Eihän toista voi kukaan tuntea. Ja moni on päällepäin hyvinkäyttäytyvä, kohtelias ja mukava. Niin oli hänkin. Energinen, sporttinen, ja rento. Sellaiset olivat ensivaikutelmat. Ainoa, joka toi särön ensivaikutelmaan oli makea haju, joko kannabiksen, tai marihuanan tuoksu, joka hänestä leijaili.
Mutta ihminen muuttuu ykskaks, kuin sormia napsauttamalla erilaiseksi. Alkaa tuijottaa synkästi ja paha-aikeisesti. Olemus on jännittynyt ja eteenpäin työntyvä. Silmät ovat pistävät ja katse läpitunkeva. Hellä hetki makuuhuoneessa muuttuukin sadistiseksi leikiksi. Alkaa pahoinpitely, myös ajoittainen henkinen väkivalta, jossa uhri miettii lähes joka sekunti, miten selviää hengissä. Mitä tehdä, jotta toinen ei tee sitä pahinta. Pahimmat hetket lienevät ne, kun muutama luu murtuu pahoinpitelyn aikana, selästä ja kaularangasta. Ilon tunne siitä, että tapasi kivan miehen muuttuu täydeksi järkytykseksi, että miten tässä näin kävi?
Saan miehen lähtemään olemalla hänelle ystävällinen. Viisi tuntia helvettiä riitti hänen seurassaan.
"Mukava mies". Kyllä, aivan varmasti. Eikä taatusti ole tehnyt mitään kärpäsellekään, eikä ole kanniskellut koskaan teräaseita. Kyllä on. Eihän toista voi tuntea koskaan täysin.
Eikä taatusti muista, mitä tekee kohtaamilleen naisille. Jokainen hänen kohtaamaansa nainen on joko juoppo, nisti, tai paska.
Asianajaja, joka on hänellä ei todellakaan tunne asiakastaan, eikä tiedä hänestä kaikkea. Mm. sitä, että hän saa muistinmenetyskohtauksia.
Ei taatusti muista sitäkään
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Väkivallan tekijöille naiset ovat aina joko huo*ia, juoppoja, paskoja, tai nistejä.
Oikeasti ja todellisuudessa he ovat uhreja ja ihmisiä, joiden elämällä on arvoa ja merkitystä.
Omien sadistisesti tehtyjä tekoja, tai tappoja ei voi oikeuttaa sillä, että pitää heitä alempiarvoisina, arvottimina, tai mitättöminä.
Uhreja ja heidän omaisiaan ei pidä unohtaa.
Vastuu on aina väkivaltaan ryhtyneellä ja se pitää myös ottaa ja kantaa omista teoistaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627