Minkälaista yöelämää Ateenasta löytyy???
Onko jotain nähtävää/kokemisen arvoista vai pelkkää juhlintaa??
Onko jotain nähtävää/kokemisen arvoista vai pelkkää juhlintaa??
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
en ole käynyt aikoihin, mutta ne olivat kyllä mieleenpainuvimmat paikat. Likavitos-kukkulalta taasen näkyy Akropolis hienosti, jos kauniita näkymiä haluat katsella.
Jos tätä nyt kukaan jaksaa lukea... Tuskin mikään on muuttunut, vaikka ei olekaan tänä vuonna kirjoitettu.
Bilettämisestä en tiedä mitään, jos sillä tarkoitetaan diskoja yms. Kyllähän niissäkin jotkut nuoret käyvät. Voi olla jopa vaikea löytää niihin ensikertalaisen.
Muu kreikkalaisten juhlinta poikkeaa aika tavalla suomalaisesta.
- - - - - - - - -
ATEENA (päivitetty pikaisesti elokuussa 2004)
Ateenassa on hieno uusi lentokenttä, joka sijaitsee n. 30 km keskustasta. Olympialaisiin valmistui metrorata lentokentälle asti, josta minulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta.
Mikäli saavut reittilennolla, on helpoin tapa matkustaa keskustaan metrolla, mutta myös bussilla pääsee. Aivan lentoaseman edestä lähtevät bussit Sintagmalle (no 95) ja Pireukseen (no 96), joita menee useita tunnissa. Lippu (2,90 €) ostetaan erillisestä lippukojusta.
Ateenassa on mukavinta asua Plakassa tai ainakin lähellä sitä, koska siellä on elämää myös iltaisin. Kaupat ovat auki iltamyöhään ja alueella on paljon ravintoloita, joissa hinnat ovat tosin melko korkeat verrattuna muuhun Ateenaan. Ravintolat sijaitsevat enimmäkseen Plakan rinteillä olevilla kaduilla. Sinne tulevat myös paikalliset iltakävelylle, koska alueella on vain vähän liikennettä. Osa kaduista on kävelykatuja. Adrianou ja Pandrossou ovat turistikauppoja tulvillaan.
Keväällä karnevaaliaika Plakassa on kuin Suomen vappu, joka vain kestää kauemmin kuin yhden päivän.
Kaikki katsomisen arvoinen on Ateenassa keskittynyt aika pienelle alueelle, jonka pystyy hyvin kävellen kulkemaan, kun vain vähän suunnittelee saman suunnan nähtävyydet samalle päivälle. Metroa voi tietysti välillä käyttää, tavallisia ja trolley-busseja myös, jos laiskuus tai sadekuuro yllättää.
Sintagma-aukiolla kannattaa käydä seuraamassa vahdinvaihtoa, jossa evzoni-sotilaat hamosissaan ja villasukkahousuissaan vartioivat parlamenttitaloa. Vahdinvaihto on kerran tunnissa. Sunnuntaina klo 10.45 on suuri vahdinvaihto ja paraati, jota on aina paljon ihmisiä seuraamassa. Sinne kannattaa mennä jo vähän aikaisemmin, jotta saa paikat eturivistä, etenkin jos haluaa ottaa kuvata. Sen jälkeen voi suunnistaa esim. Pandrossou-katua pitkin Monastirakille, jossa on sunnuntaisin markkinat. Ifestou ja läheiset muut kadut ovat tungokseen asti ihmisiä täynnä. Suosittelen jättämään käsilaukut hotelliin ja laittamaan rahat eri taskuihin, koska varkauksia tapahtuu Ateenassa nykyisin tosi paljon, etenkin paikoissa, missä on paljon ihmisiä. Vielä kymmenisen vuotta sitten Ateenassa tunsi olonsa tosi turvalliseksi, mutta nykyisin on toisin. Albaniasta ja itä-Euroopan maista on tullut paljon vähäosaisia, jotka hankkivat toimeentulonsa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Talvella 2003 huomioni kiinnittyi myös Afrikasta tulleisiin ”yrittäjiin.”
Parlamenttitalon takana on suuri puisto, jonne voi välillä paeta liikenteen melua. Puiston keskellä on suuri ankkalammikko ja on siellä pieni eläintarhakin. Puiston toisella puolella on presidentin virka-asunto, jonka ulkopuolella myös evzoni-sotilaat seisovat vartiossa. Puiston siimeksessä on myös siviiliautoja, joissa on mitä lie henkivartijoita vahdissa. Eipä ole tullut mieleen käydä juttusille. Puiston alalaidassa on Zappeion, suuri rakennus, jossa talvella 2003 pidettiin eu-kokouksia, kun Kreikka oli puheenjohtaja-maana. Alue oli laajalti aidoilla eristetty ja joka puolella oli poliiseja. Siellä lähellä on myös vanha Olympiastadion, josta etelään mentäessä on suuri hautausmaa. Pääportista mentäessä on molemmin puolin merkkihenkilöiden mahtavat haudat ja muistomerkit. Melina Mercourin valtava hauta on lähellä vasemmalla puolella, jossa edellenkin on aina paljon kukkia. Andreas Papandreukin (ent. pääministeri) on siinä suht lähellä haudattuna, mutta on saanut tyytyä tosi vaatimattomaan.
Sintagmalta pohjoiseen sijaitsee Kolonaki, joka on hienostokaupunginosa. Mukava siellä on hetkeksi istahtaa kahvilaan ja katsella rikkaita ja unelmoida lottovoitosta itsekin, mutta kyllä siellä aika pian huomaa, että ei kuulu sinne. Likavittos-kukkulalle, joka on Ateenan korkein kukkula, voi mennä Ploutarhou-katua, jolla on paljon rappuja. Kadun yläpäästä lähtee ”juna” kukkulan päälle. Juna olikin uusittu viime käynnistä ja osasivat kyllä myös rahastaa siitä muutaman minuutin matkasta 4€. Tosin samalla lipulla pääsee takaisin päinkin, mutta kiemurtelevaa kävelytietä on mukava tulla myös. Ylhäällä on mm. pari ravintolaa ja kirkko. Vähän kauempana on ulkoilmateatteri, jossa pidetään paljon konsertteja. Sieltä näkee, kuinka suuri Ateena todella on. Sekä Akropolilta että Likavittokselta näkee tuulisella säällä Pireukseen asti, eikä millään uskoisi, että sinne on 10 km matkaa, niin lähellä se näyttää olevan. Mikäli on tyyntä, sieltä näkee myös hyvin kaupungin yllä leijuvan savusumun eli nefoksen.
Sintagmalta lähtevä Ermou on kenkäkauppakatu, jossa myös hinnat ovat aika korkeat. Ateenan keskustan varsinaiset ostoskadut sijaitsevat Sintagman ja Omonian välisellä alueella. Plakasta päin sinne voi suunnistaa vaikka pääkirkon luota alkavaa Evangelistrias katua, joka jatkuu Agiou Markou katuna. Leveämmät Eolou ja Athinas kadut menevät Omonialle asti. Nämä ja niiden poikkikadut ovat paikallisten suosimia ostoskatuja. Mitä vaatteita, kenkiä, astioita, ruokia ja muita päivittäistavaroita täältä ei saa, niin niitä ei tarvitse! Sofokleous-kadun tienoilla ovat lihahallit ja samalla kohdalla, mutta Athinas-kadun toisella puolella ovat vihannes- ja hedelmätorit. Siellä kannattaa olla myös varovainen rahojen kanssa. Albaaneja ym. on joka puolella, etenkin iltapäivällä ennen kauppojen sulkemisaikaa. Saavat sieltä silloin ilmeisesti edullisesti itselleen ruokaa.
Athinas-kadun taakse jää pienehkö Psirin alue, jonne on muutamalle kadulle nykyisin keskittynyt jonkin verran kahviloita ja ravintoloita. Kuulemani mukaan siellä on lämpöiseen vuoden aikaan vilkasta, mutta talvella 2003 siellä illalla käydessäni oli hiljaista ja kaduilla oli tosi pimeää eikä montaakaan vastaantulijaa näkynyt.
Musiikkikauppa löytyy mm. Evripidoun ja Athinaksen kulmasta sekä Omonialta lähtevältä Panepistimioulta. Metropolis nimeltään ja toinenkin siitä vähän Sintagman suuntaan.
Ateenassa on paljon kioskeja ja niistä saa vaikka mitä. Sintagmalla sijaitsevat ovat läpi yön auki.
Yliopiston takana Akadimias- ja Solonos-kaduilla oli aikaisemmin paljonkin kirjakauppoja, mutta nyt viimeeksi en löytänyt kuin yhden kunnollisen, Patakis osoitteessa Akadimias 65. Siellä myytiin mm. useimpia kreikankielen oppikirjoja, joita Suomessa käytetään kielen opetuksessa.
Omonian seutu on vilkasta ja ruuhkaista kauppojen aukioloaikaan, mutta iltaisin siellä ei ole oikein mitään tekemistä. Sieltä päin saa hotellihuoneen usein halvemmalla kuin Plakan ja Sintagman seutuvilta, mutta iltaisin on aina lähdettävä muualle.
Yliopisto, kirjasto ja tiedeakatemia kannattaa käydä katsastamassa Panepistimiou (El. Venizelou)-kadun varressa.
Vanhoista historiallisista paikoista en osaa paljon kertoa, kun ne eivät itseäni kovasti kiinnosta. Niistä saa hyvää tietoa esim. kirjasta Ateena ympäristöineen, kulttuurimatkailijan opas (Otava). Akropolilla tietysti täytyy käydä, vaikka vain maisemien takia. Sinne on mukava mennä kävellen Plakasta. Ensin Adrianoua pitkin ja käännytään ylöspäin menevälle Mnissikleous-kadulle ja mennään ihan ylös asti, josta oikealle. Kävelytie vie sitten portille asti, josta ostetaan liput, jotka maksoivat muutama vuosi sitten 2.500 drakmaa. Itse käyn Ateenassa talvisin, jolloin sunnuntaisin on vapaa pääsy ja olenkin käynyt siellä nykyisin silloin. V. 2003 jäi Akropolilla käymättä, joten en tiedä onko vapaa pääsy sunnuntaisin enää voimassa.
Mm. Mnissikleous-kadun varressa on useita ravintoloita, joissa on elävää musiikkia iltaisin. Näissä paikoissa yleensä syödään, mutta ei sieltä pois heitetä, jos ei ruokaa tilaakaan. Hinnat ovat aika korkeat, koska muusikoiden palkat täytyy maksaa. Talvella niissä käy paljon kreikkalaisia, koska nämä paikat ovat ”ihmisten aikaan” auki, toisin kuin buzukipaikat ja muut musiikkipaikat. Talvella viikonloppuisin ei yleensä sisään mahdu, kuin hyvällä tuurilla jos ei ole pöytävarausta etukäteen.
Musiikkipaikkoja on niin monenlaisia, kuten asialle vihkiytyneet (joihin itsenikin lasken) tietävät, että niistä syntyisi kokonaan oma juttunsa. Kioskeilla myydään viikottain ilmestyviä Athinorama- ja Exodus-nimisiä lehtiä, joissa on mm. viikon musiikkitarjonta. Ne ovat kylläkin vain kreikankielellä. Joku englanninkielinenkin lehtinen on, mutta en usko sen sisältävän niin paljon tietoa kaikista paikoista kuin nuo kaksi.
Filopappos-kukkulalla pääsee myös vähäksi aikaa eroon liikenteen melusta. Olen käynyt sielläkin vain talvella ja keväällä, jolloin kaikki on vihreää ja unikot ja muut luonnon kukat ovat parhaimmillaan. Syksyllä luultavasti kaikki on kuollutta. Siellä sijaitsee myös kuuluisa Dora Stratoun teatteri, jossa on iltaisin tanssiesityksiä. Ja sitten siellä on paikka, josta voi seurata ääni- ja valonäytöstä Akropolilla. Nämä molemmat ovat vain kesäaikaan, mutta luulisin olevan vielä lokakuussakin.
Pireukseen kannattaa mennä metrolla. Suuri matkustajasatama on pääteaseman kohdalla ja jatkuu siitä molempiin suuntiin. Pireuksessa voi käydä ainakin Zean ja Mikrolimanon lahtien rannoilla kävelemässä ja katselemassa huvipursia (Zea). Mikrolimanon lahti on kalaravintoloita täynnä ja sisäänheittäjät yrittävät toinen toisensa jälkeen saada sinut asiakkaakseen. Muuten Pireus on samanlaista suurkaupunkia kuin Ateenakin. Pireuksesta tehdään myös kansainvälinen laivaretki kolmelle lähisaarelle (Egina-Poros-Idra), joista Idra erityisesti on jäänyt mieleeni kauniina paikkana, jossa ei ole autoja.
Pireus-Kifissia välillä kulkee vanha metrolinja, muut linjat ovat uusia ja siistejä, samoin uudet metroasemat.
Vanhoja asemia kunnostetaan koko ajan. Rautatieasemallekin pääsee nykyisin tosi kätevästi metrolla, jos haluaa lähteä junalla pohjoiseen päin. Etelään menevät junat lähtevät vähän matkan päässä sijaitsevalta vanhalta asemalta, vaikka ei tätä toistakaan voi uudeksi sanoa.
Rauni Vornanen on kirjoittanut aika hyvän Ateena-kirjan, jossa on ainakin ensikertalaiselle paljon tietoa.
Kreikan valtion matkailutoimistosta Iso-Roobertinkadulta Helsingistä saa karttoja ja muitakin esitteitä, jos haluaa suunnitella matkaansa etukäteen.
No tulipa juttua, paljon jäi varmaan poiskin. Kuitenkin jokainen Ateenassa kävijä löytää sen oman Ateenansa!
Ateena ei ole sellainen turistikohde, että siellä olisi järjestetty turisteille omia juhlintapaikkoja, siis esim diskoja, kuten saarilla.
Tuosta aloituksesta saa sen käsityksen, että aloittaja luulee siellä olevan samanlaista. Siinä hän kyllä erehtyy pahan kerran. Ateenassa on juhlittava maan tavalla tai jos diskoilua haluaa, kuten tuossa jo edellä sanottiin, on löydettävä niihin diskoihin. Jos ei keneltäkään kysy niitä, niin tuskinpa niihin omin päin löytääkään. Ovat sen verran vaatimattomia ne ulko-ovet, mutta sisällä kyllä menoa piisaa ja kuuloelimet ovat koetuksella.
Niinpä, Ateena on 5-miljoonainen kaupunki, joka elää omaa elämäänsä. Yhtä paljon asukkaita kuin koko Suomessa yhteensä.
Se ei ole ns. turistikohde, vaikka tietysti siellä kuten muissakin suurkaupungeissa on aina turisteja. Oikeastaan en ymmärrä, mitä kukaan tekee siellä kesäaikaan. Nähtävyyksiä on paljon, mutta siinä helteessä liikkuminen on aika tuskallista. Eihän sinne mennä rantalomalle. Lähimmille uimakelpoisille rannoille on pari-kolmekymmentä kilometriä.
Joo, majoitus on ilmaista systerin asunnossa niin aattelin käydä kattoo minkälaista se elämä siellä on. Ajankohdasta sen verran että elokuun lopulla olen menossa, kreikassa se on lomakuukausi joten sisko ei ole töissä, pääsee paremmin oppaaksi. Voi olla ekakertalainen ihmeisään:)
Kiitos tuhdista paketista. Siitä on yli 15 vuotta, kun itse olen viimeksi käynyt Ateenassa, mutta mainitsemasi paikat olivat syöpyneet johonkin aivojen takalohkoon. Olemme lokakuussa menossa ja tulostammepa tietopakettisi mukaan:)
Mukavaa syssyä.
Siis Ateenastahan ne parhaat bileet löytyy :D Paikallisten kanssa tulee helposti juttuun ja jos ei paikkoja löydä niin aina voi kysyä :)