Itsellä on aika huonoja kokemuksia Avain asunnosta Vuosaaressa. Äänieristys on todella huono, täällä kuuluu kaikki äänet liesituulettimen kautta, esim. puhe ja kattiloiden pauke. Lisäksi kuuluu katolta lähes jatkuvasti kolahduksia, vaikka tämä on ylin kerros. Isännöitsijä ja huoltoyhtiö eivät tee asialle mitään vaikka olen asiasta useita kertoja huomauttanut.
Lisäksi talon lämmitys on talvisin todella huono. Olen siitäkin useita kertoja valittanut, mutta ilman että se olisi johtanut korjaustoimiin.
Mielestäni jatkuva melu on melko selvästi tahallista häirintää sillä muuten näitä ääniä on aika vaikea selittää. Esimerkiksi nyt kun aloin kirjoittaa tätä viestiä alkoi oudosti kuulua hirveää pauketta. Olen myös kokenut saamaa häirintää aiemmissa vuokra asunnoissa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko sitä mieltä, että naapurisi ei saa käyttää kattiloita?
Liesituulettimiin voidaan asentaa äänenvaimennus. Aika pikkujuttu. Vaatii kuitenkin ammattilaisen.
Totta. Avaimella todell huono äänieristys. Lisäksi viis veisaavat järjestyshäiriöistä. Osa asukkaista hyvinkin erikoisia.
Viimenen tippa oli kun hirveä kumahdus yöllä. Joku yritti itsaria. Sitten vaihdoin osoitetta.