Miksi ruma?

Piipahdimme jälleen jokin aika sitten Lahdessa ohiajomatkallamme. Vuosi vuoden jälkeen Lahti on pysytellyt tilastossamme ;) Suomen rumimpana kaupunkina. Minkä kumman vuoksi keskusta on pelkkää "betonia" lähestulkoon? Onko kaupungilla kaupunginpuutarhuria ollenkaan? Masentavan harmaa ja ankea miljöö vierailla. Ehkä joskus on arkkitehtuurista muutosta, puistotaidetarjontaa ja vehreitä näkymiä Lahdenkin keskustaan tulossa? Onko?
51404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katsopa Lahden kaupungin sivulta kaupungin väkiluvun kehitystä. Lahti on ollut ennen sotia pieni kyläpahanen. Esim. Viipuri oli ennen Venäjän hyökkäystä yksi Suomen tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista kaupungeista. Sieltä ja nykyisen Venäjän Karjalan sekä Suomen Karjalan alueelta lähti paljon väestöä pakon edessä ja osa heistä päätyi Lahteen. 60-luvulla tms. Lahteen on muuttanut myös paljon ympäristökunnista porukkaa kuten myös Savosta jne. Lahdella ei siis ole perinteitä. Se on yksi tärkeä syy siihen, miksi "arvorakennuksia" ei juurikaan ole.

Äänestä

Ei minusta Lahden keskusta mitenkään ruma ole. Aika keskitasoinen paremminkin. Ruma paikka Lahdesta löytyy heti keskustan etelä-puolelta eli rautatien seutu mitä ei voi kauniiksi kehua. Eikä tuo Launeen market-aluekkaan mikään kaunis ole. Mutta itse keskusta eli Mannerheimintien ja Lahdenkadun väli on ihan onnistunut. Eihän siellä mitään vahoja taloja ole mutta yleisilma on IMO ihan ok. Hienoin paikka on tori sekä ympärillä olevat kaupungintalo ja kirkko toisella puolella. Samaten teatterin ja kirjaston kohta on ihan hieno paikka, Vesijärven rannasta puhumattakaan.

En siis oikein ymmärrä väitettäsi että Lahden keskusta olisi ruma.

Äänestä
  • Porissa on ollut sama kaava suunnittelija kuin Lahdessa :D

    Äänestä

Lahti on todella ruma kaupunki. Se johtuu siitä, ett Lahti kasvoi rajusti juuri rumimman mahdollisen arkkitehtuurimuodin aikaan! Kaiken lisäksi nämä rumat talot rapistuvat kovaa vauhtia. Nostaessaan katsettaan katutasosta, huomaa talojen hirveän kunnon; paskaisia ja rapistuneita betoni- ja peltihökötyksiä.

Äänestä
  • käymään porissa. Siinä on viimesen päälle ruma kaupunki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piipahtaneet kirjoitti:

Piipahdimme jälleen jokin aika sitten Lahdessa ohiajomatkallamme. Vuosi vuoden jälkeen Lahti on pysytellyt tilastossamme ;) Suomen rumimpana kaupunkina. Minkä kumman vuoksi keskusta on pelkkää "betonia" lähestulkoon? Onko kaupungilla kaupunginpuutarhuria ollenkaan? Masentavan harmaa ja ankea miljöö vierailla. Ehkä joskus on arkkitehtuurista muutosta, puistotaidetarjontaa ja vehreitä näkymiä Lahdenkin keskustaan tulossa? Onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu