Tyhmä kysymys

häävieras

Joo eli kaverin häät on tulossa ja kun olen aikaisemmin ollut vain yksissä häissä vieraana ja sillonkin ihan pienenä, niin kysynpä tämmöisen tyhmän kysymyksen. Eli, viedäänkö hääparille tavallisesti myös kukkia häälahjan lisäksi?

6

2854

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaiza

      Ei ole ainakaan niissä häissä ollut tapana joissa minä olen ollut. Kyllä siellä on kukkia riittämiin muutenkin.

    • Janna

      Ei viedä. Juhlissa on kukkia, jos pari on niitä koristeluun halunnut. "Ylimääräiset" kukat saattavat aiheuttaa päänvaivaa, koska niitä ei yleensä tosiaankaan viedä, joten harvoin kukaan varaa maljakoita niitä varten.

    • Häissä ollut.

      Olen ollut useissa häissä eikä hääparille ole tapana viedä kukkia, kuten esim. Virossa on tapana. Eli jos jompi kumpi vihittävistä on virolainen niin sitten voi kukkia viedä. Mutta ei meille suomalaisille.

      Ja sitten pikku vinkkinä: Häälahjat suositellaan laitettavaki läpinäkyviin paketteihin, papereihin tai sitten jopa ilman paketointia esim. sievällä rusetilla, nauhalla koristeltuna mieluummin kuin umpinaiseen pakettiin tms.

      Häälahjathan laitetaan ns. hääpöydälle nähtäviksi. Kuka nyt viitsii pelkkiä kääreitä katsella?

      • Kummastelija

        Omasta mielestäni on kamala tapa, kun paketit avataan jo hääpaikalla. Ne on tarkoitettu hääparille, ei koko uteliaan juhlakansan pällisteltäväksi. Kaunis paketti on osa lahjaa ja sen tärveleminen on törkeää. Kuitenkin ihmiset näkevät suurimman osan lahjoista lahjalistoista, niin miksi pitäisi mennä availemaan hääparin paketit..? Jos kovasti kiinnostaa millaísia ja minkä arvoisia lahjoja hääpari on saanut, niin voihan niistä udella häiden jälkeenkin, jos pokkaa riittää.

        Outo tapa kerrassaan.


      • kyllikki

        Jokainen tekee omannäköisensä häät eikä ole olemassa mitään sääntöjä millä tavoin orjallisesti toimittaisiin.

        Näin väitetään tällä palstalla. Samalla täällä kummeksutaan väitettä, että joku toimisi annettujen sääntöjen pohjalta häitä järjestettäessä.


      • kaaso x 2
        Kummastelija kirjoitti:

        Omasta mielestäni on kamala tapa, kun paketit avataan jo hääpaikalla. Ne on tarkoitettu hääparille, ei koko uteliaan juhlakansan pällisteltäväksi. Kaunis paketti on osa lahjaa ja sen tärveleminen on törkeää. Kuitenkin ihmiset näkevät suurimman osan lahjoista lahjalistoista, niin miksi pitäisi mennä availemaan hääparin paketit..? Jos kovasti kiinnostaa millaísia ja minkä arvoisia lahjoja hääpari on saanut, niin voihan niistä udella häiden jälkeenkin, jos pokkaa riittää.

        Outo tapa kerrassaan.

        Minäkin aikoinaan avasin hääparin paketit nähtäville parin toivomuksesta. Mutta....jos ajattelen asiaa itseni kannalta niin mikä sen mukavampaa kuin juhlahumun jälkeen availla paketteja miehen kanssa rauhassa. Perin outo tapa todellakin, mistä lie lakunsa saanut, mutta alottakaamme uusi perinne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2449
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      955
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      796
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      724
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      576
    Aihe