Ranskalaisilla metsänomistajilla on suuri urakka edessä, kun tuhansia hehtaareja metsää on maasto-ja metsäpaloissa tuhoutunut ja aukot on uudistettava, kuten suomessakin.
Myös taloudelliset tappiot ovat suuret, palaneet puut ovat lähes arvottomia, kelpaavat ainostaan energia puuksi.
Ranskassa paloalueille istutettava uusi metsä
4
<50
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Valtavasti on karannu co2sta ilmakehään. Kyllä Suomen metsät on laitettava hakkuukieltoon tai ainakin nopeasi ennallistettava , jotta pystymme imuttamaan kaiken karkuun päässeen co2n. Ja muihinkin kustannuksiin ottakaamme osamme niinkuin EeUu määrää.
- Anonyymi00002
Ei kannata istuttaa uutta metsää, sillä yhä korkeammiksi nousevat lämpötilat uusine metsäpaloineen polttavat istutetut metsät maan tasalle ennen kuin puut ehtivät kasvaa täyteen mittaan.
- Anonyymi00003
Lisää avohakkuita ja suunnitelmallisia alueita.
Avohakkuu on pelastanut ainakin kaksi palon leviämistä viimeisen 10 vuoden aikana. - Anonyymi00004
Eipä ole Etelä- ja Keski-Euroopassa lain määräämää uudistusvelvollisuutta. Tuskin laittavat oma-aloitteisesti taimia maahan. Voihan joku EU:n hätä höpöhöpö paketti taas tulla rahoittamaan sitä touhua. Ja Suomi ehdottomasta maksamassa miljoonia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321658- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131106Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92927Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633- 146624
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13619Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94576- 46563