Tämä on lyhyt tositarina siitä mitä minulle sattui viimme viikolla. Olen vieläkin vähän hämilläni tapahtneesta. Viikko sitten Maanantaina aloitettiin eräs työhön liittyvä 4pv kestänyt kurssi Tampereella ja päivät olivat todella puuduttavia jo valmiiksi tutun aiheen parissa. Tutustuin jo ensimmäisenä aamuna tulevaan huonekaveriini Anneen joka vaikutti kaikinpuolin todella mukavalle ihmiselle, juteltiin ja tehtiin kurssitehtäviä heti kuin vanhat ystävät, ja suunniteltiin että haetaan huoneeseen illaksi joku hyvä viini.. Ilta koitti ja kilisteltiin valkkari lasilliset mukavan juttelun lomassa, jossain vaiheessa Anne näytti puhelimestaan seurustelukumppanin kuvaa ja yllätykseksi se oli nainen ehkä 20v minua vanhempi kuten Annekin. Ilta jatkui ja toki kyselin pienessä nousuhumalassa että minkälaista on seurustella naisena naisen kansaa? Anne kertoi paljon eri juttuja mutta kehui myös seksiä paremmaksi, joku sai minut sanomaan että olisi upea kokemus rakastella naisen kanssa mihin Anne vastasi että tässä minä olen ja tuli minua lähemmäs tarttuen reidestäni kiinni, hetkekään epäröimättä suutelimme ensimmäistä kertaa ja Annen kädet vaelsi kropaani pitkin mennen paidan alle nostaen sen pois yltäni. Sain vatsalle ihania suudelmia samalla kun Anne jo availi rintaliivejäni ottaen jo kovana olevat nännini suuhun, kieli pyöri ihanasti molempien rintojeni ympärillä ja välillä sain kaulalleni kuumia suudelmia kunnes Anne veti mimut sohvalla parempaan asentoon nostaakseen jalkani ilmaan ja painoi sitten päänsä jalkojeni väliin, tunsin kuinka kieli kosketteli sisäreisiäni ja alushousujeni etumus vedettiin sivuun, tässävaiheessa tuo ihana lämmin suu ja kieli suutelivat jo kiimasta kosteaa pimppiäni ensimmäistä kertaa ja ajattelin että taidan seuraavaksi pyörtyä. En ollut ennemmin kokenut mitään vastaavaa ja Anne teki ahnaasti kielellään oloni todella "räjähdysherkäksi" huokalin ja voihkin samalla kun tunsin kuinka pilluni sykkii ja alkaa lähestyä orgasmia, myös Anne taisi huomata saman koska hän lopetti suuseksin antamisen ja alkoi hieroa voimmakkaasti kiimaista pilluani sormillaan mihin minä vastasin squirttaamalla kiimamehut lattialle asetetun pyyhneen päälle. Koin elämäni ensimmäisen squirt-orgasmin ja suorastaan värisin kiimaisesta olotilastani mihin Anne vastasi hymyillen ja suutelemalla vielä pitkään sulkemalla peukaloillaan hellästi korvani suutelun ajaksi mikä sekin oli todella kiihoittava kokemus.. Loppu viikko kurssia kuluikin illat kiimaisen lesboseksin merkeissä ja on mahdollista että 3 kimppakin toteutuu tässä lähiaikoina koska sekin kuulemma Annelle ja hänen avopuolisolleen sopii.. Jännityksellä odotan kuinka asiat etenevät..
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
jatka
- Anonyymi00002
Saatan jatkaa jos kimppa toteutuu.. :)
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Saatan jatkaa jos kimppa toteutuu.. :)
Sitä odotellessa 🤤🤤
- Anonyymi00004
Juttusi on luokkaa fantasiat. Itse olen mies ja unelmoin aina joskus miltä tuntuisi ottaa mieheltä suihin ja saada munaa pyllyyn. Olen kuitenkin naimisissa ihanan naisen kanssa, olen joskus ehdottanut hänelle kolmannen pyörän etsimistä. Ei hän kauhistunut, sanoi vaan ettei se ole hänen juttunsa. Ehdotti että onhan niitä strappeja, että ainakin sen pantavana olemisen fantasian hän voi hoitaa, jopa mielihyvin. No hankittiin sinfulilta dilto josda valjaat ja moottorit siis sellainen missä on kaksi kullin muotoista dildoa ja siinä välissä nystyräinen "tyyny"jossa oma väristin.
Annahan olla iltana eräänä alettiin testaamaan, nuoleskeltiin toisemme kunnon kiimaan , vaimo sanoi että nyt helvetti mä panen sua. Minä siihen että welcome. Hän kitosteli se hökötyksen itseensä, oli aika kiihottavan näköistä kun hän tunki sen kaksipäisen tekokullon sisäänsä. Sitten se toinen aivan oikean näköinen kulli sojotti hänestä kuin kulli kuunaan. Sitten hän otti ohjat pyöräytti minut vatsalleni tarttui lantiooni ja nosti peräpääni sopivalle korkeudelle. Sitten liukkaria reikääni ja alkoi hidas sisään työntyminen. Olin laueta jo tässä vaiheessa , sisään se kuitenkin meni ja tuntui todella hyvältä. Seuraavaksi hän tarttui altapäin kaluuni ja alkoi runkata samaan tahtiin mitä työnteli tekokalua pyllyyni. Vahinko vaan että hän laukesi ennen minua ja hoiteli minut loppuun käsipelillä. Niin kuin meillä on tapana mikäli toinen ei ehdi loppuun saman aikaisesti. Siis puolin ja toisin. Tässä vaan se ongelma että se muovikalu ei ruiskaise eikä syki niinkuin oikea. Eli edelleen unelmoin miltä tuntuisi ottaa suihin toiselta mieheltä ja levittää hänelle jalkasa. Haaveeksihan tämä jää ei voi mitään. Mutta kaikkinensa mikäli unelmoit tuollaisesta, ota asia tapetille nykyisen kumppanisi kanssa, mikäli hän on oikea sinulle, hän ottaa asian "asiallisesti" - Anonyymi00005
Kuuma kirjoitus aloittajalla🥰 toivottavasti jatko onnistuu💥☀️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551