Suomeen ei pahimmat helteet yllä koskaan

Vuoden ajat säätelee ilmastomme vaihteleviksi, kun yhteen vuoden aikaan kyllästyy niin alkaa uusi vuoden aika olla käsillä.

https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/9642864

Saamme kiittää kaukaisia esi-isiämme jotka vaelsi pohjoisilta leveysasteita noudattaen nykyiselle suomen niemelle. Sääliksi käy etelä-Euroopan asukkeja johon syypää ilmastonmuutos, kun ilmatonmuutoksen vaikutus alkaa vasta näkyä, tulevat vuodet ovat entistä kuumempia.
Meneillä oleva kesämme ollut ihan passeli.

15

71

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Meneillään oleva kesä on ollut suorastaan armelias säiltään tähän asti.
      En kestä enää helteitä, pitklä kuumia sadettomia kausia, mutta kesät ovat
      jo pitkään pidenneet kuumenneet Suomessakin, vaikka tämä ja edellinen
      kesä olivat hiukan sateisempia ja viileämpiä. Ollaan kohta elokuussa,
      syyskesää.

      • Anonyymi00002

        Elokuu on kesäkuukausi. Ja syyskuukin saattaa ola vielä aivan kesäinen.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Elokuu on kesäkuukausi. Ja syyskuukin saattaa ola vielä aivan kesäinen.

        Elokuusta ei ennusteen mukaan tule hellekuukautta!


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Elokuusta ei ennusteen mukaan tule hellekuukautta!

        Well, toivotaan että syyskuu on sitten vielä kesäinen.


    • Anonyymi00003

      Minulle kesä jatkuu niin kauan kun on lämpötila on päälle + 5.

    • Anonyymi00004
    • Anonyymi00005

      Mistä tiedät, ”ettei koskaan”? Ilmasto voi muuttua niin monesta syystä ja yllättävästi. Esimerkiksi Grönlanti on ollut joskus nimensä mukainen vihreä saari.

    • Anonyymi00006

      Ilmatieteenlaitos.....

      ''40 asteen helle voi tulevaisuudessa tulla Suomeen.

      Ilmastonmuutoksen myötä Suomen kesät lämpenevät ja helteet voimistuvat.

      Asiantuntijoiden mukaan 40 asteen raja voi ylittyä Suomessa tämän vuosisadan kuluessa.''

    • Maapallon ilmasto voi muuttua totaalisesti sen osoittanut toistuvat jääkaudet, niille löytyy selitykset. Jääkausi päättyi nopeasti muuttuen melko vakaaksi ilmastoksi, vakaa ilmasto kestää aikansa ilman ihmistäkin, ihmisen toiminta kiihdyttänyt ilmaston muutosta. Teollinen vallankumous ei olisi syntynyt ilman fossiilisia raaka-aineita, aiheuttaen ilmastonmuutoksen ällistyttävän nopeasti, nyt voimme vain yrittää hidastaa sen tuomaa tuhoa

    • Anonyymi00007

      Vaikka nyt on viileää, niin aivan tarpeeksi lämpimiä kesiä on ollut menneissä. 30 asteen helteessä ei ollut varsin mukavaa olla töissä eikä siinä lämpötilassa jaksa kotonakaan tehdä enää mitään.

    • Ilmastonmuutos ei ole mikään leikin asia kuumuuden ja kuivuuden takia, pohjois-Eurooppa tulee hyötymään turismista. Matkailuala työllistää 140 000 henkilöä, vertailussa metsäteollisuus työllistää 40 000 henkilöä.

      • Anonyymi00008

        Mutku turistimassat eivät tee hyvää tämän maan luonnolle, josta olemme ylpeitä. Rauhasta ja puhtaudesta.


      • Anonyymi00008 kirjoitti:

        Mutku turistimassat eivät tee hyvää tämän maan luonnolle, josta olemme ylpeitä. Rauhasta ja puhtaudesta.

        Matkailu on monimuotoista harva ulkolainen turisti menee rinkka selässä erämaahan, kansallispuistoissa on ohjeistettuja vaellusreittejä, ei niissäkään ole tungosta. Levi ja Saariselän tapaisia lomakeskuksia, erilaisia majoituksia, kesämökki vuorausta, kaupunki lomia sun muuta.
        Tarkoitus tuoda työtä syrjäseudulle.

        Että tuleeko tulevaisuudessa ilmastopakolaisia, varmasti sitäkin tulee esiintymään kun etelän kuumuudet käy entistä kuumemmiksi. Nykyään reilun 40 asteen lämpötiloja, myöhemmin 50 asteen lämpötiloja, metsäpalot sen kun lisääntyy jos siinä vaiheessa on mitään kasvillisuutta joka palaa.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Mutku turistimassat eivät tee hyvää tämän maan luonnolle, josta olemme ylpeitä. Rauhasta ja puhtaudesta.

        Turistit, tervetuloa Tuppukylään !!!

        Otetaan fyrkat veks :))


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Turistit, tervetuloa Tuppukylään !!!

        Otetaan fyrkat veks :))

        Miten se fyrkka auttaa sua(kaan), jos luonto on pilalla? Luonto ei tarvitse meitä - ihmistä - mutta me tarvitsemme luontoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      492
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe