Liikennemerkit tarralappuina kojetaulussa.

Anonyymi-ap

Pienveneväylien reimareissa on värit, joista musta erottuu, ja toisinaan sitä korostetaan kauempaa katsoen kuin kolmiolla.
Kolmion kärki osoittaa mustaa kohden.
Lapsetkin oppii nämä asiat ilman akateemisen aikuisen apua.

Kärki ylöspäin = Pohjoinen kuten kartoissa aina.
Kärki alaspäin = Etelä josta mieleen voi tulla vaikkapa drinkkilasi.
Kärjet alas- ja ylöspäin = Itä, koska huumorilla voi ajatella Venäläistä mammaa.
Kärjet vastakkain = Ruotsalaiset naiset on paljolti Kitaranmuotoisia.

Seuraavassa kaiken tietävän ja kaiken kokeneen ja kolunneen tarratarina.

En ole koskaan sanonut noin, vaan kyllä niitä päntättiin akateemisen vaimon kanssa joka oli kova väittelijä. Väistämissäännöt ja muut tuli luettua netistä ja ostettiin kaikille alueille isot merikartat ja myöhemmin myös plotteriin.

Lisäksi siinä ohjaamossa karttapöydällä oli tarralapussa merimerkit suuren vanhanaikaisen mutta toimivan kompassin vieressä. Katsos kun ilmansuunnatkin vaikuttaa siihen miltä puolelta mennään, eikä vain merkit.

7

<50

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Juuh, sitte ku nälkä kasvaa syödessä tarttis oppia kardinaalien ja lateraalien färit kans.
      Kummeli on melko helppo erottaa ja siinä on vaan yks kiertomahollisuus. Linjatauluissa sama juttu.
      Paperisen merikortin lukutaito on myös tarpeen, koska eihä kaikilla ole elektronisia kortteja.

      • Anonyymi00002

        Ei pidä unohtaa tärkeintä Webbikameraa ja riittävästi kaljaa kapteenille.

        Tankatessa on hyvä havainnoida että tankin korkki ei ole umpinainen vaan että siinä on reikä, joka estää alipaineen syntymisen tankkiin, tuolloin ei tarvitse uida karikoilla.

      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Ei pidä unohtaa tärkeintä Webbikameraa ja riittävästi kaljaa kapteenille.

        Tankatessa on hyvä havainnoida että tankin korkki ei ole umpinainen vaan että siinä on reikä, joka estää alipaineen syntymisen tankkiin, tuolloin ei tarvitse uida karikoilla.

        Mistä.2010 ei olisi asiantuntija, taitaa olla ainoastaan vemp.... antaa olla.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Mistä.2010 ei olisi asiantuntija, taitaa olla ainoastaan vemp.... antaa olla.

        Juu ja menninkäisetkin uskoo että alkoholisti ratti- ja tankojuoppo sbuge vallan aina selvinpäin itämerellä, joten poliisitkin uskoo puheitaan kuten persnuolijansa eikä edes puhalluttanut.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Mistä.2010 ei olisi asiantuntija, taitaa olla ainoastaan vemp.... antaa olla.

        Mikä ihmeen asiantuntija? Onko autoilija autoilun asiantuntija tai moottoripyöräilijä? EIköhän ne lähtökohtaisesti ole vain autoilijoita, moottoripyöräilijöitä?
        Niitäkin on monenlaisia. Joillekin se on vain kulkuneuvo, jollekin rakas harrastus ja jollekin välttämätön. Veneilyä on niin monenlaista että joutuisi kysymään että millaisen veneilyn parissa on touhunnut ja jos on vaikka ajellut Busterilla järvellä kalassa niin se on ihan eri juttu siirtyä retkiveneilyyn.
        Purjeveneily onkin jo aivan eri juttu kuin moottorilla ajelu. Se vaatii opettelua vähintään kymmeniä kertoja enemmän kuin ajella moottorialuksella GPS:n reittiä pitkin kaikkien sähköisten avustimien ja viestinten kanssa.

        Lentäjätkään eivät voi hypätä konetyypistä toiseen liikennelentäjiksi, vaan heillä pitää olla koulutus siihen koneeseen. Ovatko he sitten lentämisen asiantuntijoita? Kyllä he varmaan on, koska koulutusta on siihen työhön meteorologiasta saakka aina psykologiaan saakka.
        Suomessa on rekisteröityjä moottori -ja purjeveneitä on noin 200 000 – 400 000.
        Ei tarvitse olla "asiantuntija" ajellessaan hyvällä säällä sääntöjen mukaisesti merkkien opastamana. Se on helpompaa kuin löytää Vantaan Tammiston Citymarketin edestä parkkiruutua pikkuautolla.

        laiffila back to wörkkimässä

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Näinpä ja vesillä liikkuessa vaikkapa perheen tai kaverien kera, voi kuskia vaihtaa välillä ja hekin oppivat merkimerkit näistä tarroista joka löytyy varsin monen veneen ohjaamosta ja niitä myy kaikki veneliikkeet ja liikeet jotka myyvät venevarusteita.
        Hyvin oleellinen ja kätevä tuote juurikin siksi että veneessä on usein muitakin kuin niin sanottu kippari.

        https://www.motonet.fi/tuote/naviquest-merimerkkitarra?product=50-02221&gad_source=1&gad_campaignid=22396952078&gclid=CjwKCAjwvsvTBhBaEiwAmf-3nmEQa3xTGkKzgtsgYKQl4BJnjVEsTXyBn26TGJZTVAdotvifSYHUfRoCcNAQAvD_BwE

    • Anonyymi00007

      Lapsella toimii aivot mutta Posso Pasasella ei toimi. Possohan sen itsekin totesi että ei koskaan milloinkaan uskaltaisi veneillä merellä. Sieltä kuuluisi jo lähisaaren takaa epätoivoinen tuskan parahdus että "MEIDEI.... PEIDEI... HEIHEI... OHOH.... KAKKAA TULI..."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe