Vastaamon uhrina oikeutta odottelen

Anonyymi-ap

Edelleen. Kohta 8 vuotta odottanut että korvaus oikeudenkäynti alkaisi.
Suomen oikeusjärjestelmä on aina ollut huono. Keskittyy aina enemmän tekijään ja uhreista ei välitetä.

Muistan kuinka kaikki puolueet olivat julkisuudessa paistattelemassa ja kauhistelemassa(hakemassa pisteitä itselleen) että kyllä kaikki hoidetaan ja raha ei tule olemaan este.
Salli mun nauraa. Meidät on täysin unohdettu. Se että tekijä sai täysin naurettavan tuomion joihin yllättävän moni oli tyytyväinen. Ooh huikeat 6 v 8 kk. Ei tainnut moni ymmärtää että istuu siitä vähän yli 2 v. Siellä ukko on teillä tietämättömillä ja saa jatkaa elämäänsä kun me uhrit ei saada päätöstä asiaan.

Sen lisäksi että joudumme loppuelämän pelkäämään koska meidän tietoja myydään ja meidän elämästä tulee helvettiä tämä nk. "oikeudenkäynti" ei näytä olevan tulossa edes seuraavaan pariin vuoteen.

Mikähän aika alkaa olla kohtuuton?!!!
Itse ajattelen että 4 v jälkeen. Olen alkanut katsomaan että otan yhteyttä Eu:n tuomio istuimeen että asia saataisiin edes joskus alkamaan. Jo tästä järkyttävästä viivyttelystä on saatava tuntuvat korvaukset.
Kivimäki varmaan istuu Bahamalla ja nauraa. Itse olen ahdistunut, peloissani ja todella vihainen. En luota että saan oikeutta koskaan.

Meistä ei välitä kukaan. Ja jo pienet resurssit pienenevät ensi vuonna lisää kun Orpo Purra hallitus on sanonut leikkaavansa oikeudelta,180 miljoonaa euroa. Eli on mahdollista että odotan vielä seuraavat 8 vuotta. Se viha mitä tunnen sekä valehtelevia päättäjiä kohtaan että kivimäkeä on välillä raakaa. Ja välillä pohjaton suru ja pelko iskee.

Tiedän että uhreja oli paljon mutta sillon pitäis laittaa myös resursseja peliin. Niin kuin luvattiin.
Olen ottanut yhteyttä poliitikoihin ja vain muutama vastasi. Yksi, voivotteli.
Yksikään vastannut ei ollut hallitus puolue. Mikä ei ole yllätys. Siellä ollaan niin porvaria että alamaiset ei kiinnosta.

Yhdeltä poliitikolta sain sentään toivoa vaikka hän myönsi että nyt on vaikea tehdä mitään mutta hän kuitenkin lupasi katsoa asiaa.
Ei sillä että uskoisin...

Korvaukset kohtuuttomasta odotuksesta on maksimissaan 1500 e vuosi ja siitä varmaan viedään joku vero. Ja en ole niin naiivi että uskon täyteen korvaukseen. Varmasti kyse jostain 100 e per vuosi. Ja mikä on kohtuuttoman rajalla? 4 vai 5 v. Luin eu:n päätöksistä että yli 4 v.
Veikkaampa että sitäkin jotenkin pienennetään että mikään aika ei ole kohtuutonta.
Rikollinen jatkaa lomailuaan missä ikinä onkaan.

On täysi kohtuutonta että uhrit joutuisivat vuosikausia hakemaan uo kautta saataviaan mitä ei tulisi edes tapahtumaan. Se on helvetti valtion tehtävä! Ei enää meidän. Valtion on maksettava meille kuuluvat korvaukset ja periä ne tuolta lomailijalta.

En syytä asianajajia tai muita oikeuslaitoksen työn tekijöitä. He tekevät mitä pystyvät säälittävillä resursseilla.
Harmi vain että kun oikeuden saaminen kestää kohtuuttoman kauan, jossain vaiheessa ihmiset alkavat harjoittamaan oman käden oikeutta. Enkä ihmettele yhtään.

Katsod vaan Päivi Räsänen valittaa Eu:n oikeusistuimeen. Siihen löytyy näköjään rahaa... Kannattaa kysyä onko omaa rahaa vai meidän veronmaksajienko tulee maksaa Räsäsen rouvan ristiretki.
Korruptiotako. Jos näin on nii oksettavaa touhua...

3

<50

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Korvauksia ei tipu, Nyt tilanne on lopullisesti päätetty, Rahat loppu siksi viivytystaktiikka.

    • Anonyymi00002

      Tiedätkö mistä johtuu mulla 17 v kestänyt. Syytetty jakaa pillua näille syyttäjä ukoille.. Otettu venäjästä mallia ainakin kouvolassa

    • Anonyymi00003

      Oikeita syyllisiä ei rangaista, eli vastaamon hallintoa.

      Kaikki sysätään lapsen syyksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe