Nuorten sosiaalisen median ja internetin käyttö

Siiri Ryhänen oletettavasti kuvattiin kuvaan joka lähetettiin Ylilaudalle.
Myöhemmin katoamisen jälkeen epäiltiin hänen joutuneen henkirikoksen uhriksi.
1085
9Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siirin käsi oli kärsinyt vauriota ja oli veressä.
Siiri istui kesämökki ympäristössä penkillä pöydän ääressä.

4Äänestä
  • Kuvan pystyy tunnistamaan jos kyseessä olisi Siiri.
    Ympäristöstä näkisi mökkiä ja pöytää jonka ääressä hän istui.
    Onkohan sen kuvan tallentanut joku talteen?

    4Äänestä

Lokakuun aikana hänen kuvansa näkyi Ylilaudalla.
Kaksi viikkoa kuvan julkaisun jälkeen julkaistiin uutinen katoamisesta.

7Äänestä

Eli esimerkiksi nuoria tyttöjä ja naisia halutaan houkutella aikuisten miesten kyytiin. Yleensä he tarjoavat savukkeita, huumeita ja alkoholia. Mutta nykynuoret eivät yleensä ota vastaan tuntemattomilta ja varsinkaan enää tänä päivänä mitään aineita tai alkoholia

5Äänestä

Siiri oli jossain kesämökin terassilla käsi hieman rikki ja verillä.
MP kuvasta?

3Äänestä

Kun lähetin ystävälleni viestiä 2023-2024 kysyen hakkeroinnista.
Laittoi joku Vastalaudalle pystyyn langan.
Jossa kertoi murhanneensa kolme huoraa, sekä haudanneensa ruumiit ja siirtäneensä osan ruumiita.
Tästä nousi ajatus että syy tämän langan ilmaantumiseen olisi ystäväni tutun.
Tai kertomus jonkun ystäväni tuttavapiirissä olevan ihmisen veriteoista.
Langassa Ap vastaili ja kertoi että nauttii kun elämä sammuu toisen silmistä. Kun huora, nainen kuolee.

Ruumiiden maatumisesta hän puhui. Jälkien
hävityksestä.
Ap kirjoitti että aikaa on kulunut ja ruumiit on maatunut. Eikä ruumiista voida häntä yhdistää murhiin.
Kysyin onko hän Mika Moring? Mihin Ap vastasi never höörd, never heard, emt never heard.

2Äänestä

Kymenlaakson alueelta on murhaaja.
Kenties Siiri on neljäs.

2Äänestä

MMD NETWORKS
Hämeenkatu 16
33200 Tampere

2Äänestä

Tai sitten vain hyvin koulutettu suojelua varten hankittu koira. Onhan noita koiria ihmisillä ja ne kouluttaa niitä eri tarkoituksiin.
Tiedä vaikka ei ole edes koulutettu vaan omistajalle uskollinen koira joka nappasi kädestä tuntematonta agression aiheuttajaa?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siiri Ryhänen oletettavasti kuvattiin kuvaan joka lähetettiin Ylilaudalle.
Myöhemmin katoamisen jälkeen epäiltiin hänen joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu