia ja ravintolakin oli omasta takaa valmiina, mut ei niin ei. Sen verran pisti kuitenkin ketuttamaan, että jos joskus menen naimisiin, niin en edes mainitse koko asiasta, korkeintaan suvun tarkkasilmäisin saattaisi huomata lehtikuvan uudesta parista. Toisaalta, miksi tai kelle siitä pitäisi edes toitottaa, jos kerran halusi pitää perhepiirissä. Ai no pienenä kuittinako? No, sitten ... - tahdon asia?
Olen kuullut kirjoitti:
Tiedän parikin hääparia tai jompikumpi heistä harrastaa seksiä hääyönä, muttei tosiaankaan kaksin ja vielä vähemmän oman puolisonsa kanssa, molemmat eri vuoteissa ja sormukset jo vessanpytyssä.
Ylipäätään, pakkoko siellä juhlissa on notkua aamu-yhdeksään saakka? Sellaisi häitä ole ollutkaan, missä tunnelma olisi kepeä ja hilpeä vielä aamullakin ja ei niin kamalan kiehtova ajatus kuunnella silmiään lupsauttelevan känniläisen tosi fiksuja juttuja kuoleman väsyneenä aamutuimaan.Jollei hääpari tajua häippästä viimeistään kolmen-neljän aikaan aamuyöstä, ei tarvinne edes arvata, meneekö noi vaan suoraan maata.
Tää nykymeno on ihan sairasta muutenkin. Papit ovat kertoneet, miten hääparista molemmat haisseet ihan kunnolla viinalle ja notkuneet nippa nappa alttarilla hihitellen hiprakkaansa tai silmät kuin nuppineulat tai kuin paistetut kananmunat, vähän kuin ex-Hanoi Rocksin Mike Monroe. Aika pahaa jännitystä näemmä nykyisin kärsitään, kun pitää pyhälle alttarillekin mennä rauhoittavissa mömmöissä ja ihan turtana kaikesta. Varmaan ikimuistoiset häät? Kiva liitto tulossa parille, kun kaikki ongelmat lakaistaan vaan maton alle niitä koskaan edes käsittelemättä.
Kyllä olis kuivat häät kirjaimellisesti, jos ruokajuomatkin pitäis itse ostaa baarista. Ja sitten pitäis osallistua morsiamen ryöstöön lunnaiden muodossa yllättäen ja sitten kerätään matkarahaa tms. Yksissä häissä oli 3kpl A4:sta täytetty lahjatoivelista Stockmannille ja aivan poskettoman kalliita design- esineitä ja kalliita ruoka- ja viinikirjoja ym. Hinnat alkaen satasista ylöspäin. Ja yksi vaihtoehto oli matkakassa ihan vaan kotokulmille eli Singaporeen jne. Jos noissa häissä olis ollut laihialaisten tarjoilu, kuten joku tuolla uhosi, että hernekeittoa ja vettä, niin huhhhuh. Kyllähän häiden järjestäminen aina maksaa, mut jotain rajaa sentään ja pitää sitten sen verran pienelle lähipiirille/ -suvulle, että on varaa maksaa halukkaille ruuan kanssa viiniä ja olutta ja esim. konjakit kahvin yhteydessä. Itselleni ei edes maistuisi korillinen kaljaa tai kossuleka kaiken syömisen ja juhlimisen sekaan, kyllä vähempikin riittää ja ei niistä juhlista muutenkaan tule yhtään sen hauskempia, mitä enemmän dokaa, se on vaan tekosyy hirveille ketunnenä-hapoille ottaa naamat.
Jos joku yrittää dokata ja ördätä, se tekee sen joka tapauksessa, jollei se päivystä boolimaljalla tai sukella siihen, niin hakee vaikka pimeän lestin jostain tai ryövää hotellin minibaarin. Juoppo on aina juoppo ja lupaukset tasan samaa luokkaa. Oon kattonu noita onnettomia ihan yllin kyllin ja jokainen lupaa vaikka mitä ja katuu selvänä jne. kunnes taas kuuluu se tuttu narskis- ääni pullosta ja taas alkaa sama kiertokulku.
Oma serkkupoika piti tooooosi pienet häät eli vaan molempien vanhemmat ja elossa olevat mummot. Ymmärrän jotenkin, että halusivat jostain syystä aivan miniatyyrihäät, mutta ainakaan ei ole rahasta pulaa, molemmat varakkaista kodeista ja pari todella hyväpalkkaisia ja ravintolakin oli omasta takaa valmiina, mut ei niin ei. Sen verran pisti kuitenkin ketuttamaan, että jos joskus menen naimisiin, niin en edes mainitse koko asiasta, korkeintaan suvun tarkkasilmäisin saattaisi huomata lehtikuvan uudesta parista. Toisaalta, miksi tai kelle siitä pitäisi edes toitottaa, jos kerran halusi pitää perhepiirissä. Ai no pienenä kuittinako? No, sitten ...Pitääkö hääyönä panna jos ei ole panettanut siihenkään asti?
- mies parikymppinen
tahdon asia? kirjoitti:
Pitääkö hääyönä panna jos ei ole panettanut siihenkään asti?
minä olen valmis uhraamaan 110% kunnostani sen puolesta että tämä tapahtuu sitten kun tapahtuu.
- parasta nannaa
tahdon asia? kirjoitti:
Pitääkö hääyönä panna jos ei ole panettanut siihenkään asti?
Vaimon pitää ehdottomasti antaa hääyönä persettä sulholle jos ei ole ennen sitä antanut.
- :)
Me olemme menossa naimisiin tässä keväällä ja aijomme todellakin rakastella hääyönä koska se on meidän ensimäinen kerta. En ole neitsyt ja olen aikaisemmissa suhteissa ollut todella seksuaalisesti aktiivinen, mutta tässä suhteessa näin, ja voin sanoa että on ollut elämäni pisin ja ehdottomasti kiihottavin esileikki. On kyllä ollut todella hankalaakin mutta ei se mitään, hääyötä odotellessa! Juoda en häissä aijo muutakun ruokaviiniä ja suku saa jäädä booleilemaan myöhempään, me kurvataan hotelliin vähän aikaisemmin :)
nimimerkillä kyllä panettaa!- tuleva morsian
ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, että kuinka kauan olette olleet yhdessä? Itse en ainakaan olisi pystynyt seitsemää vuotta odottaa että pappi sanoo aamen, ennen kuin rakastelemme.
- ^__^
että onko sulhasella niin pieni, että ei ole uskaltanut tehdä aloitetta? Siis salaa asian kunnes morsian ei voi enää perääntyä. No onneksi avioeron saa nykyään helposti.
- Anonyymi
Mut monet panee ennen häitäkin. Uskovat taitaa panna vasta hääyönä ekan kerran.
- Anonyymi
Mä olin ekalla kierroksella niin väsynyt, kun hääyöpaikkaan päästiin 100km päähän ja tuore vaimo sai päästään ne miljoona pinniä, että kaaduttiin vaan sänkyyn. Aamulla sitten mietittiin muuta. Sitäpaitsi seinän takana nukkui tv-ryhmä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275