Osaako kukaan arvioida millaiset on mahdollisuudet, että Tunisian Monastiriin tai Sousseen tehtäisiin myös lähiaikoina terrori-isku...?
Terrorin vaaraa?
Tunisiassa?
212187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ÄLÄ VAAN MENE! HETI RÄJÄHTÄÄ KUN KONEESTA ULOS ASTUT! KUOLET IHAN VARMASTI! inhoan teitä ihmisiä!
...no edellinen ainaki ylireagoi ja vahvasti!!!:D
oletko koskaan kuullut sanaa "sarkasmi"? eikö viesti, johon vastasit, kuulostanutkin siltä että se tyyppi ei ihan ollut tosissaan. itse olen miettinyt terrorismin vaaraa, enkä lähtisi ainakaan irakiin/israeliin yms. toisaalta olen menossa lontooseen ja myös tunisiaan..,ja välillä ajattelen vähän samaan tapaan kuin tuo eka vastaaja.
Ulkoasiainministeriön matkustustiedote (15.10.2004) sanoo Tunisian turvallisuudesta seuraavaa:
"Turvallisuustilanne Tunisiassa on hyvä. Verrattuna moniin muihin arabimaihin tunisialainen yhteiskunta on vakaa. Hallitus tekee kaikkensa, jotta matkailu maassa olisi turvallista, ja tämänkin vuoksi poliiseja näkee kaikkialla.
Vuoden 2002 huhtikuussa Djerban saarella tehtiin kuitenkin itsemurhaisku, jossa kuoli 21 henkilöä, joista suurin osa oli eurooppalaisia turisteja. Tapahtuman jälkeen turistikohteiden vartiointia on huomattavasti lisätty, joskaan tästä huolimatta vastaavien, arvaamattomien tekojen mahdollisuutta ei voi täysin sulkea pois."
_______________________________________________
Egyptiä pidettiin turvallisena lomakohteena ja sitte äskettäin räjähteli pommeja. Ei taida mikään maa olla turvallinen ei edes Suomi. Mutta omasta mielestä ei voi matkustaa minnekkään, jos vain ajattelee terroristejä. Luulisi terroristien juuri iskevän lomakohteisiin horjuuttaakseen matkailuelinkeinoa ja sitä myötä myös maan taloutta. Ja myös tiettyjä turisti kansalaisia kohtaan.
Koska terroristit sitten iskevät; huomenna, ei ollenkaan vai 100 vuoden päästä, sitä ei voi koskaan tietää.
Oikeastaan, oletteko turvassa nykyään enää missään? Miksei terroristit voisivat hyökätä suomessakin ihan minä hetkenä hyvänsä? Hyökkäsivät Lontoossakin.
En usko, että Tunisiassa terrorismin vaara olisi kovin suuri. Toki Tunisia on myös arabimaa, ja monet voivat ajatella, että näihin maihin hyökätään helpoiten. Mutta itsekin huomasin, että Tunisiassa todellakin turvatoimet ovat hyvin suuret. Poliiseja näet joka paikassa ja varmasti tulevat väliin jos kokevat jonkun tilanteen mahdollisesti vaaralliseksi turistien osalta. Ehkä vähän liiaksikin (nimim. kokemusta on :) ). Mutta itse koin ainakin matkani Tunisiaan täysin turvalliseksi, en edes ajatellut terrorismin vaaraa. Tottakai jos ajattelet koko ajan sitä, et pysty/uskalla matkustaa minnekään. Mutta olen varma, että Tunisiaan matkustaminen ainakin on turvallista. Tai ainakin turvallisempaa kuin moniin muihin maihin.
juu itsekin tulin pari viikkoa sitten Soussesta ja poliiseita riitti aivan joka paikassa. Itse asiassa paikallisten kanssa on vaikea kaveerata tai liikkua koska poliisit tulivat jatkuvasti kyselemään että "everything allright?". Niille riitti että länsimaalainen oli arabin seurassa. Hiukan säälittää paikallisten puolesta niiden kohtelu mutta ainakin turisilla on siellä paljon turvallisempaa kuin Stadin keskustassa ilta-aikaan.
Kesäkuussa olin Hammametissa ja kerran
taisin nähdä katuvilinässä poliisiauton
mutta elävää kävelevää poliisia en
kertaakaan.
Itsekin olin Hammametissa kesäkuun alussa ja todellakin poliiseja näkyi siellä. Liikuitko iltaisin sitten kaduilla tms? Sillä poliiseja on aivan riittäviin. Jouduimme itsekin poliisien kanssa tekemisiin monta kertaa siellä, sillä liikuimme paikallisten kanssa. Olimme peräti illan poliisien kanssa tekemisissä, säälitti todellakin näiden paikallisten miesten vuoksi.
Jos nyt mietitään missä maissa terroristit ovat jo iskeneet niin voidaan nähdä selvä yhteys siihen, että iskut ovat kohdistuneet maihin joiden joukkoja on sotimassa Irakissa sekä Afganistanissa. Seuraavaksihan terroristit uhkasivat iskeä Tanskassa ja Italiassa, jos heidän armeijanjoukot eivät poistu Afganistanista ja Irakista. Minä en näe mitään syytä miksi he iskisivät esim Suomessa. Eivät he hae vain julkisuutta vaan tekevät vastaiskuja maihin jotka ovat hyökänneet muslimaihin. Se on sotaa.
Viime viikon pommi-iskut egyptissä eivät ole tainneet vielä selvitä. Tekijöiden motiivista en ole kuullut mitään.
Mutta esim tunisiassa Djerban saarella v.2002 ollut Al-Qaidan tekemä bensarekanräjähdys oli kohdistettu juutalaisille. Rekka räjäytettiin synagoogan edessä. Djerban saarella asuu paljon juutalaisia. Muslimeiden ja juutalaisten keskinäinen viha ei liene kenellekkään mikään uutinen. Onhan Israelin ja Palestiinan välinen sota kestänyt jo 50 vuotta.
Mitä tulee tunisian poliiseihin. Niin heitä on todellakkin VALTAVASTI. Kaikkia ette edes huomaa koska esim. soussen keskusta vilisee siviilipoliiseja! Hammametin poliisitilanteesta en tiedä mitään. Mutta ihan yleisesti Tunisia on aika lailla poliisivaltio ja poliiseja on varmaan yksi per kaksi asukasta.
Kaikki Tunisiaan matkustavat muslimit joutuvat jo lentokentällä aikamoiseen syyniin. Ensin heiltä viedään passit tarkempaan tarkastukseen. Heidän taustoja tutkitaan tietokoneen kautta sekä soittamalla asuinmaahan. Passintarkastus voi kestää jopa tunnin per yksi muslimi.
Sitten jokainen maahan matkustanut muslimi joutuu tulliin automaattisesti. Ihan jokaikinen tavara tutkitaan. Kaikki laukut käännetään läpikotaisin. Mitään ei jää tarkastamatta. Tähän voi mennä toinen tunti. Ja tämä samanlainen tarkastus tehdään esim Tunisialaiselle miehelleni JOKA kerta kun hän saapuu Tunisiaan lomalle!
Ja turvatoimet ei jää vain lentokentän tarkastuksiin. Useita muslimituristeja tai tunisialaisia jotka tulevat toisesta maasta lomalle tunisiaan, seurataan pitkin lomaa. Siviilipoliisit saattavat tarkkailla heidän jokaista liikettä ja pyytä välillä kuulusteluun poliisiasemalle. Myös sukulaisia tai hotellin työntekijöitä käydään haastattelemassa selvittäen muslimin mahdollisia terrorisuunnitelmia.
Todella raivostuttavaa syyttömille joilla ei ole aikomustakaan tehdä mitään. Mutta ei vara venettä kaada. Minulla on ainakin turvallisempi olo kun tiedän, että poliisit ovat valppaina (vaikka turhaankin). Nämä turvatoimet tulivat tavaksi juuri djerban terrori-iskun jälkeen.
No terroristejä ainakin näyttää sikiävän tunisiasta. YK:n turvallisuusneuvoston julkaisemassa listassa viljelee ainakin 40 Tunisiassa syntynyttä ääriryhmiä tukevaa henkilöä.
http://www.un.org/Docs/sc/committees/1267/tablelist.htm
________________________________________
Sanotaanko näin että poliisit eivät pysty ehkäisemään "tulevaa" terrori-iskua vaikka niitä viliseekin joka paikassa. Poliisit on lisätty vain luomaan turvallisuuden tuntua maahan. Eihän Britanniakaan pystynyt ehkäisemään pommi-iskuja lisäämällä poliiseja :(
Viitaten:
"Minulla on ainakin turvallisempi olo kun tiedän, että poliisit ovat valppaina (vaikka turhaankin). Nämä turvatoimet tulivat tavaksi juuri djerban terrori-iskun jälkeen. "
________________________________________
Eikös Tunisiassa olekkin korkea työttömyysaste, joka edes auttaa terrorismin kehitystä?
Nimenomaan poliisien tarkkaavaisuuden takia nämä ääriryhmät (tunisialaiset) eivät ole saaneet mitään maassa tehdyksi. Joten edelleen olen sitä mieltä, että kyllä poliisit pystyvät ehkäisemään terrori-iskuja (ei varmasti kuitenkaan kaikkia). Mitä minä olen ymmärtänyt niin suurinosa näistä ääriryhmiä tukevista tunisialaisita ei muuten asu Tunisiassa vaan jossain muualla. En siis ihan suoraa johtopäätöstä tekisi siitäkään, että terroristeja sikiäsi tunisiasta, jos joku on siellä syntynyt mutta pois muuttanut. Useinhan muutenkin nämä terroristit ovat asuneet vuosia länsimaissa eivätkä synnyinmaassaan. Näin oli Nykin iskuissa sekä nyt Lontoossakin.
Työttömyysasteen prosenttia en tiedä mutta työttömiä on. Toisaalta kuitenkin myös töitä on tarjolla. Kaikille ei vain mikä tahansa (huonopalkkainen) työ näytä kelpaavaan. Eräskin "tunnettu" pumminainen Soussen kadulla (varmasti jokainen Soussessa käynyt tietäisi tapauksen jos kuvailisin) saisi töitä milloin vain mutta ansaitsee enemmän kerjäämällä kadulla ja on valinnut sen elämäntavakseen.
Tunisiassa uskonnon harjoittaminen voi olla vaikeaa juuri siksi, että poliisit jatkuvasti tarkkailevat ääriryhmien mahdollista muodostumista. Kaikenlaiset uskonnolliset tapaamiset ja opintopiirit joutuvat erityistarkkailun alle. Sinänsä jännää asiassa on se, että olen huomannut että nämä terrori-iskuja tehneet muslimit eivät ole edes olleet kovin uskonnollisia. Vaan enemmänkin päinvastoin. Heillä ei juuri ole ollut tietoa Islamista ja useat ovat eläneet länsimaissa täysin islamin sääntöjen vastaisesti. Baareja, alkoholia, naisia...yms. Jokainen uskovainen muslimi tietää esim. että itsemurha on islamissa täysin kielletty. Kaikki itsemurhaiskun tehneet tulevat Koraanin mukaan samaan rangasituksen Helvetin tulessa. Kukaan islamia harjoittava ja Jumalaa pelkäävä ei siis edes uskaltaisi näitä iskuja tehdä.
Tunisia Public Announcement
April 19, 2005
This Public Announcement is being issued to alert Americans to the potential for terrorist actions in Tunisia. This Public Announcement expires on July 19, 2005.
The United States Government has strong indications that individuals may be planning imminent terrorist actions in Tunisia. We have no further information on specific targets, timing, or method of attack, or capabilities of these individuals.
In the past, terrorists have not distinguished between official and civilian targets. As always, we take this information seriously. Terrorist attacks may occur on or around dates of religious significance, such as the Moulid holiday in the third week of April. U.S. Government facilities remain at a heightened state of alert. Americans in Tunisia are urged to remain vigilant with regard to their personal security and to exercise caution.
This Public Announcement supplements the Middle East and North Africa Public Announcement of March 14, 2005 and the Worldwide Public Announcement of March 8, 2005, both available at http://travel.state.gov.
Americans living or traveling in Tunisia are encouraged to register with the U.S. Embassy through the State Department's travel registration website, https://travelregistration.state.gov. Americans without Internet access may register directly with the U.S. Embassy. The U.S. Embassy is located at Zone Nord Est des Berges du Lac Nord de Tunis, 2045 La Goulette Tunisie. The phone number is (216) 71 107 000 and the website is http://usembassy.state.gov/tunis/. Current information on travel and security in Tunisia may be obtained from the Department of State by calling 1-888-407-4747 within the United States, or, from overseas, 1-202-501-4444. U.S. citizens should consult the Consular Information Sheet for Tunisia on the Department's Internet site at http://travel.state.gov.
_________________________________________
Tosin uhka on jo vanhentunut, mutta eipä taida Tunisian lomakohteet ollakkaan ihan vaarattomia vaikka Tunisialaiset eivät olekkaan osallistuneet irakin surulliseen näytelmään tai afganistanin ikuiseen helvettiin. Väittäisimpä edelleenkin että Tunisiassa tehdään todennäköisemmin isku juuri lomakohteeseen:
1.Amerikkalaisten suosimiin kohteisiin
2.Britannian kansalaisten suosimiin kohteisiin
3.Muut maat jotka osallistuvat George W. kusipää Bush:in öljyn valloitus ristiretkeen.
4. sijalla neljä löytyy sitten ne Djerban kaupungin hihhulit.
Viitaten:
"Jos nyt mietitään missä maissa terroristit ovat jo iskeneet niin voidaan nähdä selvä yhteys siihen, että iskut ovat kohdistuneet maihin joiden joukkoja on sotimassa Irakissa sekä Afganistanissa. Seuraavaksihan terroristit uhkasivat iskeä Tanskassa ja Italiassa, jos heidän armeijanjoukot eivät poistu Afganistanista ja Irakista. Minä en näe mitään syytä miksi he iskisivät esim Suomessa. Eivät he hae vain julkisuutta vaan tekevät vastaiskuja maihin jotka ovat hyökänneet muslimaihin. Se on sotaa."
_____________________________________________
Eikös terroristien olekkin hyödyllisempää iskeä maissa, joissa on vihattuja "koraanin vääränuskoisia" muidenmaiden kansalaisia lomailemassa ja näin ollen lietsoa lisää vihaa, surua ja sotaa koko maailmaan :(
Toivokaamme kuitenkin Tunisian maan kansalaisten ja turistien parasta, ettei siellä tapahdu "mitään odottamatonta", joista jo selvät merkit ennustavatkin.
Itse lähdössä Sousseen ilman huolia ja murheita terroristi äässeist!!
Totta! Iskuja pystytään ennalta ehkäisemään, mutta ei estämään kokonaan. Äärijärjestöihin liittyy varmaankin uusia jäseniä saamistaan vaikutteista, eivätkä poliisitkaan / maan tiedustelupalvelu pysty kaikkia tunnistamaan. Sitä en tiedä itsekkään asuuko terroristejä Tunisiassa, en ala selvittämäänkään :) ,mutta ainakin siihen sikiämisen syntyperään viittaa että valitettavasti heitä asuu, sen tiedän ainakin että heitä asuu vankiloissa Tunisiassa, mutta lasketaanko se :) Ainakin internetistä löytyy artikkeleita äärijärjestöjen tekemistä surmista Tunisiassa. Lentävätkö he sitten muusta maasta Tunisiaan surmaamaan jonkun? .. vai onko järjenkäyttö sallittua???
heh(huono vitsi) :)
Viitaten:
"Nimenomaan poliisien tarkkaavaisuuden takia nämä ääriryhmät (tunisialaiset) eivät ole saaneet mitään maassa tehdyksi. Joten edelleen olen sitä mieltä, että kyllä poliisit pystyvät ehkäisemään terrori-iskuja (ei varmasti kuitenkaan kaikkia). Mitä minä olen ymmärtänyt niin suurinosa näistä ääriryhmiä tukevista tunisialaisita ei muuten asu Tunisiassa vaan jossain muualla."
_____________________________________
No tulipahan varmaankin herätettyä keskustelua nimimerkille:
Terrorin vaaraa?
Kirjoittanut: Tunisiassa? 26.7.2005
Osaako kukaan arvioida millaiset on mahdollisuudet, että Tunisian Monastiriin tai Sousseen tehtäisiin myös lähiaikoina terrori-isku...?
Niin joo totta on myös sekin että ääriryhmien ja muiden mainitsemiasi juttuja valvotaan todella röntgen katseella ja se on todella tehokas keino. Luulisi Tunisiassa olevan paljon poliittisia vankeja?
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mutta loppujen lopuksi sanoisin vielä, että Tunisiaan on melko turvallista matkustaa. Aika huolettomasti sinne voipi lähteä. Terrori iskun mahdollisuus on hyvin hyvin pieni, mutta silti mahdollinen tulevaisuudessa niin kuin muissakin maissa.
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hauskaa lomaa kaikille sinne lähteville :)
Ihan yhtälailla rattijuoppo listii sinut stadin keskustassa ellei sitten jopa todennäköisemminkin kuin että kuolet iskussa Tunisiassa. Voisinpa väittää että ihan yhtä lailla voidaan iskeä minne tahansa muuhunkin maahan. Kenenkään ei tarvitse pelätä Tunisiaan matkustamista ja se on FAKTA! Turhaa paniikin lietsomista ja vanhojen tietojen kaivamista. Onhan niitä terroriyhteyksiä löytynyt Suomestakin.
on silti ihan kiva lukea keskusteluja aiheeseen liittyen. itse en tietänyt terroristeista tunisiassa mitään. eikä keskustelu aiheesta ole paniikin lietsomista paitsi ensimmäinen vastaus, joka vähän huvittikin.
Jos Tunisiassa on syntynyt 40 ihmistä, jotka TUKEVAT "terroristi" ryhmiä, voidaanko sen ajatella tarkoittavan mitään, jos koko Tunisian väestö on 9,9 miljoonaa ihmistä?! Ja nämä ihmiset SYNTYNEET Tunisiassa. Ei tietoa muuten taustoista. Voi vain todeta, että tuollaiset luvut on todella hakemalla haettu.
Olen myös eri mieltä poliisien tehosta. Britannian iskujen tekijät ollaan suhteellisen nopean ajan kuluttua pidätetty, mikä mielestäni osoittaa todella tehokasta toimintaa. poliisien määrä tietysti lisää turvallisuuden tunnetta, mutta kyllä se oikeasti myös lisää turvallisuutta! Yritäppä itse iskua Lontooseen, niin varmasti väitteesi todistuu vääräksi!
Tietääkseni Tunisia on hyvin vapaamielinen muslimimaa, eikä kellään ole siellä tarvetta järkyttää turisteja. Egyptin iskujen tekijät olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä egyptiläisiä ja siellä näitä iskuja on ollut useampia.
ja paljon,koko ajan.Tulimme 3 vkoa sitten Tunisiasta,ja kyllä ainakin Soussen keskustassa näki poliiseja ihan koko ajan,käveleviä sekä autoilevia.Ja kyllä ainakin meillä oli tosi turvallinen olo siellä.=).
Suosittelen kaikille sinne matkaa suunnitteleville ja muillekin ko.kohdetta.Ihana maa,ihana ilmasto!
Täsmennän vielä, että lista koski taleban ja al-qaidan ääriryhmiä. 40:een kun vielä lisää siellä olevat paikalliset ääriryhmät, niin mikäköhän on sitten se todellinen luku. Eikö yksikin ääriryhmään kuuluva ole silti liikaa, eikä vain vähätelty pikkuseikka 10 miljoonnan ihmisen keskellä? No kukin saa olla ihan mitä mieltä vain itse haluaa.
Britteihin epäonnistuneesti iskeneet eivät kuuluneen mihinkään ääriryhmiin. He olivat katselleet irakin sodassa kuvattuja video pätkiä ja sitten päättäneet kostaa sodan tapahtumia. Eipä poliisit näyttäneet onnistuneen iskujen estossa vaikka turvallisuus taso oli korkein mahdollinen ja poliiseja pipona joka paikassa. Jos joku tai jotkut tavalliset kansalaiset päättävät räjäytellä pommeja niin eikös olekkin helppoa katsella pommi reseptit internetistä ja toteuttaa ne ilman että kukaan huomaa mitään paitsi vasta sitten kun räjähtää. Jotta pysyisi Tunisian maan aiheessa niin kuinkahan monta sopan keittelijää Tunisiasta sitten löytyy? Toivottavasti ei yhtään.
Vaarallisempi paikka esim. egypti on kuin Tunisia!! Tunisialla hyvät suhteet joka puolelle. Rauhallisin mielin siellä voi lomailla
Kiitos asiaa pohtineille, yllättävän paljon keskustelua tulikin!
Ei ole niin, ettenkö uskaltaisi Tunisiaan matkustaa terrori-uhan takia, suurempi mahdollisuus todella on jäädä vaikka auton alle tms...
En siis ole mikään hysteerikkö, siksi huvittikin turhan provosoivat vastaukset, kuten ensimmäinen :D Antakaa mun kaikki kestää! Tuollaiset oli kyllä arvattavissakin, ja kunhan pohdin... :P