Milloin sinussa heräsi lukemisen ilo ?

Anonyymi-ap

Hannu Mäkelän kertoo mikä hänet sai lukemaan kirjassaan "Lukemisen ilo
ja miksi yhä rakastan kirjoja".

”—tajusin paljon myöhemmin, miten juuri yksinäisyys sai minut lukemaan enemmän kuin silmät sietivät. Lopulta luin niin, että suljin aina toisen silmän ja vaihdoin sitten silmää, kun se puoli väsyi.”

Noin hurjana Hannu Mäkelä, s.1942, jo nuorena kirjojen kimpussa, ja siitä tahti vain kiihtyi ja maailma avartui, vaikka silmiä kuinka kirveli. Sitten alkoikin vuonna 1965 oma loputon kirjojen kirjoittelu.

Lukemisen ilo -kirjassa Mäkelä kertoo lukuhistoriansa, poimii tuhansista lukemistaan kirjoista ikään kuin summamutikassa mieleen kirjoitushetkellä tulevat helmet, joita riittäisi ja joista riittäisi mielenkiintoista kerrottavaa vaikka kuinka.

Mäkelä on turhan vaatimaton puhuessaan omasta rajallisesta agendasta kirjojen suhteen, eipä tuota juuri huomaa näitä kirjamuistumia lukiessa, jotta mikähän kirjagenre on jäänyt Mäkelältä kokematta.

No, ainakaan Päätalo ei taida saada sijaa Kallion kundilta. Sen sijaan Carpelan, Böll, Haavikko, Pushkin, Sinervo, Naipaul saavat, ja ennen kaikkea Tove Jansson. Turha noita on luetella tällä Kirjavinkki-areenalla, kun eivät sovi kokonaiseen kirjaankaan!

Kumman kiehtovaa akateemikko Mäkelän kerronta on, semmoista maanläheistä tasaista veden kulkua, jonka läpi kuultaa kirkas pohja ja pohjan laajuus. Oikeastaan Lukemisen ilo kertaa myös sanan ja kirjan historian savitauluista äänikirjoihin, joista Mäkelä ei erityisesti pidä tahi suo niille aikaansa. Kuten ei digilukemisellekaan.

Lukeminen on henkilökohtainen suoritus, vaikeampi kuin kuunteleminen; sen verran vaivaa on nähtävä, että itse lukee: silloin saa aivan erilaisen otteen sanoista ja niiden tuomista mielikuvista.

Vanha jääräkö?

Antaa Hannu sentään siimaa lukusuoritukseen, sillä jos lukeminen kerta kaikkiaan tökkii, niin aivan hyvin voi tehdä näin:

”Ennen yritin lukea kirjan loppuun velvollisuudesta, vaikka teksti tökki; nyt se jää heti kesken, kun näen, ettei lause kehity tai hahmo edisty. Huono on huonoa, vaikka sen sokerilla koristelisi.”

Mäkelän kirjojen kanssa tuota tökkimistä ei juuri tule, päinvastoin usein syttyy lukemiseen Lukemisen ilo.

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lukemisen-ilo/

41

147

    Vastaukset 41

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
    • Anonyymi00003

      Lapsuudessa kiinnostus lukemiseen syntyi kai . Grimmin sadut saivat lukemiseeni vauhtia.

      • Anonyymi00008

        Sain enoltani lahjaksi Prinsessa Ruususen (Tammen Kultaiset kirjat?) ja muistan kuinka pelkäsin kuvaa pahasta haltiasta!

        Kun äitini luki minulle lapsena Tammen kultaisia kirjoja olin kuulemma ollut aivan riemuissani ja toistellut sanoja! Minulla on pari kirjaa, nurkat pureskeltuna.


    • Anonyymi00004

      Kun opin lukemaan..

      =DW=

    • Komppaan =DW= tä, kun huomasin että kirjaimista muodostui sanoja jotka merkitsivät jotain; olin ratkaissut koodin. Se tapahtui ilman kenenkään opastusta, "kuunteluoppilaana" keittiön penkillä, kun isoveljeni joka oli minua neljä vuotta vanhempi tavasi aapisestaan ensimmäisen luokan läksyjä.

      Kirjat ja minä olemme sen jälkeen olleet aina erottamaton pari.

    • Anonyymi00005

      Kun sain koulusta aapisen.
      Muistan vieläkin uuden kirjan tuoksun.
      Siinä oli jotakin erikoista, koska en ole myöhemmin huomannut uuden kirjan tuoksua.
      Luin kansakoulun pienen kirjaston kaikki kirjat.
      Lauantai oli viikon paras koulupäivä, sillä silloin oli kirjojen lainauspäivä.
      Nuorena luin paljon.
      Välillä on ollut kausia, jolloin lukeminen on
      jäänyt vähemmälle.
      Nyt lainasin kirjan, jonka tapahtumat on sijoitettu kotikaupunkiini.

      • Anonyymi00012

        Muistan Aapisen. Sen ekat sivut, joissa isot alkukirjaimet.
        Siinä oli muist. myös runo Tirlittanista?


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Muistan Aapisen. Sen ekat sivut, joissa isot alkukirjaimet.
        Siinä oli muist. myös runo Tirlittanista?

        Kyllä!


    • Anonyymi00006

      Lukemisen ilo heräsi itselläni viimeistään n. 8-vuotiaana kun olin lukenut "Milla-tädin koulun". Minulla on tuo arvokas teos edelleen, peräti kaappiini talletettuna. Milla-täti oli jänis joka piti koulua metsän eläimille.

      Muistan kun meille sitten tuli televisio ja vieläpä lasten ohjelmassa Kylli-täti piirsi meille Milla-tädin koulua, kertoi sen piirtäen!

      Muistan kun sitten siirryin kuvakirjoista pelkkään kirjoitettuun sanaan, "Viisikoihin", se oli harppaus lähes aikuisuuteen!

      • Anonyymi00007

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Milla-tädin koulu:
        https://www.finlandiakirja.fi/fi/solveig-von-schoultz-milla-tadin-koulu-f5bb5e?srsltid=AfmBOoqRh93Y1hs_QNE0nJDpx5so1VWX7EpNE9byuxxpsgwG2nhn_FlK

        Äly:
        >>Milla-tädin koulu (ruots. Millaskolan): Solveig von Schoultzin kirjoittama, vuonna 1961 ilmestynyt perinteinen ja lämminhenkinen suomenruotsalainen lastenkirja. Tarina sijoittuu eläinhahmojen täyttämään metsäkouluun. Kirjan on suomentanut Vappu Vainio ja sen runot on kääntänyt Aale Tynni.<<

        Löysin helposti kaapistani: Milla-täti, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo ym. Mm. vanha "Laskento"-kirja.

        Ah, tulevia lukuhetkiä... 💛

        Jotkut heittävät tavaroitaan pois, kun ne tulevat "tarpeettomiksi". Meillä on ollut tapana säästää sellaisia, joiden arvo on ollut etenkin henkisellä tasolla.


    • Anonyymi00010

      50luvulla muistaakseni muumeja ja lännenkirjoja, Punavyö seikkaili Peten kanssa.

      • Anonyymi00011

        Itse 90-luvulla hurahdin kahmimaan divareista "lännenkirjoja", erenkin James Oliver Curwoodin todella hyviä seikkailukirjoja. Monia muitakin historiallisia kirjailijoita. 🙂


    • Varmaan silloin, kun opin lukemaan.
      ´´Lentävä lohikäärme´´ sitä lastenkirjaa en unohda ikinä.
      Vinttikamarissa taskulampun valossa luin (kun piti nukkua) peittohupussa, ettei van päästäisi yllättämään, etten ollut alkanut nukkumaan.

      Edesmennyt sisareni ja minä olemme olleet varsinaisia lukutoukkia.
      Isästä voimakas mielikuva on, kun hän oli puoli-istuvassa asennossa sängyllään luki ja luki ja luki.
      Itsellä vähän on vähentynyt tahti, mutta miltei aina on joku kirja meneillään.
      Talvella enemmän, kesällä vähemmän.

      • Anonyymi00013

        Monet lukevat , lukemisen vuoksi , täyttääkseen valveilla oloa, osaamatta nauttia ajankulusta.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Monet lukevat , lukemisen vuoksi , täyttääkseen valveilla oloa, osaamatta nauttia ajankulusta.

        Enpä usko, kun paljon muutakin voi tehdä, ei tarvitse lukea "pakosta".


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Monet lukevat , lukemisen vuoksi , täyttääkseen valveilla oloa, osaamatta nauttia ajankulusta.

        Ihmiset lukevat oppiakseen, tajutakseen, käsittääkseen, ymmärtääkseen ... elämää, ihmisiä, maailmaa ja sen asioita. Kirjoissa on juoni, tarina, kertomus, jollaisten takia katsotaan myös esim. elokuvia ja tv-sarjoja.

        Jotkuthan eivät tosin ymmärrä edes elokuvan juonta, jotta koskeeko sama sitten kirjaa, kun ei tajua sen sisällöstä ja sanomasta yhtään mitään, niin on turha lukea.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Ihmiset lukevat oppiakseen, tajutakseen, käsittääkseen, ymmärtääkseen ... elämää, ihmisiä, maailmaa ja sen asioita. Kirjoissa on juoni, tarina, kertomus, jollaisten takia katsotaan myös esim. elokuvia ja tv-sarjoja.

        Jotkuthan eivät tosin ymmärrä edes elokuvan juonta, jotta koskeeko sama sitten kirjaa, kun ei tajua sen sisällöstä ja sanomasta yhtään mitään, niin on turha lukea.

        Itse luen vanhoja kirjoja, eläytyäkseni maailmaan ennen syntymääni, siis ainakin noin sadan vuoden taa ja jopa monta sataa päällekin.

        Mulla on tuo Wodehouse vielä kesken, juhlin 1920-lukua, yhdessä B. Woosterin kanssa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Itse luen vanhoja kirjoja, eläytyäkseni maailmaan ennen syntymääni, siis ainakin noin sadan vuoden taa ja jopa monta sataa päällekin.

        Mulla on tuo Wodehouse vielä kesken, juhlin 1920-lukua, yhdessä B. Woosterin kanssa.

        Minä yritän eläytyä tähän aikaan. Se on hyödyllisempää.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Itse luen vanhoja kirjoja, eläytyäkseni maailmaan ennen syntymääni, siis ainakin noin sadan vuoden taa ja jopa monta sataa päällekin.

        Mulla on tuo Wodehouse vielä kesken, juhlin 1920-lukua, yhdessä B. Woosterin kanssa.

        Aina vaan .... ?


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Minä yritän eläytyä tähän aikaan. Se on hyödyllisempää.

        Tästä voidaan kiistellä.

        Nykyaika on tässä, kaiken aikaa, tähän ei tarvitse erikseen hakeutua.

        Minusta on hyödyllistä hakeutua täältä pois. En niinku yhtään viihdy.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Tästä voidaan kiistellä.

        Nykyaika on tässä, kaiken aikaa, tähän ei tarvitse erikseen hakeutua.

        Minusta on hyödyllistä hakeutua täältä pois. En niinku yhtään viihdy.

        Katselen tallentamaani ranskalaista tv-sarjaa BB:stä. Tuossa 1950-60-luvun elämäntavassa oli tyyliä. Olin kyllä jo tuolloin elossa ja muistan tuota yhteiskunnan, kotien sekä vaatetusten ulkoista tyyliä.

        Olen aina ihaillut BB:tä, mutta ei minusta hänen kaltaisekseen ole. Hän oli persoonana jotain mihin muut eivät kykene.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Minä yritän eläytyä tähän aikaan. Se on hyödyllisempää.

        Et ymmärrä tästä(kään) ajasta mitään, ellet tiedä menneisyydestä. Historiasta havaitsee, se opettaa. Ehkä siksi, kun ihminen ei ole muuttunut miksikään, vaikka aika on toisenlainen.


    • Anonyymi00015

      Kouluaikana ei lukeminen paljon kiinnostanut. Vasta kun sain kirjastokortin
      aikuisten osastoille aloin kiinnostua. Ikäraja taisi olla 15 v.

    • Anonyymi00020

      7v ikäisenä opittuani lukemaan. Vanhempieni kirjahyllyssä oli kirjava valikoima kirjoja enkö edes muista ensin lukemani nimä. Mieleeni jäi kohta jossa helikopterilla asennettiin ristiä tornin huipulle.
      Lukemista rajoitti sähkön säästö. Kesäisin sentään voi nukkumaan mennessä vintillä lueskella iltamyöhään ikkunan alla.
      Kirjahyllyn kirjoista tuli "rummut" sarjastapitempiaikainen tuttavuuteni. Olin jo 10v tietämissä.
      43-syntyneelle 1938 pikkujättiläinen oli ajoittain hassua lueskeltavaa.
      Tänään kävin hakemassa kirjaston poistoista mm. Sipilän Prikaatin Koston.Aloitan kohta mentyäni prhkuihin.

      • Anonyymi00022

        Pikku jättiläinen oli mielenkiintoinen kirja. Pläräsin sitä paljon.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Pikku jättiläinen oli mielenkiintoinen kirja. Pläräsin sitä paljon.

        Mulla taitaa sekin ihmeteos tuolla hyllyissäni olla.


    • Anonyymi00024

      Tarskkaan en muista lapsena kuitenkin.

    • Anonyymi00026

      Opin lukemaan "kuunteluoppilaana" 5-vuotiaana, kun seurasin
      isonsiskon lukuharjoituksia, kun hän oli juuri aloittanut koulun.
      Peppi Pitkätossu on ensimmäinen kirja, jonka luin omin voimin
      alusta loppuun.
      Siitä alkoi sellainen lukuinnostus, että se oli kuin huume, sitä piti
      saada lisää. 12-vuotiaana olin siirtynyt jo raskaampaan "kamaan":
      Tolstoj, Dostojevski ym. Kirjastonhoitaja sanoi, etten saisi lainata
      niitä, ne on aikaihmisten kirjoja. Sanoin, että minä vien ne isälle! :)

      • Anonyymi00028

        Kivoja oli ne kirjaston tätit, muistan.


      • Anonyymi00033

        Minäkin luin lapsena aivan käsittämätöntä kirjallisuutta kuten Kurjat (moneen kertaan) sekä Ivanhoe, ymv. Anne Frankin päiväkirja.


    • Anonyymi00029

      Mäkelällä jo monesko liitto naisen kanssa?

      • Anonyymi00032

        Ei liity aloituksen aiheeseen.


      • Anonyymi00040

        No sittenhän hänellä piisaa pamlaamista ja esimerkkejä. Suhteista ainakin.


    • Anonyymi00035

      En osaa tarkkaan sanoa, vähitellen kai, kun alkoi monenlaiset asiat kiinnostaa.

    • Anonyymi00036

      Lukeminen tuo kiinnostavia asioita elämään. Into lukea on säilynyt tähän asti.

    • Anonyymi00037

      Opin 4 vuotiaana ensiki kirjoittamaan, kun velipojasta otin oppia. Sitten opin lukemaan ja hyvin opinkin. tpdistuksen ka. 9.81Lukemaan opin, ja hlut vaihtuovat siihen ensiksiopittuun. Minä
      kirjoitan, lukekoon muut! Tarjoilen tekstejä!
      Ehkä oppivat jotain, en tiedä mistä olisin jäänyt paitsi?

      • Anonyymi00038

        PE. edelliseen. Ei minussa ole tippaakaan pomelaa eikä pamelaa! "Pirkoista" puhumattatakaan.


      • Anonyymi00039

        Olisiko kantsinut opetella edes vähän paremmin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      215
      2160
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1300
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1157
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe