Tämä ei ole mikään vitsi koska hampaisiin liittyvää aihealueeseen ei löytynyt.
On ihmisiä jotka narskuttelevat hampaitaan nukkuessaan ja iitse olin vuosia sellainen.
No sitten kiinnostuin valvontakamerasta koska halusin saada tietää, että mitä silloin oikeen minulla tapahtuu kun narskuttelin hampaitani, no silloin asensin kameran sängyn päätyyn pöydälle ja asensin sen puhelimen kautta automaattikuvaamaan jopa yökuvaukselle eli night vision ominaisuuden päälle.
Meni muutama tunti kunnen alkoi tapahtumaan, narskuttelun yhteydessä oikean käteni liikkui kuin jokin olisi nostanut sen ranteesta ilmaan ja liikutellut kättäni pitkin kasvojani siis haloo oli kyllä todella outoa katsella videokuvaa ja sitä mitä siinä videossa oikeen tapahtui, no samalla kun käteni liikkui pitkin kasvojani alkoi heti narskuttelu kuin se olisi ollut jokin varkoitus ja tätä jatkoi vuosia ennen kuin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuvata koko asia.
Sitten tapahtui uskoon tulo ja silti tätä narskuttelua jatkui kunnes eräänä päivänä youtubesta huomasin mikä aiheuttaa kotona uotoa asiaa öisin oli se kun olin kerännyt Palo Santo puuta eli sellaista joka mukamas siis sen savu "poistaa kaiken" pahan kotoa, oli erillaisia kiviä muka onnen kivi ja monta muuta eli kuin noituus tavaraa ja videolla youtybessä kehoitettiin hävittämään KAIKKI mikä viittaa mukamas hyvään "noituuteen" koska kaikki noituus on syntiä raamatun mukaan enkä ollut silloin vielä lukenut Vanhaa Testamenttia jossa on noituudesta teksti, että kaikenlainen noituus on syntiä joten hävitin ihan kaikki ja samaa kehoitan kaikkia tekemään koska se ei ole hyvä asia, että kerää kotiinsa kaikkea mikä viittaa noituuteen, sama koskee vääriä Jumalia kuten esim. budha ja budha patsaat ym. koska on vain yksi Jumala joka loi maan ja elämän maahaan jonka jälkeen myöhemmin syntyi Jeesus Jumalan poika joka on myös Jumala ja kuningas koska Jeesuksella on ihan kaikki sama valta kuin isällään.
Moni ei tiedä sitä, että Jeesus on myös Jumala, mutta näin se on ja raamattu sen kertoo.
Jeesus on meidän kaikkien ihmisten ihmisten todellinen kunigas ja vapahtaja joka antoi henkensä meidän syntisten puolesta, Jeesus joka eli täysin synnittömän elämän ja nousi kolmantena päivänä kuolleesta, Jeesus joka kuulee jopa meidän kaikkien ajatukset ja näkee ne myös.
Ihminen ei pääse minnekkään karkuun ei edes maan alle kun maan päällinen loppu tulee koska jokaisen sielun on Jumala luonut ja luonut ihmisen omaksi kuvakseen .
Ylistetty Jeesus aina ja iankaikkisesti sekä hänen isänsä joka maan ja sen elämän loi.
Hampaiden narskuttelu
Anonyymi-ap
0
354
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661289Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321200- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa152926- 103866
- 45747
- 62746
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682