vaikkei sekään voi tietenkään täysin estää muistin heikkenemistä eikä varsinkaan muistisairauksia, ne tulevat jos ovat tullakseen.
Satoja aivokuvia analysoineet tutkijat havaitsivat yhteisen tekijän henkilöillä, joiden aivot olivat nuoremmat.
Tutkijat arvioivat kuvien perusteella osallistujien aivojen biologisen iän ja havaitsivat jopa 13 vuoden eron ryhmien välillä. Niillä, joilla aivojen ikä oli nuorin, oli myös yksi yhteinen ominaisuus.
Useampaa kuin yhtä kieltä puhuvilla ihmisillä näyttää olevan nuoremmat aivot,
jopa 13 vuotta nuoremmat aivot, tutkijat kertovat lehdistötiedotteessa.
Aivokuvantamiset osoittivat, että kahden kielen puhujien aivot olivat noin kuusi vuotta nuoremmat kuin yhden kielen puhujien.
Kolmen kielen puhujien aivot olivat seitsemän vuotta nuoremmat. Neljän kielen puhujien aivot olivat jopa 13 vuotta nuoremmat.
Itse olen harrastuksekseni mielenkiinnosta kieliä kohtaan opiskellut useita kieliä, suomen lisäksi puhun joten kuten auttavasti kolmea kieltä ja kolmesta muusta
ole käynyt alkeiskurssit, niittenkin avulla jotain olen osannut sönköttää
paikallisella kielellä matkoilla ollessa. Viidensadan sanan sanavarastolla
pärjää jo kummasti luovuutta avuksi käyttäen :)))
ja mm. lukeminen ja kielten opiskelu lisää luovaa ajattelua.
Kielten opiskelu haastaa aivoja. Oletan, että sillä täytyy olla joku positiivinen
vaikutus.
Tämän tutkimuksen pätevyydestä en tiedä mitään, mutta aihe on mielenkiintoinen, koska joka tapauksessa usein on todettu kieltenopiskelun olevan hyväksi aivoille.
https://tieku.fi/ihminen/satoja-aivokuvia-analysoineet-tutkijat-havaitsivat-yhteisen-tekijan-henkiloilla-joiden-aivot-olivat-nuoremmat
Kielten opiskelu ja oppiminen on mitä tehokkainta aivojumppaa,
61
200
Vastaukset 61
- Anonyymi00001
Kielten opiskelun on todettu mm. parantavan kognitiivisia taitoja.
- Anonyymi00002
Kielten opiskelu sopii kaikenikäisille: Aivot hyötyvät kielten opiskelusta,
aloititpa sitten lapsena tai vanhana.
Pitäisiköhän jatkaa aivojumppaa vielä kerran jonkun kielen merkeissä
ihan vaan huviksi ja hyödyksi omaan leppoisaan tahtiin ?
Työvikselle voisi mennä, siellä on monenasteisia kursseja, myös
erikseen eläkeläisille, ettei olla hitaampina nopeitten tiellä.- Anonyymi00004
vanhoille voisi sopia kreikka?
sumalaiset käyvät paljon kreikassa eivätkä ymmärrä sen kirjasimista
ja sitten venäjä
sama juttu kannattaisi opiskella
arabia dubaissa käviäville Anonyymi00004 kirjoitti:
vanhoille voisi sopia kreikka?
sumalaiset käyvät paljon kreikassa eivätkä ymmärrä sen kirjasimista
ja sitten venäjä
sama juttu kannattaisi opiskella
arabia dubaissa käviävilleItalia ja espanja ovat helppoja aloittelijalle.
Vokaalit äännetään aina smalla tavalla riippumatta siitä missä kohtaa sanaa ne ovat. (tai melkein)
Duolingo on ilmaissovellus, jolla voi opiskella mitä tahansa kieltä; ihan vain ajankuluksi tai aivovoimisteluna. Minullakin on nyt Duolingon mukaan perustiedot italiassa, vaikka Linkedin.profiiliini lisättäväksi. Itse koen olevani vielä ihan raakile etenkinkieliopissa, vaikka sanavarastoa en kertynyt varmaan joku parituhatta sanaa ja puheestä ymmärsin tosi paljon.- Anonyymi00008
Anonyymi00004 kirjoitti:
vanhoille voisi sopia kreikka?
sumalaiset käyvät paljon kreikassa eivätkä ymmärrä sen kirjasimista
ja sitten venäjä
sama juttu kannattaisi opiskella
arabia dubaissa käviävilleVenäjää osaan jonkun verran, kyrilliset kirjaimet eivät ole vaikeita oppia.
Bulgariassakin pärjäsin hyvin. Bulgarialaiset pappismunkit Kirill ja Metodi kehittivät
kyrilliset aakkoset. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Venäjää osaan jonkun verran, kyrilliset kirjaimet eivät ole vaikeita oppia.
Bulgariassakin pärjäsin hyvin. Bulgarialaiset pappismunkit Kirill ja Metodi kehittivät
kyrilliset aakkoset.Muinaiskirkkoslaavi eli muinaisbulgaria on vanhin slaavilaisen kirjakielen muoto.
Sen kehittivät 800-luvulla veljekset Kyrillos ja Methodios, jotka harjoittivat kristillistä lähetystyötä slaavien keskuudessa.
Muinaiskirkkoslaavia on kirjoitettu kahdella kirjoitusjärjestelmällä, niin sanotulla glagoliittisella kirjoituksella eli glagolitsalla ja kyrillisellä kirjoituksella eli kyrillitsalla.
Jos osaa Venäjää sitä pystyy lukemaan. Ei ole vaikeaa. Helppoa kuin heinänteko. - Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
vanhoille voisi sopia kreikka?
sumalaiset käyvät paljon kreikassa eivätkä ymmärrä sen kirjasimista
ja sitten venäjä
sama juttu kannattaisi opiskella
arabia dubaissa käviävilleJos osaa Venäjää osaa tai oppii helposti lukemaan kreikkaakin.
Kreikkalaiset ja kyrilliset kirjaimet ovat hyvin samantapaisia.
Sanojen merkityksen oppiminen ja ymmärtäminen on sitten taas toinen juttu.
- Anonyymi00003
kielitaidottomien kannattaa neuvoa kielissä
ja talous tiedottomien taloudessa
ja pihalla olevien piha sioissa - Anonyymi00005
Kielten opiskelu sopii kaikenikäisille: Aivot hyötyvät kielten opiskelusta,
aloititpa sitten lapsena tai vanhana"
No mutta täällähän on Ploma, hän opettaa sinulle espanjaa
eli kun olet aloittanut ja et ymmärrä jotain detaljia hän tietää
Espanjassa ei ole alkukynnystä eli opit nopeasti alun, ongelmat
tulevat vasta myöhemmin
Espanjassa ei tarvitse kuulemista eli opettajaa, koska sen vokaalit äänettään suomalaisittain- Anonyymi00006
Mut espanjalainen ei äännä kirjaimia kuitenkaan, esim. hombre, h-kirjainta ei sanota jne.
- Anonyymi00007
Osaan jo espanjaa ja italiaa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00006 kirjoitti:
Mut espanjalainen ei äännä kirjaimia kuitenkaan, esim. hombre, h-kirjainta ei sanota jne.
Niin mutta latinokielten teoriaan kuuluu h:n erikoinen asema portugalin italian espanjan kielissä vokaalit on tärkeimmät
Sen tähden kielitaidottomien kannattaa lukea kreikkaa venäjää arabiaa että oppii vanhana uusia kirjasimia
Ei kannata käyttökieliä lukea vaan paahtaa kyrillistä niin että napa natisee - Anonyymi00015
Anonyymi00007 kirjoitti:
Osaan jo espanjaa ja italiaa.
No silloinhan juuri pitäisi lukea kreikkaa, venäjää ja arabiaa, kun jo osaa. Miten olisi lisäksi urdu اُرْدُو
- Anonyymi00038
Anonyymi00015 kirjoitti:
No silloinhan juuri pitäisi lukea kreikkaa, venäjää ja arabiaa, kun jo osaa. Miten olisi lisäksi urdu اُرْدُو
Mikä ettei. Se on yksi puhutuimmista kielistää.
- Anonyymi00011
Espanjaa puhuu maailmassa äidinkielenään arviolta 470–534 miljoonaa ihmistä.
Ei sen osaaminen ihme juttu ole. Alussa voi olla hiukan vaikeaa ymmärtää
puhuttua kieltä, koska espanjaa (ja italiaa) äidinkielenään puhuvat
puhuvat todella nopeasti suomalaisen "korvin" kuultuna.- Anonyymi00017
Moni kieli on alussa vaikea ymmärtää jos ei yhtään osaa ei se mikään ihme juttu ole
Osa ei ymmärrä vaikka osaa ja eritoten näillä palstoilla tavallista
- Anonyymi00013
En ole aktiivisti opiskellut sitten opiskelija-aikojen. Kielitaito pysyy puhumalla ja englanti on jokapäiväinen kommunikointikieli.
Mieheni puhuu englantia, hollantia ja suomea päivittäin. Hän on puhunut ranskaa ja saksaa, nyt tosinei enää, minulla oli hyvä ruotsinkielitaito, mutta englanti jatkuvana puhekielenäni syrjäytti sen taidon.
Korppis- Anonyymi00014
Ps. aivojumppaa käyn joka päivä sudokujen ratkaiten. Tänään kaksi difficultia alle 15 min.
Korppis
- Anonyymi00016
Sudokut ei paljon vaadi eikä ne vaadi matemaattista osaamista, vaatii vain
puuttuvien numeroiden etsimistä riveiltä, sarakkeilta ja ruudukoilta.
Ristikoitten kanssa on sama juttu. Jos niitä paljon tekee oppii vihjeet ulkoa.
Senkun täyttelee vaan "automaattisesti". Onhan ne tietenkin parempi kuin ei
mitään.- Anonyymi00019
Subokuja on hyvin helppo ratkoa tabletin ruudulla lähtö no 1, minne sopii, sitten no. 2 jne numeroon yhdeksän. Arvauksia ei tarvita. Oppii tosiaan joitakin numeroiden sijainti järjestelmiä, mutta niihin ei voi luottaa.
Korppis
- Anonyymi00018
Hyvän romaanin lukeminen on kehittävämpää kuin sudokut ja ristikot.
- Anonyymi00020
En jaksa istua tai maata ja lukea, jäsenet jäykistyy.
No, harrastan taiteen eri muotoja ne vaativat luovuutta ja esim. keramiikkatyöt vaativat moniulottuvuuden hallintaa, maalatessa kehittyy värien sommittelutaito ja oppìi auringon laskiessa erottamaan varjot ja valot ns. Hollannin valon.
Lukeminen onnistuu, mutta oikeesti en muista kovinkaan kauan kirjan tapahtumia. On kuin Agathan jännäreissä, ei muista vuosien jälkeen kuka oli syyllinen.
Hyvää yötä.
Korppis - Anonyymi00048
Ei välttämättä, asiaan keskittyminen ratkaisee.
- Anonyymi00021
Käpylyän "Remprantti" on hiukan naurettava ja säälittävä suurissa luuloissaan.
- Anonyymi00023
Todella huvittavaa, että käpykyläläiselle on oikein kus noussut päähän
itse olemattamastaan taiteellisesta suuruudestaan.
Tämä on ketju lukemisen hyödyistä. Itserakkaat narsistit voivat mennä keskinäisen
kehumisen kerhoon Nojatuoliin itseään kehumaan. Anonyymi00023 kirjoitti:
Todella huvittavaa, että käpykyläläiselle on oikein kus noussut päähän
itse olemattamastaan taiteellisesta suuruudestaan.
Tämä on ketju lukemisen hyödyistä. Itserakkaat narsistit voivat mennä keskinäisen
kehumisen kerhoon Nojatuoliin itseään kehumaan.Käpykylällä on vilkas taide-elämä. Lupauduin aamulla automaalausprojektiin, se auto tulee firman pihalle mainoskyltiksi.
Ei minulla ole tavoitteena tulla rembrantiksi en tunne kusen läikähtelyä pässäni.
Onnellinen olen kyetessäni ymmärtämään, että harrastukset opettavat ja kehittävät ihmistä siinä kuin kiivaasti puolusteltu lukeminen. Lukemiseen pystyy jokainen lukutaitoinen, mutta kirjoittamaan luettavaa tekstiä vain harva.
Aloitus antaa ymmärtää, että kielten lukeminen ja kielten oppiminen on tehokasta aivojumppaa. Ovat, ne en kiellä, mutta on myös muita konsteja.korppis kirjoitti:
Käpykylällä on vilkas taide-elämä. Lupauduin aamulla automaalausprojektiin, se auto tulee firman pihalle mainoskyltiksi.
Ei minulla ole tavoitteena tulla rembrantiksi en tunne kusen läikähtelyä pässäni.
Onnellinen olen kyetessäni ymmärtämään, että harrastukset opettavat ja kehittävät ihmistä siinä kuin kiivaasti puolusteltu lukeminen. Lukemiseen pystyy jokainen lukutaitoinen, mutta kirjoittamaan luettavaa tekstiä vain harva.
Aloitus antaa ymmärtää, että kielten lukeminen ja kielten oppiminen on tehokasta aivojumppaa. Ovat, ne en kiellä, mutta on myös muita konsteja."Jos kuulet jonkun puhuneen pahaa sinusta, niin sen sijaan että yrittäisit puolustella itseäsi, sano että hän ei taida tuntea minua kovin hyvin, koska minussa on paljon muitakin vikoja jotka hän olisi voinut mainita"
Espoon tuomioseurakunta (FB)
Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve löytää vikoja toisista ihmisistä. Saada tehdä sitä antaa heille mielihyvää ja tyydytystä. Se on jonkinlainen sairaus, kai. En osaa sanoa.
Olen nähnyt kuvia tauluistasi ja keramiikastasi jne. Sinulla on täysi syy olla ylpeä aikaansaannoksistasi.Paloma.se01 kirjoitti:
"Jos kuulet jonkun puhuneen pahaa sinusta, niin sen sijaan että yrittäisit puolustella itseäsi, sano että hän ei taida tuntea minua kovin hyvin, koska minussa on paljon muitakin vikoja jotka hän olisi voinut mainita"
Espoon tuomioseurakunta (FB)
Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve löytää vikoja toisista ihmisistä. Saada tehdä sitä antaa heille mielihyvää ja tyydytystä. Se on jonkinlainen sairaus, kai. En osaa sanoa.
Olen nähnyt kuvia tauluistasi ja keramiikastasi jne. Sinulla on täysi syy olla ylpeä aikaansaannoksistasi.Kiitos Paloma, olet lukenut myös, että vanhat tarinakokoelmani ovat heräämässä henkiin ja niiden kooste kuvituksineen (jos luoja suo) valmistunee jouluksi, muistoksi jalkikasvulle miten me ennen elettiin.
Ei kaikkia tarvitse miellyttää, oma hyvä mieli ja läheiset on tärkeintä.- Anonyymi00029
Paloma.se01 kirjoitti:
"Jos kuulet jonkun puhuneen pahaa sinusta, niin sen sijaan että yrittäisit puolustella itseäsi, sano että hän ei taida tuntea minua kovin hyvin, koska minussa on paljon muitakin vikoja jotka hän olisi voinut mainita"
Espoon tuomioseurakunta (FB)
Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve löytää vikoja toisista ihmisistä. Saada tehdä sitä antaa heille mielihyvää ja tyydytystä. Se on jonkinlainen sairaus, kai. En osaa sanoa.
Olen nähnyt kuvia tauluistasi ja keramiikastasi jne. Sinulla on täysi syy olla ylpeä aikaansaannoksistasi.Ei korppi korpin silmää noki . . . . .
- Anonyymi00030
korppis kirjoitti:
Kiitos Paloma, olet lukenut myös, että vanhat tarinakokoelmani ovat heräämässä henkiin ja niiden kooste kuvituksineen (jos luoja suo) valmistunee jouluksi, muistoksi jalkikasvulle miten me ennen elettiin.
Ei kaikkia tarvitse miellyttää, oma hyvä mieli ja läheiset on tärkeintä.Menkää muualle toinen toisianne kehumaan itsekeskeiset ja omahyväiset
amatöörit. - Anonyymi00035
Ai HIUKAN naurettava .... ?
- Anonyymi00039
korppis kirjoitti:
Käpykylällä on vilkas taide-elämä. Lupauduin aamulla automaalausprojektiin, se auto tulee firman pihalle mainoskyltiksi.
Ei minulla ole tavoitteena tulla rembrantiksi en tunne kusen läikähtelyä pässäni.
Onnellinen olen kyetessäni ymmärtämään, että harrastukset opettavat ja kehittävät ihmistä siinä kuin kiivaasti puolusteltu lukeminen. Lukemiseen pystyy jokainen lukutaitoinen, mutta kirjoittamaan luettavaa tekstiä vain harva.
Aloitus antaa ymmärtää, että kielten lukeminen ja kielten oppiminen on tehokasta aivojumppaa. Ovat, ne en kiellä, mutta on myös muita konsteja.Käpykylässä ei ole mikään vilkasta eikä korkeatasoista.
- Anonyymi00040
Paloma.se01 kirjoitti:
"Jos kuulet jonkun puhuneen pahaa sinusta, niin sen sijaan että yrittäisit puolustella itseäsi, sano että hän ei taida tuntea minua kovin hyvin, koska minussa on paljon muitakin vikoja jotka hän olisi voinut mainita"
Espoon tuomioseurakunta (FB)
Joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve löytää vikoja toisista ihmisistä. Saada tehdä sitä antaa heille mielihyvää ja tyydytystä. Se on jonkinlainen sairaus, kai. En osaa sanoa.
Olen nähnyt kuvia tauluistasi ja keramiikastasi jne. Sinulla on täysi syy olla ylpeä aikaansaannoksistasi.Mikä sinä olet mielestäsi arvioimaan taidetta ?
- Anonyymi00052
Anonyymi00040 kirjoitti:
Mikä sinä olet mielestäsi arvioimaan taidetta ?
Kai siinä kuin sinäkin.
- Anonyymi00022
Lukemisen ilo on henkilökohtainen portti uusiin maailmoihin ja se syventää keskittymiskykyä sekä luo vastapainoa arjen kiireille. Voit löytää uusia kirjallisia elämyksiä tai palata tuttuihin klassikoihin. Aivot rakastavat lukemista.
- Anonyymi00024
ei tietenkään. Nuoriso on aivan pihalla lukiessaan tiktokia
romaanien luku aikuisena voi olla erittäin haitallista
ajantuhlausta
ellei ole jotenkin alalla
- Anonyymi00025
Mitä säälittävää tai pilkattavaa on Korppiksen jutuissa?
Nehän on omia kokemuksia eikä jollain pskapäällä täällä ole mitään
sellaisiin lisättävää
Miksei omatöitään saa kehua tai esitellä?
Esitteleväthän pskapäätkin täällä älyttömyyksiään
se että ette osaa saksaa tai sen murretta hollantia tietty vilttuaa teitä
mutta miksi ette opiskelleet kun oli aikaa tai tehkää nyt
Voitte aloittaa heti
Milano on saksaksi Mailand
ja Stuttgart italiaksi Stoccarda
siitä sitten eteenpäin- Anonyymi00032
Hyvää ei tarvitse itse kehua.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Hyvää ei tarvitse itse kehua.
Vain surkimukset kehuvat itseään.
- Anonyymi00026
mikä tyypillisesti Valiiton pridewoketuslahkoissa on pielessä
sopeutunut maahanmuuttaja kertoo suomalaisen kannan
https://www.youtube.com/watch?v=1Wexr0cCGZI
kannattaa kuunnella todella jämäkkää kokemusasiantuntijan pohdittua
tekstiä, eikä ole ihme, että päämedioita ei kiinnosta suora puhe vaan vaikeneminen jatkuu - Anonyymi00027
Mahdottomalta tuntuisi oppia japania tai kiinaa heidän merkeistään.
Olen ihmetellyt, kuinka tietotoimistojen lähettämät toimittajat Pekingiin, oppivat kyseisen maan kielen edes tyydyttävästi. Ilmeisen lahjakkaita "kielipäitä." - Anonyymi00028
eli nopee nopee ve näjää os maliaa ja a rapiaa oppimaan
Kelan käyttökieliä myös jos rahat kuivaa- Anonyymi00053
Se ei pelasta, jos saa rahaa Kelasta.
- Anonyymi00031
Ei ole kyse montako sanaa joku osaa jotain kieltä, vaan siitä miten
lukeminen pitää yllä aivojen vireyttä.
Ne, jotka eivät lue tunnistaa hyvin. Kaksi niistä tuli tänne itseään
ja toinen toistaan kehumaan.No, tämä aloitus oli kuitenkin siitä miten kielten opiskelu ja oppiminen pitää aivot vireinä.
Ihmiset jotka puhuvat päivittäin useampaa kuin yhtä kieltä joutuvat pakosti käyttämään aivojaan joustavammin ja monipuolisemmin kuin ne jotka ei.
Lukeminen tietenkin avartaa ja rikastuttaa ihmisen ajattelua, luo uusia ulottuvaisuuksia ja näkökohtia.
Jos viittasit edellisessä kommentissasi Anonyymi00031
2026-07-08 17:16:28 minuun niin et voisi olla kauempana totuudesta. Luen joka päivä ja kirjoitan joka päivä, opiskelen uutta kieltä ja kartutan sanavarastoani , annan tunnustusta silloin kun katson sen aiheelliseksi ja en koskaan "kehu" enkä "hauku".
Simultaanikapasiteettini ei kuitenkaan tule paremmaksi koskaan, se on ollut alusta alkaen heikko. Italiassa vaihdoimme koko ajan kieltä: espanjasta italiaan, pojan kanssa puhuimme kahdestaan englantia, kuten aina ja joskus kun halusimme puhua kieltä, jota kukaan muu ei puhu, niin puhuimme ruotsia.- Anonyymi00036
Paloma.se01 kirjoitti:
No, tämä aloitus oli kuitenkin siitä miten kielten opiskelu ja oppiminen pitää aivot vireinä.
Ihmiset jotka puhuvat päivittäin useampaa kuin yhtä kieltä joutuvat pakosti käyttämään aivojaan joustavammin ja monipuolisemmin kuin ne jotka ei.
Lukeminen tietenkin avartaa ja rikastuttaa ihmisen ajattelua, luo uusia ulottuvaisuuksia ja näkökohtia.
Jos viittasit edellisessä kommentissasi Anonyymi00031
2026-07-08 17:16:28 minuun niin et voisi olla kauempana totuudesta. Luen joka päivä ja kirjoitan joka päivä, opiskelen uutta kieltä ja kartutan sanavarastoani , annan tunnustusta silloin kun katson sen aiheelliseksi ja en koskaan "kehu" enkä "hauku".
Simultaanikapasiteettini ei kuitenkaan tule paremmaksi koskaan, se on ollut alusta alkaen heikko. Italiassa vaihdoimme koko ajan kieltä: espanjasta italiaan, pojan kanssa puhuimme kahdestaan englantia, kuten aina ja joskus kun halusimme puhua kieltä, jota kukaan muu ei puhu, niin puhuimme ruotsia.Täsmälleen
Pentti Saarikoski oli lukemalla opetellut nero
se koitui hänen tuhokseen tai miten sen ottaa
Hän ei puhunut kieliä
mutta käänsi niitä kaikkia
ihan mitä vain, se taito kannattaa opetella
Saarikosken kaikkien aikojen ensimmäinen painettu aidosti
kustannettu julkaisu käsittelee kieltä (ei siis mikään päiväkirjajuttu)
Mikä? - Anonyymi00037
Paloma.se01 kirjoitti:
No, tämä aloitus oli kuitenkin siitä miten kielten opiskelu ja oppiminen pitää aivot vireinä.
Ihmiset jotka puhuvat päivittäin useampaa kuin yhtä kieltä joutuvat pakosti käyttämään aivojaan joustavammin ja monipuolisemmin kuin ne jotka ei.
Lukeminen tietenkin avartaa ja rikastuttaa ihmisen ajattelua, luo uusia ulottuvaisuuksia ja näkökohtia.
Jos viittasit edellisessä kommentissasi Anonyymi00031
2026-07-08 17:16:28 minuun niin et voisi olla kauempana totuudesta. Luen joka päivä ja kirjoitan joka päivä, opiskelen uutta kieltä ja kartutan sanavarastoani , annan tunnustusta silloin kun katson sen aiheelliseksi ja en koskaan "kehu" enkä "hauku".
Simultaanikapasiteettini ei kuitenkaan tule paremmaksi koskaan, se on ollut alusta alkaen heikko. Italiassa vaihdoimme koko ajan kieltä: espanjasta italiaan, pojan kanssa puhuimme kahdestaan englantia, kuten aina ja joskus kun halusimme puhua kieltä, jota kukaan muu ei puhu, niin puhuimme ruotsia.Entä näetkö unta suomeksi vai baabelina?
Anonyymi00037 kirjoitti:
Entä näetkö unta suomeksi vai baabelina?
riippuu unesta: mikä maa mikä valuutta tai siis kieli. Elikkä vaihtelee. Baabelia en osaa.
Paloma.se01 kirjoitti:
riippuu unesta: mikä maa mikä valuutta tai siis kieli. Elikkä vaihtelee. Baabelia en osaa.
Useimmiten nykyisin suomeksi, kun se on kotikieli ollut jo toistakymmentä vuotta.
- Anonyymi00041
Anonyymi00036 kirjoitti:
Täsmälleen
Pentti Saarikoski oli lukemalla opetellut nero
se koitui hänen tuhokseen tai miten sen ottaa
Hän ei puhunut kieliä
mutta käänsi niitä kaikkia
ihan mitä vain, se taito kannattaa opetella
Saarikosken kaikkien aikojen ensimmäinen painettu aidosti
kustannettu julkaisu käsittelee kieltä (ei siis mikään päiväkirjajuttu)
Mikä?No mikä ? Kerro !
- Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
No mikä ? Kerro !
no että kielenä espanja on kuivempi ja italia rimmaa paremmin lauluissa
Espejito
quien es la mas
hermosa de todas
Specchio, servo delle mie brame
chi e la piu bella del reame
kerro kerro kuvastin ...
- Anonyymi00034
FIlosofoiva Rousseau sai potkut rasismista
Ei pununut ranskaa lentoyhtiössä
Air Canada nimitti keskiviikkona uuden toimitusjohtajan Michael Rousseaun tilalle. Rousseau ilmoitti jäävänsä eläkkeelle sen jälkeen, kun hän ei esittänyt surunvalittelujaan sekä englanniksi että ranskaksi kuolemaan johtaneen lentokenttäonnettomuuden jälkeen.
Yksi kuolleista oli ranskalaiselta alueelta
Rousseau oli pyytänyt anteeksi englanninkielistä viestiään ja pahoitellut, ettei hänellä ole kielipäätä "useista oppitunneista huolimatta useiden vuosien ajan"
Eli jos sanoo nysse kundi kuoli that guy died pitää lisätä cet homme est mort tai potkut
SAMOIN SUOMESSA TULEE jos muuntajassa lukee
muuntaja transformer
ei käy siihen on pantava transformator muuten svedu ei ymmärrä
tai merellä jossa on englanti kielenä lukee
kaapeli cable
niin ai ai kyllä tulee potkua jos e ole sanaa
kabel
ei svedu muuten saa selvää mistä on kyse - Anonyymi00043
Kun oppii kieltä oppii myös uutta kulttuuria.
- Anonyymi00044
Englanti-pakkoruotsi -Suomessa on sellainen ongelma, että englanti opettaa Usan kulttuuria ja pakkoruotsi muumi-Suomen kulttuuria ja näissä (Usa, muumi- Suomi) ei tule ehkä usein käytyä?
Usein vasta neljäs kieli avaa jotain uutta eurooppalaista kulttuuria eikä sekään jos on valinnut jonkun venäjän tms - Anonyymi00046
Anonyymi00044 kirjoitti:
Englanti-pakkoruotsi -Suomessa on sellainen ongelma, että englanti opettaa Usan kulttuuria ja pakkoruotsi muumi-Suomen kulttuuria ja näissä (Usa, muumi- Suomi) ei tule ehkä usein käytyä?
Usein vasta neljäs kieli avaa jotain uutta eurooppalaista kulttuuria eikä sekään jos on valinnut jonkun venäjän tmsPakkomielle ruotsista?
- Anonyymi00045
Kuvastinjuttu on Grimmin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19459837/kielten-opiskelu-ja-oppiminen-on-mita-tehokkainta-aivojumppaa#comment-143277389
Voitte miettiä millaista on elää miehityksen alla , 8.7. 2026 uutinen
huomasin että miehitysalueella on jo päästy Grimmiin käännöstyössä,
joka karjalaksi on tehty venäjästä
The National Library of Karelia is publishing a Karelian translation of Grimm's fairy tales. The Karelian dialect translation is available in electronic form. The Karelian language courses are led by Tatyana Baranova, who has previously translated Grimm's fairy tales.
Grimm's fairy tales were translated from Russian done already in 1936, printed in Detgiz-Yulguamos, Leningrad, and the poems were prepared for publication by the poet Alexander VvedenskyKerrokerrrokuvastin on tuttu juttu. Lumikin paha äitipuolihan se siinä tutkiskeli kuvaansa peilistä,
Minä olen pikemmin Manan räkäromanttisten tekstien pauloissa.
"Soy un raton en tu ratonera, trampa que no mata pero no libera..."
Mutta kielistä ja niiden opiskelusta:
Laitoin duolingoon peruskieleksi ruotsin, niin opin samalla sekä italiaa että parannan ruotsinkieltäni.
Nyt ei oltullut harrastettua pitkään aikaan, mutta muutama vuosi sitten pelasin Wordfeudia puhelimella, ja vaihdoin aina välillä kieltä. Vähän kuin alfapetiä tai scrabblea online. Voin suositella, pitää kielipään terävänä.
- Anonyymi00047
Aina kannataa yrittää, jos vain jaksaa.
- Anonyymi00049
Bourbonien maassa jatkuu tänään ympäriajo Ranskassa
Maanantait ovat lepopäiviä raskaassa 21 - päivän pyöräkilpaililussa. En juurikaan tunne urheilijoita vaan katson näitä suurajoja kulttuuri- ja maantietopoliittisesti
Bourbonit johtavat Espanjaa vielä Ranskan ja Italian ohessa. Tiesitteköte, että
Espanjan kuningas on Vilppu Bourbonien ja Kreikan pyhimysten armosta
Felipe Juan Pablo Alfonso de Todos los Santos de Borbon y Grecia
Ja sen isä on Jussi-Kalle Bourbonien ja Molempien Sisilioiden ( ts. etelä- Italian) esimies
Juan Carlos Alfonso Víctor Maria de Borbon y Borbon-Dos Sicilias- Anonyymi00050
Bourbon Street on New Orleansin jazz-katuja, hikiset muusikot esittää yleviä säveliä.
- Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Bourbon Street on New Orleansin jazz-katuja, hikiset muusikot esittää yleviä säveliä.
Joo se on ranskalainen alue, puhuvat Louisianan ranskaa, creolia, cajunenglantia, kouri-viniä
https://www.mylhcv.com/kouri-vini-whats-name/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2182204
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861157- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.357737- 40721