Olen 15-vuotias tyttö pk-seudulta. Parin vuoden ajan mulla on ollut suhde isoveljeni kanssa, joka kevättalvella täytti kahdeksantoista.
Suhteesta puhuminen on ehkä vähän hienostelua, mutta koen olevani hänen tyttöystävänsä ja hän on minun poikaystäväni - mitä kaikkea se sitten tarkoittaakin.
Toisinaan emme edes muista että olemme sisko ja veli ja toisinaan taas ympäristö meitä siitä valitettavasti muistuttaa.
Intiimi suhteemme on ollut n. reilun vuoden ajan. Sitäkin ennen kyllä nukuimme ja samassa sängyssä arasti hyväilimme toisiamme. E-pillerit otin käyttöön siten että veljeni syntymäpäivän iltana saatoin sanoa niiden olevan toinen synttärilahjani hänelle ja hän sai tulla sisääni ensimmäisen kerran. Hän oli tulla hulluksi. Hän halusi kokeilla "paljaaltaan" jo synttärisaunassa vaikka hyvin tiesi että vanhempamme olivat vain muutaman metrin päässä takkahuoneessa. Siispä seisaaltaan kokeilimme ja olin minäkin niin märkä että onnistui. Pari kokeilutyöntöä vain ja hän huohotti niskaani suudellen kuinka ihana olen.
Olenhan minä. Ja rakastan häntä. On ihanaa, kun hän on aina lähellä ja voimme olla saman katon alla yhdessä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
sairasta edes kirjoittaa moista, vaikkei olisi tottakaan.
mene hoitoon
... sillä tämä ei ole helppoa meillekään.
Kuitenkin, tämä ei vahingoita meitä emmekä me vahingoita ketään. Emme kehota ketään tekemään samoin emmekä oikeastaan voi tälle mitään kuten rakkaudelle ylipäätään voisi.
Olemme puhuneet miten pahoillaan / raivoissaan vanhempamme olisivat, jos saisivat tietää meidän olevan yhdynnässä keskenämme. Ehkä ajaisivat Peten pois kotoa? Luulisivat varmasti hänen jotenkin pakottaneen minua vaikka oikeasti ehkä minä olen ollut se aktiivisempi osapuoli. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa ryhtyisivät ajattelemaan meidän onnellisuuttamme, ehkä.
Sairasta hommaa, jos ei muuten pysty lopettamaan niin menkää hoitoon ja se on varma että vanhemmat ei käsittäisi koskaan tuollaista !!
sulla on varmaan päässä vikaa tai suvussa jotain natseja!!!!!
sä huudat varmaan homollekkin kaikkea vitun järkevää.
anna ihmisillä olla omat mieltymyksensä, vittu onneksi kaikki EI OLE SAMANLAISIA KUIN SINÄ!!!!
t. jätkä 84
Miulle tuo on ihan sama, vaikken ite koskaan vois ees kuvitella olevani veljeni kanssa. Eihän sille voi mitään, jos rakastutte toisiinne. =(
Älä välitä noista sairaus kommenteista. Jos teidät kaksi on luotu toisillenne, sitä ei voi kukaan ottaa teiltä pois. Haluaisitko ottaa yhteyttä ja vaihdettaisiin ajatuksia?
[email protected]
Siellä toinen sairas sukurutsaporukka yrittää saada sairaita kontakteja aikaiseksi.
Olikohan muuten niin, että sukurutsa on edelleen kriminalisoitua?
Toivottavasti näin on.
Olette sairasta sakkia!!!!!!
mulla on ollu kans tuollanen suhde serkkuni kanssa...me olemme olleet yhdynnässä niitten saunassa ku olimme kahestaan niillä..mä rakastan sitä serkkuani paljon ja hän minua...me ollaan aina yhdessä kun tavataan....se nimittäin asuu turussa ja mä en sinne joka viikko pääse...ja kaiken lisäx toi ei ole sairasta vaikka se on sukurutsausta...puhukoosa mitä vaa noi muut mut teiän ei kannata lopettaa tota noitten muitten takia...ei mekään lopeteta vaik jotkut niin haluis!! joten hyvät jatkot sulle sen kanssa ja olkaa onnellisia!! niin mekin!!
Minäkin olen siskoni kanssa onnellinen, rakstelemme viikottain,eilen viimeksi.Systeri käyttää kans pillereitä joten voin huoletta laskea lastin syterin ihanan märkään pilluun.
Vai "RAKSTELET" sinä poika siskoasi?
Olet siis sukurutsaaja.
Oletkos kertonut iskälle ja äiskälle näistä rutsailuistasi. Ehkäpä ei kannatakaan, saattavat vielä tappaa itsensä häpeästä.
Otapa nyt siitä hetimiten puhelinluuri käteen ja soitat auttavaan puhelimeen ja hakeudut hoitoon lähimmälle psykiatrille tai mielisairaalaan, jonne äitsikin joutuu harrastuksestas kuultuaan. Pääsette kenties koko porukka samaan sairaalaan ...
BTW Olette sairaita jo siksi, että kirjoitatte tollasta
...siinä, että toimitte vastoin yhteiskuntamme hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä. Sisarusten välinen seksi on ollut tuomittua niin kauan kuin ihmiset ymmärsivät, että siitä syntyy 'kusipäisiä kakaroita', eli geeniperintö 'köyhtyy' ja todennäköisyys että syntyy perinnöllisiä sairauksia lisääntyy. Siinä se yhteiskuntapoliittinen syy, miksi tuo suhde on vielä tuomittu.
Mutta, mutta...olihan homosuhteetkin tuomittuja vielä muutama vuosikymmen sitten. Ei silloin voitu kuvitellakaan, että homosuhde voitaisiin virallisesti rekisteröidä. Enpä ihmettelisi, vaikka moraalikäsitykset vielä muuttuisivat niin, että tuollainen teiniseksi, jossa nimenomaan ei ole tarkoitus lisätä sukua, tulisi ajanmittaan vähemmän tuomittavaksi. Toivon puolestanne, että suhteenne aikaa myöten heikkenee ja ryhdytte elämään kumpikin omaa elämäänne.