Mikä on ammattikorkeakoulu, mitä se vastaa vanhassa ajassa, jolloin oli järjestyksessä alhaalta ylöspäin ammattikoulu (2-3 v), teknillinen koulu (3 v), teknillinen opisto (3-4 v)? Ammattikoulusta valmistui ammattimiehiä, jotka osasivat toerian perusasiat, teknillisestä koulusta valmistui teknikoita, jotka osasivat vähän enemmän ammatin teoriaa ja teknillisestä opistosta valmistui insinöörejä, joitten oletettiin osaavan vielä vähän enemmän alan teoriaa. Käytännön työn opetusta ei todellisuudessa ollut nimeksikään edes ammattikoulussa.
Sittemmin ammattikoulut pilattiin valtion toimesta tahallaan ja myös oppilasaines taantui muutenkin peruskouluun siirtymisen takia. Teknikkokoulutus lopetettiin kokonaan ja insinöörikoulutuksesta en tiedä, miten kävi.
Esiintyi myös valeteknikoita eli teknikon nimikkeellä ilman teknillisen koulun käyntiä.
Joku teistä tietää, joten valaiskoon tietämättömyyttäni! Itse olen v 1969 valmistunut teknikko
Ammattikorkeakoulu
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
AMK:it syntyivät korkeakoulu-uudistuksessa ennen 2010-lukua. Osa tuolloin syntyneistä oppilaitoksista on yhdistyneet jonkin toisen kanssa, ja muodostaneet isomman kokonaisuuden. AMK:sta valmistuu monen alan ihmisiä, mm. insinöörejä. Sieltä valmistuu myös sairaanhoitajia ja muita terveydenhuoltoalan ammattilaisia, myös sosiaalialan tutkinnot AMK-pohjaisia. Itse olen ollut AMK:ssa töissä ja taso on monenkirjavaa, osa opiskelijoista on hyvinkin osaavia ja motivoituneita, osa ovat kuin räkä junttilan talon seinässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23923Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65875Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126850- 134817
- 57766
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20760Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6623- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12569