Itselläni on kotona 16v, 3kk ja 6 päivää vanha sekarotuinen suklaasilmäinen tyttöhauva. Sydäntä särkevä ajatus on, että joudun saattamaan kultani koirien taivaaseen. Emonsa oli hieman yli 17v. Ikävä tulee kauhea ja uuden koiran hankkimista en pysty edes ajattelemaan. Oma koira on maailman kaunein ja ihanin, luopuminen on niin vaikeaa. Koirani on ollut luotettuni, uskottuni ja paras ystäväni nämä kaikki ihanat vuodet. Joku jos osaa kertoa, miten surusta pääsee helpoiten irti. Ja miten osaan luopua. Haluan tehdä koirani poislähdöstä mahdollisimman kauniin. Uurnan ja hautaamisen omaan paratiisiinsa, kesämökille.
"Kultaseni, rakkaudesta sinuun, en halua enää että koet tuskia ja vaikeuksia, joita sinulla on ollut. Olet rakkain. Rakastan sinua."
Rakkaudella: minä, sinun
"Kultaseni, rakkaudesta sinuun, en halua enää että koet tuskia ja vaikeuksia, joita sinulla on ollut. Olet rakkain. Rakastan sinua."
Rakkaudella: minä, sinun
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmasti riipaisee syvältä. Toivottavasti aika parantaa surun.
Otan osaa!
Heippa!
En voi mitenkään tietää miltä sinusta tuntuu, mutta voin silti tuntea tuskasi. Itselläni on 8-vuotta, 2 kuukautta ja kaksi päivää vanha tyttöhauva, jonka menetystä pelkään. Vuonna 2001 pikkuiseni loukkasi pahasti toisen takajalkansa, jonka johdosta se leikattiin. Vuosi tästä meni toinenkin takajalka. Myös se leikattiin. Leikkauksiin kului paljon rahaa ja toipuminen oli vaikeaa. Lääkäri sanoi silloin meille suoraan, että leikkaus ei välttämättä edes auta. Päätimme kuitenkin yrittää, ja pikkuiseni tervehtyi. Sittemmin lääkäri sanoi, että jos jompikumpi jaloista vielä kerran menee, niin sitten se on menoa. Toista kertaa niitä ei voi enää leikata.
Viimeiset neljä vuotta olen siis pelännyt menettäväni hänet, kalleimpani. Paitsi että hän on minulle se tärkein, on hän myös se ainoa asia, joka pitää vanhempiani yhdessä. Ilman koiraani, en usko että he asuisivat saman katon alla. En voi pitää rakkaintani luonani, vaan hän asuu porukoillani. Onneksi välimatka ei ole pitkä.
Tahdon sulle kaikkea hyvää, ja toivotan voimia. Sellaisen ihmisen, jolla ei ole koskaan koiraa ollut, voi olla vaikea ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Muistele hyviä aikoja, ja älä häpeä puhua siitä.
Minä toivon joka päivä että meillä olisi vielä vähintään samat 8 vuotta yhteistä aikaa koirani kanssa, mutta koskaan ei voi tietää mitä tänään tapahtuu. Elä siis niinkuin jokainen päivä olisi viimeinen, ja nauti siitä. Ja anna koirasikin nauttia.
rakkaastaan luopuminen on aina vaikeaa. olethan rakkaasi lähellä kun poismenon aika koittaa. mutta ajattele näin: jos koira kärsii, parasta mitä sille voit tehdä on että päästät sen kivuttomasti pois. surusta ei voi päästä irti kuin ajan kanssa. itsekin muistelen vielä joskus ensimmäistä koiraani joka kuoli tapaturmaisesti kuusi vuotta sitten, ja silti tippa tulee linssiin. voimia ja jaksamista
Vanha "pappamme" kuoli ihan äsken, enkä päässyt viettämään viimeisiä päiviä sen kanssa... Monen monta muistoa jäi ja kova ikävä, en saata uskoa, että mennessäni katsomaan sitä, en näekkään muuta kuin hautakummun :'(
Mua vaan niin itkettää, ku mun rakas hauvani on mun vanhemmilla hoidossa, ku en itse sitä pysty hoitamaan allergian ja vuorotyön takia. Ja onhan siellä lääniä sen juoksennella, kun taas täällä ei. Mun isä on niin kyllästynyt katselemaan sitä sen vouhotusta, et olisi varmaankin valmis ottamaan kirveen kaapista. Tappoihan se joskus meidän lapsuudessa siskon kissankin pakokaasulla. Äiti taas ei uskalla edes ajatella koko piikille viemistä. Perhesuhteet on menetetty, jos se mies koskee siihen mun rakkaaseen. Kukaan ei tajua, miten tärkeä yks koira voi olla ihmislapselle. Olen itkenyt koko päivän, kun on niin paha olla. Mä jään ihan yksin, kun hauva lähtee taivaaseen..:'(
on koettu täälläkin. Pääsiäisenä jouduin viemään nuoremman koirani (vasta 4,5-v.) viimeiselle matkalleen. Koira oli sairastellut jo yli puoli vuotta, kuitenkin ollen pirteässä ja hyvässä kunnossa aina välillä. Kilpirauhasenvajaatoiminta oli kuitenkin alkanut tekemään tuhojaan koiran sisäelimissä ja ja parantavaa ihmettä, jota eläinlääkärin kanssa välillä tuskaisenkin(lähinnä itselleni ja lompakolleni) puolen vuoden aikana odoteltiin ei kuitenkaan tapahtunut. Niinpä ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin se lopullisin...
Päätös on rankka ja tuskainen, mutta kukaan ei elä loputtomiin ja parasta mitä jokainen meistä voi rakkaalle lemmikilleen antaa on päästää rakkaamme lähtemään arvokkaasti ja ilman kärsimyksiä. Itselläni on itku herkässä vieläkin(parhaillaan tätä kirjoittaessa), mutta lohdutan itseäni sillä että tiedän että rakkaalla luppakorvallani on nyt hyvä olla.
Voimia ja jaksamista.
Meidän kultainennoutaja lopetettiin kotona 18.07. Ressukan sydän ei enää jaksanut, ja katsoimme parhaaksi laskea irti.. Ikävä on ja sydäntä särkee, mutta tuolla se on meidän 4 kk vanhan pennun kanssa, molemmat ilman kipua ja tuskaa. Jonain päivänä tapaan kultani ja ollaan kaikki onnellisia..
-------------------------------------------------
I stay, I pray, I see you in heaven far away
I stay, I pray, I see you in heaven one day
-------------------------------------------------