Hän on alppien valloittaja kaksipyöräisillään ajaen neulansilmiin hiekanjyvän tarkkuudella miehenä jolla vuosikymmenien kokemus vahingossa hoksaamisesta ja kilometrejä takana satoja tuhansia.
Mottona hänellä on että ajamaan oppii vain ajamalla.
Luolasukeltajaksi hän ei päätynyt mutta syvyyssukelluksen hienouksiin tutustunut on, eikä vuorien valloitus kiinnostanut koska hänellä on korkeanpaikankammo.
Hän päätyi akateemisen vaimonsa kannustamana ja opastamana opiskelemaan veneilyn säännöksiä ostaen kaikki Suomen merialueiden merikortit ja reimaritarran tulevan veneensä karttapöytään liimattavaksi.
Koska veneilyn oppii vain veneilemällä niin hän päätti ostaa veneen ja ryhtyä veneilemään.
Löydettyään varallisuudelleen sopivan 18 tonnin veneen, hän solmi kaupat ja ryhtyi varustamaan sitä katsastuskuntoon, sekä hankkimaan tarpeellisia varusteita.
Jäiden lähtöä odotellessa hän ja akateeminen pleissasivat köysiä ja kävivät ostamassa koko perheelle merihenkisiä asusteita.
Vapun tietämillä merihenkisen maakrapuperheen riemu oli huipussaan kun vesillelaskivat uppoumarunkoisen kaunottaren kaivinkoneella ja löivät sen kylkeen tyhjän viskipullon sirpaleiksi antaen sille nimen.
Siitä päivästä lukien alkoi suuri seikkailu, jolle maailmanympäripurjehtijat jää kakkoseksi.
Kyntivät venhollaan reimariporttien lävitse itämeren terävät aallokot ja vaaralliset saaristot, Kotkan meripäivät, Hangon regatan, ulapan kallio- ja majakkasaaret tuli tutuiksi laivaväyliä myöden, Ruisrockin kuuntelivat ankkurissa ja Ahvenanmaan ympäri Naantalin Muumimaailmaan.
Vene myös ajan saatossa varusteltiin huippulaittein ja varustein hankkien plotteri ja webbikamera, kalliokiiloja, retkigrilli, pelastuslautta ja -rengas, lisää hätäraketteja, 5 wattinen 36 kanavainen lälläri, työkalusarja ja akateemiselle yöastia joka soveltui myös lihapullien lämmittämiseen.
Kahden kesän jälkeen hän oli veneilemällä oppinut veneilijäksi jonka johdosta tämän tarinan otsikko, hänen ollen nykyisin valveutunut tietämään kaiken kaikesta mikä liittyy veneilyyn.
KananLentoVeneilijä.
5
<50
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Mistä nää katkerat vuodatukset kumpuaa? Joku käy parina kesänä veneilemässä halvalla paatilla ja sinä menet suunniltasi? Miksi? Suomessa on noin 2 miljoonaa venettä.
- Anonyymi00002
Juuri sen takia palaute, koska Tyttö2010Neitinen tietää kaikesta kaiken ja on muiden yläpuolella viisauksineen ...... kun Suomessa on noin 2 miljoonaa muutakin mielipidettä.
Parin kesän Tuut tuut veneilijä on nimenomaan niitä veneilijöitä joiden ei tulisi olla veneilijöitä ainuttakaan kesää. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Juuri sen takia palaute, koska Tyttö2010Neitinen tietää kaikesta kaiken ja on muiden yläpuolella viisauksineen ...... kun Suomessa on noin 2 miljoonaa muutakin mielipidettä.
Parin kesän Tuut tuut veneilijä on nimenomaan niitä veneilijöitä joiden ei tulisi olla veneilijöitä ainuttakaan kesää.Mistä niin päättelet? Minä en ole havainnut mitään kaikkitietävyyttä vaan pelkkää asuaa Kympin kirjoituksissa. Ei faktat ole mitään mielipiteitä. Kymppi on ajellut MP:llä ja veneillyt hieman niin miksi ei saisi kertoa kokemuksistaan? Mistä päättelet että hän ei ole kelvollinen vesille? Miksi sinä et kerro kokemuksistasi vaan keskityt vain kadehtimiseen ja epätiedon levittämiseen?
Unelmoit Nimbus 43 veneestä etkä edes tiedä mihin se soveltuu, millainen runko siinä on ja voiko sillä ajaa 11 solmun retkinopeutta. Ei voi ja siksi se ei ole pienille järville soveltuva laite.
Tiesitkö että useimmilla järvillä Suomessa on kokonaan kielletty moottoriveneily ja useilla alueilla on sekä tehorajoitus että nopeusrajoitus? Et varmasti tiennyt.
Tiesitkö että monissa retkisatamissa on syväys ja koko rajoitus? Et tiennyt.
Ison paatin joutuu jättämään kauemmas ankkuriin ja tulemaan rantaan pelastusveneellä tms.
Vain suurimmissa vesistöissä on veneväyliä jotka soveltuu isommille veneille.
Nopeus ja kokorajoitukset on siksi ettei aallot huuhdo linnunpesiä rannoilta ja riko laitureita ja häiritse kalastamista, pienveneilyä jne.
Tuotakaan et tiennyt, kuten et tiennyt miten valtavat polttoainekulut on Nimbus 43 kokoluokan veneissä. 30 solmun matkavauhti pienveneväylällä on tuhoisa vauhti sekä linnunpesille että muille vesilläliikkujille. - Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Juuri sen takia palaute, koska Tyttö2010Neitinen tietää kaikesta kaiken ja on muiden yläpuolella viisauksineen ...... kun Suomessa on noin 2 miljoonaa muutakin mielipidettä.
Parin kesän Tuut tuut veneilijä on nimenomaan niitä veneilijöitä joiden ei tulisi olla veneilijöitä ainuttakaan kesää.Jos vesille ei pidä mennä vain kahden kesän kokemuksella, niin milloin ne kaksi ensimmäistä kesää sitten tulee kun aloittaa veneilyn jos veneilyä ei saa aloittaa ilman veneilykokemusta? Tajuatko sinä itse kuinka sekaisin olet?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Jos vesille ei pidä mennä vain kahden kesän kokemuksella, niin milloin ne kaksi ensimmäistä kesää sitten tulee kun aloittaa veneilyn jos veneilyä ei saa aloittaa ilman veneilykokemusta? Tajuatko sinä itse kuinka sekaisin olet?
Possolla on sama logiikka moottoripyöräilyssä. Ei saa aloittaa ajamaan moottoripyörällä, jos ei ole ajanut moottoripyörällä. Pitää kuulema kysyä viisaammilta että miten ajetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59860Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46492- 37476
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13462Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42408
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386