Pian Tilastokeskus tekee toisen kvartaalin tulosjulkistuksen. Pistän pääni pantiksi, että rommaus pk-seudulla on ollut ainakin 10% viimeisen osavuosikatsauksen aikana.
Romahdus alkanut
Lukekaa tilastokeskuksesta
191780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Luetaaan, luetaan perjantaina. Mutta älä hyvä mies? laita päätäsi pantiksi, sulle on varmaan sille vielä jatkossakin. Kauppalehti Presso julkaisi jo aikaisemmin Q2:sen tietoja toteutuneista kaupoista. Nousua on ollut reippaasti ja pääkaupunkiseudullakin noin 3 %. Eli nousu on alkanut jälleen pienen tasaantumisen jälkeen.
Millä ihmeen teorialla 2Q nousu voitaisiin selittää, muulla kun köyhän kansanosan hulluudella halvan pankkilainan edessä?
Muistaakseni uusien asuntolainojen määrä kasvoi keväällä jotain 17% edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tarkka prossa saa olla mikä on, mutta tästähän kyse on. Kun rahaa saadaan syydettyä markkinoille niin jonnekinhan sen on keräännyttävä. Eli myyvien taskuihin. Kysyntä ohjaa hintoja ja aina löytyy maksuhaluinen, oli sitten velkaa tai pätäkkää perstaskussa.
Tilanne on toinen kun korkotaso nousee. Eri asia että koska se nousee. Nyt tuskin on yleistä laskua hinnoissa tapahtunut. Voihan tietysti olla että vanhenevat, korjausta vaativat talot ovat kohteina vähemmän houkuttelevia jolloin tulevat rempat on otettava huomioon hinnassa jotta asunto menee kaupaksi. Mutta tämäkään ei ole uusi asia, näitä remontteja on tehty aiemminkin.
Kuka kärsii, jos asuntojen hinnat laskevat tai peräti romahtavat? Näin peruskoulupohjalta lähinnä tulisi mieleen grynderit: rakennat kalliilla, myyt halvalla. Ei kovasti heilauta ainakaan minua, kun olen rakentamassa perheelleni kotia seuraavaksi 20 vuodeksi. Tietenkin mahdolliset välilliset vaikutukset esim. korkojen nousuna heijastuisivat minuunkin.
Tuomiopäivän profeettoja on aina ollut ja mustat pasuunat ovat kutsuneet hornanjuhliin tasaisin väliajoin. Hyvinhän tässä kuitenkin on selvitty. Pitää muistaa, että ihminen on erinomainen sopeutuja sekä ainoa eläin, joka on asuttanut tämän planeetan navalta navalle.
Ei ole ollenkaan vaikeaa ennustaa, että työttömyys lisääntyy, korot nousevat ja ihmiset joutuvat sankoin joukoin taloudelliseen ahdinkoon. Milloin se tapahtuu? Ehkä 1-10 seuraavan vuoden aikana, ehkä hieman myöhemmin. Kuitenkin näin tapahtuu, aivan varmasti.
On selvää, että nykyään työpaikat ovat katoava luonnonvara, sillä korkeasti koulutetut ihmiset eivät ole valmiita tekemään "perusduunia", esim. vanhusten- tai terveydenhuollon tehtävissä. Lisäksi globalisaatio ja EU vaativat rankan veron Suomen taloudessa menetettyinä työpaikkoina ja verotuloina.
Jos nyt ottaa esim. 150 000€ lainan, niin kukaan - alleviivaan *ei kukaan* - voi mennä takaamaan, että lainanottaja kykenee koskaan maksamaan lainaansa takaisin, ellei lainanottajalla ole muuta omaisuutta ennestään esim. perintö. Em. summa on nykyään pieni raha, kun asunnon hankinnasta puhutaan...
Olen nähnyt jossain mielenkiintoisen artikkelin siitä, että lainanottaja voi ottaa jopa 50v lainan, ja kun hän kuolee, siirtyy loppuvelka jälkipolville. Meille tarjotaan siis mahdollisuutta syödä myös lapsiemme tuleva leipä. Näin sitä kannustetaan "talous nousuun"! Ääretöntä typeryyttä ja itsekkyyttä!
Ei muuta kuin siru käteen tai otsaan, niin ihmiset ovat talouden orjia ikuisesti!
Perinteinen talous kulki tosiaan sitä tunnettua "vuoristorataa" 7-12 vuoden sykleissä. Miten uusi talous toimii, sitähän ei tiedä kukaan. Joskus tuntuu, että meno on kuin koskenlaskussa ilman melaa yrittäen väistellä pahimpia karikoita. Maiden hallituksillahan ei ole ollut mitään sanottavaa asioihin enää muutamaan vuoteen.
BTW, otin velkaa suoraan 200 000 euroa.
Kenenkään ei tarvitse ottaa vanhempiensa velkaa omille niskoilleen. Typerää taivastelua tuo jälkipolvien leivän syöminen.
Tähdennän tässä, että se on mahdollista jos sitä haluaa. Kukaan tervejärkinen vanhempi ei moista temppua edes suunnittelisi, mutta jos kova hinku on saada pienillä tuloilla asunto ja ko. järjestelyllä saadaan kk-lyhennyksiä alas, niin kyllä siinä monella voi periaatteet olla löyhässä...
Kova raha tuo 200k€... n. 1,2 milj. mummonmarkkaa. Siinä sitä on tekemistä, että saa sen maksettua.
Itsekin olen asuntoja katsellut ja tuo 200k€ on aika lähellä, jos vähänkään haluaa tasoa asumiseensa (taso = ei remontoitavaa lähitulevaisuudessa). En ole uskaltanut lainaa edes tiedustella, sillä en luota yhtään siihen, että minulla olisi seuraavat 20-30 vuotta töitä, joilla maksaa lainaa. Enkä sitäpaitsi halua kituutella arkielämässä tyyliin (korjauttaisiko pesukoneen ja söisi perunaa ja ruskeaa kastiketta, vai pesisikö pyykit käsin ja lisäisi kastikkeeseen vähän jauhelihaa). Minä haluan korjauttaa pesukoneen JA syödä kastikkeeni lisukkeilla. Mutta mutta, olisihan se toisaalta mukava asua kivassa omassa talossa...
Olet muuten oikeassa tuossa talousasiassa. Vaikuttaa tosiaan siltä, että ennustettavuutta taloudessa ei enää ole, sillä globaalit tapahtumat vaikuttavat yhä enenevässä määrin Suomenkin talouteen ja sitä kautta meidän pienten ihmisten toimeentuloon.
sama vaikutus on jokaisella etelänmatkalla tai vaikkapa vaateostoksella, jonka vanhemmat tekevät. Vähentävät näin jälkikasvulle jättämäänsä varallisuutta eli "vievät leivän näiden suusta".
Siinä mielessä ei ole sama vaikutus kuin velan ottamisella ja maksattamisella jälkipolvilla. Katsos, velka on maksettava, mutta etelänmatkat ja vaateostokset tehdään yleensä käteisellä/kortilla/laskulla, jotka on maksettava heti tai hetikohta. Tuskin näitä hankintoja tehdään 50v lainasopimuksen turvin?
Lasten "leipää" ei käsittääkseni ole vanhempien jälkeenjäänyt varallisuus, hehän pitävät itse itsensä leivän syrjässä omalla työllään. Mutta jos skenaario velasta, joka pitää kuolinpesän kuitata on totta, niin silloinhan lapset joutuvat maksamaan omasta pussistaan vanhempien "synnit" ja tämä ei mielestäni ole oikein. BTW: nykyinen verottajan suhtautuminen perimiseen on nurja: perilliset joutuvat ottamaan pahimmassa tapauksessa lainaa, jotta saavat kuitattua verottajan määräämät perintöverot. Käsittääkseni verottajalla on lisäksi melkoiset maksuehdot verojen maksamisessa...
sillä en ymmärrä jutustasi ja sen logiikasta yhtään mitään.
Kukaan nyt ei toivo oikeasti lamaa ja työttömyyttä. Mutta pirskatti, kun realiteetti on se että lainaa on otettu asuntoihin surutta ja miettimättä että kykeneekö sen koron maksamaan vaikka korko tuplaantuisi nykyisestä. Tai siis kun se tuplaantuu.
Siinä vaiheessa on paitsi perheellä talouden ongelma mutta myös kansantaloudella, kun kymmenet tuhannet Suomalaiset laittaa palkkatulonsa lainojen korkoihin eikä arkipäivän kulutukseen, joka suuntautuu kuitenkin pääasiassa kotimaisille markkinoille. Kun kotimaan markkinoilla ostokset vähenee, tietää se huonoa myös työllisyydelle kun ei kamat käy kaupaksi. Ja kun työttömyys iskee kohdalle, niin on myytävä se velka-asunto eikä siitä saa sitä huippuhintaa enää korkotason nousun ja senkään takia että on muitakin myymässä.
puhut. Vaikutukset ovat yllättävän laajat korkojen noustessa. Mielestäni olemme lähellä samaa poksahdusta, joka tapahtui 90-luvun alussa. Vaikka pankit vähän enemmät katsovatkin asiakkaidensa maksukykyä, niin ylisuuret lainat takaavat sen, ettei Suomalaiset kuivin jaloin selviä tulevasta...
hah, kova raha 200ke
No, 9 vuodessa kuittaantunut varmaan ainakin puolet ja ostohintaan verrattuna arvo kasvanut vain n. 25%
Olisihan siinä ajassa toki voinut kerätä 108 vuokrakuittiakin.
Ja aloittaja laittoi pään pölkylle, hyvä niin ei tarvitse nähdä mitä asuntojen hinnoille on käynyt.
"vaikka korko tuplaantuisi nykyisestä. Tai siis kun se tuplaantuu. "
Tähän aikaan sopiva lausahdus
Jos miinusmerkkinen korko tuplaantuu, niin..
Taidat tulla pettymään. Ja pahasti.
OLETKOS JO HAUDASSA?
Taitaa aloittaja todella olla joku Lukin kaukainen sukulainen.
Miten LUKI kannattiko ostaa romahduksen aattona vuonna 2005?