Aspocomp nousee pikkuhiljaa

Kohta 10 lappu kun verrokkeja vertaa. Reketti positio olemassa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Huhutaan että valmistaa jo droonien osia puolustusteollisuudelle. 67

Äänestä

Aika vähän omistajia vielä, vaikka määrä onkin pikkuhiljaa nousussa. Pieni kotimainen. Täytyykin laittaa seurantaan

Äänestä

Ohhoh hyvä käyrä ylöspäin

Äänestä

Aspocomp vaikuttaa harvinaislaatuiselta pienyhtiökohteelta: tilauskanta on ennätystasolla ja kasvua vauhdittavat puolustus- sekä tekoäly- ja puolijohdesektorit, samalla kun tuotantokapasiteettia laajennetaan merkittävästi. Toisen vuosineljänneksen tilauksista 63 prosenttia tuli puolijohde- ja puolustussektoreilta, ja vanhat, heikkokatteiset tilaukset on nyt saatu käsiteltyä. Jos katteet kehittyvät kasvun tahdissa, yhtiön nykyinen arvostus saattaa osoittautua hyvin alhaiseksi.

Äänestä

Mitäköhän on tapahtunut ku nousee

Äänestä

Aspocomp Group Oyj ja Patria Oyj ovat suomalaisia teknologiayhtiöitä, joiden välinen yhteys liittyy muun muassa puolustusmateriaaliyhteistyöhön sekä johtajasiirtymiin: Aspocompin toimitusjohtajana toukokuusta 2024 lähtien toiminut Manu Skyttä siirtyi tehtävään Patriasta.

Äänestä

Aspocomp on noussut merkittäväksi puolustusteollisuuden ja turvallisuusalan piirilevytoimittajaksi. Yhtiön vaativia piirilevyteknologioita käytetään sovelluksissa, joissa vaaditaan erinomaista luotettavuutta ja laatua, kuten ilmailu-, puolustus- ja turvallisuuselektroniikassa.

Äänestä

Uutista odotellaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kohta 10 lappu kun verrokkeja vertaa. Reketti positio olemassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu