koiraraukka

Meiän koiralla on ollut melkein koko ikänsä joku juttu (varmaan allergia) meinaan siltä on lähtenyt usein karvat mahasta melkein kokonaan, koira haisi ja korvat olivat ihan tulehtuneet. Nyt se on saanu syödä vaan yhtä tiettyä eläinlääkäristä ostettavaa kallista kuivamuonaa. Karvat ovat kasvaneet takas eikä mitään muutakaan vikaa ole ollut. Jonkun ajan päästä alamme syöttää sille jotain muutakin ruokaa (perunaa) ja yritämme selvittää mille se on allerginen. Onko kenenkään muun koiralla ollut tälläistä juttua? Olisi kiva jos kertoisit oman koirasi samantyyppisistä allergioista/taudeista/muista. Kapia koirallamme ei ole. T. koiraraukka
8809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meidän koiralla (nyt jo koiraenkeli sateenkaarisillan toisella puolella) oli kans allergiaa. Oireina oli että silmien ympäriltä, suupielistä ja kuonosta lähti karvat ja se raapi söpön nassunsa aivan ruvelle. Mä käytin sitä lääkärissä monet kerrat ja verikokeita otettiin yms. Kortisoonilla oireet lähti mut ku kuuri loppu nii välittömästi tuli takasi. Ruokavalioksi lääkäri määräs perunaa ja hirvenlihaa ja siihen sitten olisi pitänyt lisätä muistaakseni parin viikon välein ensin kalaa sitten kanaa ja niin edelleen että saadaan selville mille tuotteelle koira on yliherkkä. Mutta niinkin onnellisesti siinä sitten kävi että oireet johtui sen nukkumapaikasta :) Huomasin sen kun jouduin riistämään siltä yhen maton missä se tapasi nukkua! Oireet loppui kun se ei enää päässyt makaamaan siinä :) Onneksi, kyllä siihen hirvenlihan valmistamiseen ja perunoiden jatkuvaan keittämiseen meinasi mennä hermot!

Äänestä
  • ei taida lääkäri antaa ohjeeksi perunan syöttämistä,yrittäisit vähän parempaa.
    Peruna ei sovi koiran mahalle.

    Äänestä

  • höpsit kirjoitti:

    ei taida lääkäri antaa ohjeeksi perunan syöttämistä,yrittäisit vähän parempaa.
    Peruna ei sovi koiran mahalle.

    Näin meille sanottiin että ensin keitettyä perunaa ja hirven tm riistan lihaa, ja siihen sitte lisättiin muutaman viikon välein eri juttuja. Mä kävin silloon kahdella eri lääkärillä ja ensimmäinen käski syöttää esim. maksalaatikkoo, riisiä ym ja tää perunaa suositteleva kauhisteli sitä! Se näytti mulle kaiken lisäksi seinän kokosen kaavion siitä prosessista joka ensinnäki kestää monta kuukautta jolla ruuan yliherkkyys saadaan koirasta selville. Juu eiku keksiin koko jutun.. Hei Haloo!

    Äänestä

  • kuule kirjoitti:

    sen yhden nimimerkin näköjään

    Äänestä

  • napannut kirjoitti:

    sen yhden nimimerkin näköjään

    jolla oli nimenä kuule ei se tuollalailla kirjoita

    Äänestä

  • höpsit kirjoitti:

    ei taida lääkäri antaa ohjeeksi perunan syöttämistä,yrittäisit vähän parempaa.
    Peruna ei sovi koiran mahalle.

    en allergioista juurikaan tiedä, mutta ihmetyttää eräs asia. Mun koiralla oli pitempi aikainen vatsatulehdus, jota jossain vaiheessa epäiltiin allergiaksi. Hoidoksi tuolloin määrättiin peura-peruna-kuivamuonaa ja hoitanut lääkäri on yksi maamme parhaita eläinlääkäreitä(erikoistunut allergioihin). Siis miksi allergioihin erikoistunut lääkäri määräisi sellaista koiralle, jolla epäilee allergiaa jos peruna ei kerran ole koiralle hyväksi???

    Käsittääkseni peruna ja peuraeläimet ovat kaikkein vähiten allergisoivia?!?

    Äänestä

  • sille kirjoitti:

    jolla oli nimenä kuule ei se tuollalailla kirjoita

    että jollakin on "kuule" nimimerkki.. Tuo vähä tarkotti sitä että "kyllä kuule on asia näin että...."

    Äänestä

  • Mappe kirjoitti:

    en allergioista juurikaan tiedä, mutta ihmetyttää eräs asia. Mun koiralla oli pitempi aikainen vatsatulehdus, jota jossain vaiheessa epäiltiin allergiaksi. Hoidoksi tuolloin määrättiin peura-peruna-kuivamuonaa ja hoitanut lääkäri on yksi maamme parhaita eläinlääkäreitä(erikoistunut allergioihin). Siis miksi allergioihin erikoistunut lääkäri määräisi sellaista koiralle, jolla epäilee allergiaa jos peruna ei kerran ole koiralle hyväksi???

    Käsittääkseni peruna ja peuraeläimet ovat kaikkein vähiten allergisoivia?!?

    Mun koira on ennen saanut syödä perunaa, eikä sillä ollu mitään. Niin kuin sanoit, mielestäni peruna on todella vähän allegisoiva. T. koiraraukka

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

koiraraukka kirjoitti:

Meiän koiralla on ollut melkein koko ikänsä joku juttu (varmaan allergia) meinaan siltä on lähtenyt usein karvat mahasta melkein kokonaan, koira haisi ja korvat olivat ihan tulehtuneet. Nyt se on saanu syödä vaan yhtä tiettyä eläinlääkäristä ostettavaa kallista kuivamuonaa. Karvat ovat kasvaneet takas eikä mitään muutakaan vikaa ole ollut. Jonkun ajan päästä alamme syöttää sille jotain muutakin ruokaa (perunaa) ja yritämme selvittää mille se on allerginen. Onko kenenkään muun koiralla ollut tälläistä juttua? Olisi kiva jos kertoisit oman koirasi samantyyppisistä allergioista/taudeista/muista. Kapia koirallamme ei ole. T. koiraraukka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu