KIESUS !!

enpä tiiä,mille osastolle tällainen asia kuuluu, kerronpa nyt tässä varoituksena kaikille niille,joiden tapana on hävittää pois käytöstä sellainen CD-levy,jota ei enää tarvitse tai ei voi käyttää..

ÄLKÄÄ IKINÄ TAIVUTTAKO LEVYÄ kaksinkerroin halkaistasenne sen roskikseen pantavaksi !

sehän on kuin pommi!

Räjähti kädestä kuin kristallilasi, joka paikka täynnä pieniä , jumalattoman teräviä , lasin tapaisia pieniä kappaleita,joista osa lävisti myös ihon, ja joiden poisonkiminen oli aika kaamea kokemus.

Naarmuttakaa levy kelvottomaksi, ajakaa vaikka autolla päälle, kunhan ette kuunaan taivuta sitä kaksinkerroin omassa kädessänne.

Laastari- ja sidekerros vartalossani ja kasvoissani on ikävän näköinen eikä oikein kukaan usko ,että viaton muovilevy voi aiheuttaa sellaista jälkeä. En kehota kokeilemaan, uskokaa hyvällä. Olisipa liittää kuva,millaista jälkeä siitä tuli, pienimmät terävät kappaleet siivottiin imurilla kuten rikkimennyt juomalasi joskus.
Pisti miettimään, sillä muutaman kerran olen kuullut,että asemassa pyörivä levy rikkoutuu samalla lailla -ehkä sinne ei silloin kannata kurkata, kun lakkaa pyörimästä- menee näkö??
9575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

joissa viallinen cd on räjähtänyt aseman sisällä, tehden tosi rumaa jälkeä!

Äänestä
  • miten ihmeessä siitä kukaan ei puhu? miksi missään varoitustekstissä ei lue, että taivuttaminen on terveydelle vaarallinen toimi, kun kuitenkin useimmat levyt on suunnattu ensisijaisesti amerikkalaismallisille kuluttajille,joille pitää erikseen muistuttaa,että elä hyvä immeinen laita kissaa mikroon, kun se paistuu...
    luulisi tässä varoitusten ja vastuunottamattomuuksien maailmassa edes jonkun valmistajan muistavan painattaa koteloon tai levyn tekstin "deposite"..
    ihme,ettei edes Miccis tee sitä.
    Karmeeta ja niiiiiiin väärin...!!!

    Äänestä

  • ähpuh kirjoitti:

    miten ihmeessä siitä kukaan ei puhu? miksi missään varoitustekstissä ei lue, että taivuttaminen on terveydelle vaarallinen toimi, kun kuitenkin useimmat levyt on suunnattu ensisijaisesti amerikkalaismallisille kuluttajille,joille pitää erikseen muistuttaa,että elä hyvä immeinen laita kissaa mikroon, kun se paistuu...
    luulisi tässä varoitusten ja vastuunottamattomuuksien maailmassa edes jonkun valmistajan muistavan painattaa koteloon tai levyn tekstin "deposite"..
    ihme,ettei edes Miccis tee sitä.
    Karmeeta ja niiiiiiin väärin...!!!

    Googleen "cd-levy räjähti", niin saat tosikertomuksia elävästä elämästä!

    Äänestä

  • Joskus vanhalla HP:n polttavalla asemalla kävi itelle lähes samallailla..

    Asema otti poltettaessa hirveet kierrokset(En tiedä syytä) ja piti hieman ujeltavaa ääntä...
    No kelkka auki ja hups!!! Kuulu semmonen räsähtävä ääni ja kelkasta lenteli CD:n palasia ympäri kämppää... Jotkut palat oli hieman lämpösiä...

    Luulen että se levy oli jotenki kiero kun se noin käyttäytyi... Mutta se oli sen aseman loppu...

    Äänestä

  • Hal kirjoitti:

    Joskus vanhalla HP:n polttavalla asemalla kävi itelle lähes samallailla..

    Asema otti poltettaessa hirveet kierrokset(En tiedä syytä) ja piti hieman ujeltavaa ääntä...
    No kelkka auki ja hups!!! Kuulu semmonen räsähtävä ääni ja kelkasta lenteli CD:n palasia ympäri kämppää... Jotkut palat oli hieman lämpösiä...

    Luulen että se levy oli jotenki kiero kun se noin käyttäytyi... Mutta se oli sen aseman loppu...

    no niin, nyt sitten loppui kuvien polttaminen tässä asemassa, saa muksujen kone olla seuraavana vuorossa, eihän tässä uskalla kohta ollenkaan käyttää mitään... missä tuotevastuu?
    tosin tällä alallahan hyväksytään kummasti toimimaton palomuuri, rikkinäinen selain, vialliset yhteydet ja tunnin jonotus helpdeskiin,joten miksi sitten ei tätä...?

    Miten musta tuntuu, että koko databisnes on insinöörien keksintöä...ja sen mukaisesti kaiken vastuun ulko- ylä- ja sivupuolella... anteeksi vaan ingenjöörit.
    ..henkilökohtaisesta kokemuksesta kerron ... =))

    Äänestä

luulempa että olisin tuhonnut levyni aivan varmasti
taivuttamalla, kiitos vielä kerran varoituksen sanoista. :)

Äänestä
  • tosiaan, kyllä se lensi. ja kyllä mun palasillani olis rikkonut vaikka silmänsä.
    Onneksi mä taivutin omani seinää kohti,seinään tuli kyllä jälkiä... et ei oo legendaa.
    Paan kyllä sanan kiertämään, ettei muut ainakaan kokeile.

    Äänestä

Taivutin viikko, pari sitten yhden levyn nähdäkseni hajoaako se todella pirstaleiksi niinkuin olin nähnyt tv:ssä(heh).

Ajattelin että pirstaleet voivat olla jossain määrin teräviä joten vedin käteen(heh) hanskan, taivutin levyn ja naps, nätisti meni palasiksi, paloja ei kuitenkaan lennellyt atomipommin omaisesti pitkin kämppää vaan se pysyi suht isoina paloina jotka eivät kuitenkaan olleet erityisen teräviä.

Eli vähän myöhään tuli tämä varoitus, tosin jos tulevaisuudessa pitää rikkoa uudestaan cd, teen sen edelläkuvatulla metodilla.

"Laastari- ja sidekerros vartalossani"
Alastiko sinä niitä levyjä taivuttelet?

Äänestä
  • Ilmeisesti et lukenut kunnolla tekstiäni, pahoittelin siinä,että ei voi laittaa kuvaa... tosin ylipainoinen minäni siteissä ei ole varmaankaan kovin mukavaa katseltavaa.

    Mitä ihmettä tarkoitat että pari viikkoa sitten telkkarissa? Luulisi nimittäin ,että näinkin yleinen "urbaanilegenda" siis ei olisikaan legendaa laisinkaan.
    mutta mitäs se muhun kuuluu..

    ja meni palasiksi..no, olivatko sun palasesi kenties pyöreäkulmaisia, ja koska vedit hanskan käteesi, kait silloin jotain vahinkoa itsekin jo aloittaessasi uumoilit??

    ja palasiksi meni, ei kauniisti kahtia, kuten voisi olettaa... hmmm =)
    taitaa olla tuo sun juttusi nyt sitä legendaa.
    Niin, että en nyt oikein saa sun kommenttisi jujusta kiinni.

    Itse en ikinä, kuuna kullan valkeana enää moista tee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ähpuh kirjoitti:

enpä tiiä,mille osastolle tällainen asia kuuluu, kerronpa nyt tässä varoituksena kaikille niille,joiden tapana on hävittää pois käytöstä sellainen CD-levy,jota ei enää tarvitse tai ei voi käyttää..

ÄLKÄÄ IKINÄ TAIVUTTAKO LEVYÄ kaksinkerroin halkaistasenne sen roskikseen pantavaksi !

sehän on kuin pommi!

Räjähti kädestä kuin kristallilasi, joka paikka täynnä pieniä , jumalattoman teräviä , lasin tapaisia pieniä kappaleita,joista osa lävisti myös ihon, ja joiden poisonkiminen oli aika kaamea kokemus.

Naarmuttakaa levy kelvottomaksi, ajakaa vaikka autolla päälle, kunhan ette kuunaan taivuta sitä kaksinkerroin omassa kädessänne.

Laastari- ja sidekerros vartalossani ja kasvoissani on ikävän näköinen eikä oikein kukaan usko ,että viaton muovilevy voi aiheuttaa sellaista jälkeä. En kehota kokeilemaan, uskokaa hyvällä. Olisipa liittää kuva,millaista jälkeä siitä tuli, pienimmät terävät kappaleet siivottiin imurilla kuten rikkimennyt juomalasi joskus.
Pisti miettimään, sillä muutaman kerran olen kuullut,että asemassa pyörivä levy rikkoutuu samalla lailla -ehkä sinne ei silloin kannata kurkata, kun lakkaa pyörimästä- menee näkö??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu