Onko totta, että virkavapaalla olevat opettajat voivat tulla "töihin" kesäkuun alussa ja ottaa sijaiselle kuuluvan palkan talven aikana tehdystä työstä?
onko
se totta
5589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta yleensä kyseessä on äitiysloma tai hoitovapaa. Sepä päättyy silloin kun päättyy, paitsi että sen voi siis päättää joo 2 ja puoli kuukautta aiemmin, jos aikataulut niin hyvin menee kohdalleen.
Muista virkavapauksista en tiedä. Ne ovat pitkälti rehtorin päätettäviä kai. Ei kunnon rehtori suostuisi moiseen.
Toisaalta muistutettakoon, että monessa kunnassa sijainen ei saa kesän palkkaa, otti vakituinen palkkansa sitten kesäkuun alusta tai elokuun puolivälistä: kunta säästää, eikä vakituisella ole siihen sanomista.
Riippuu sitä, minkälainen työsopimus. Jos on kokonaistyöajassa, se ei ole mahdollista.
On totta. Saavutettu etu josta ei haluta luopua. OAJ mm. käyttää näitä valheellisia perusteluja, että sijaiselle ei kuitenkaan makseta palkkaa kesältä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa ja OAJ voisi valvoa myös määräaikaisten etuja.
olin viransijaisena koko kevätlukukauden, enkä saanut kesältä palkaa- lienee kuitenkin laillista?
Oleellisisa kysymyksiä:
1. Oliko määräys viransijaiseksi vain työkuukausien ajalta eli toukokuun loppuun?
2. Missä oli vakituinen viran haltija ja milloin hän palasi töihin?
3. Eli ottiko vakituinen viranhaltija sen palkan, joka olisi kuulunut Sinulle?
4. Onko esittelijä eli rehtori (tms.) OAJ:n jäsen ja onko hän tehäviensä tasalla?
Paljon muitakin kysymyksiä olisi.