Nyt Kolumbiassa järisee, yhtä voimakkaasti kuion Venezuelassakin n. 1,5 kk sitten ja jo 111 kuollut.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/39af0d3d-8e00-487b-8988-4e0100790db4 :
>>Ali Isokangas
Eilen klo 22:46
Kolumbian presidentin mukaan ainakin 111 ihmistä on kuollut voimakkaassa 7,4 magnitudin maanjäristyksessä Kolumbian länsiosissa. Aiheesta uutisoivat muun muassa Reuters, AFP ja The Guardian.
Maanjäristys iski noin puoli kahdeksalta aamulla paikallista aikaa Chocón alueella. Maanjäristys on romahduttanut rakennuksia myös suuremmissa Pereiran, Manizalesin ja Calin kaupungeissa.
Kolumbian uusi perjantaina virkaan astunut presidentti Abelardo de la Espriella on julistanut maahan hätätilan ja ilmoittanut kokoavansa hätäkokouksen pääkaupunki Bogotassa. Äärioikeistolainen de la Espriella on luvannut parantaa Kolumbian välit Yhdysvaltoihin ja Israeliin, joita hänen edeltäjänsä Gustavo Petro usein kritisoi.<< ...
Etelä-Amerikan manner tärisee nyt voimalla, kohta saamme varmasti kuulla järistyksistä myös muualta ympäri mannerta. Brasilian rannikolla ei kait ole vielä pahemmin järissyt?
KOLUMBIASSA 7,4 m. maanjäristys
38
186
Vastaukset 38
- Anonyymi00001
Ketju Venezuelan maanjäristyksestä 1,5 kk sitten:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19454227/venetsuelassa-jarisi
* - Anonyymi00002
Enemmän kuin 100 kuoli Kolumbian maanjäristyksessä:
More than 100 killed in Colombian earthquake:
https://www.youtube.com/watch?v=rGa9CfOuAdo
Kuvia järistyshetkestä, (video saattaa järkyttää herkimpiä):
Videos capture the moment a 7.4-magnitude earthquake strikes Colombia:
https://www.youtube.com/watch?v=eUQYcdUd_6k
Joo-o. Kuinkahan kaoottinen tilanne tuolla kehittyy...? Venezuelassa on valtava kaksoisjäristysten jälkityö meneillään, "siivous". - Anonyymi00003
Ilta Sanomat (IS) kertoo:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012196112.html :
>>Mediat: Ainakin 111 kuollut Kolumbian maanjäristyksessä.
Järistys havaittiin maan pääkaupungissa Bogotassa ja jopa Venezuelassa asti.<< ...
...>>10.8. 16:20 | Päivitetty 10.8. 22:01
Lue tiivistelmä
Kolumbian länsiosissa ja Ecuadorissa sattui voimakas maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 6,6–7,4.
Uutistoimisto Reuters raportoi ainakin 111 ihmisen kuolleen.
Presidentti Abelardo de la Espriella ilmoitti johtavansa pelastustöitä henkilökohtaisesti.
Pahimmat vahingot syntyivät San Jose del Palmarissa ja Chocon maakunnan pääkaupungissa Quibdossa.
-----
Kolumbian länsiosissa Chocon maakunnassa sekä Ecuadorissa on sattunut voimakas maanjäristys. Ainakin 111 ihmisen on kerrottu kuolleen. Lisäksi 87 on loukkaantunut.
Kolumbialaisviranomaisten mukaan aamuseitsemän jälkeen paikallista aikaa tapahtunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 6,6, uutistoimisto Reuters kertoo.
Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS ja Euroopan ja Välimeren seismologinen keskus EMSC ilmoittivat voimakkuudeksi 7,4.<< ...
Maanjäristys koskettanut siis myös ECUADORia. - Anonyymi00004
Kolumbialainen päivälehti El Tiempo:
https://www.eltiempo.com/ :
Ekstrasivusto, koskien nyt ollutta maanjäristystä:
https://www.eltiempo.com/colombia/otras-ciudades/lea-aqui-la-edicion-extra-de-el-tiempo-sobre-el-terremoto-en-colombia-historias-datos-y-fotos-que-inmortalizan-la-tragedia-3577393 :
>>Kolumbia on kokemassa ennennäkemätöntä tragediaa tällä vuosisadalla 7,4 magnitudin maanjäristyksen jälkeen , joka lamautti maan 10. elokuuta ja johti hallituksen julistamaan kansallisen katastrofin. EL TIEMPOssa ilmaisemme solidaarisuutemme ja osana journalistista sitoumustamme julkaisemme digitaalisen erikoisjulkaisun, joka kuvaa tätä tragediaa, joka jää kaiverretuksi kansakunnan historialliseen muistiin. Lue se täältä.
Tänään tuhansien kolumbialaisten elämät ovat murskaantuneet. Presidentti Abelardo De La Espriellan alustavassa raportissa vahvistetaan ainakin 111 kuollutta ja 87 loukkaantunutta, ja pelastusryhmät keskittävät kaikki voimansa eloonjääneiden löytämiseen raunioiden alta. Voimakas maanjäristys aiheutti myös vakavia rakenteellisia vaurioita kodeille, teille ja lentokentille kaupungeissa, kuten Manizalesissa, Pereirassa, Calissa, Armeniassa, Quibdóssa ja Buenaventurassa, mikä osoittaa katastrofin laajuuden.
EL TIEMPO -hankkeessa tuottamamme erikoisraportti tallentaa datan, tarinoiden ja kuvien avulla tuhoisimman maanjäristyksen, mitä Kolumbiassa on koettu sitten vuoden 1999.<< - Anonyymi00005
On Kolumbiassa ilm. jokseenkin samankaltainen tilanne kuin Venezuelassakin.
Ihmisten koteja, taloja hajoaa ja romahtaa:
https://www.youtube.com/watch?v=MBA2-QGejxQ
*- Anonyymi00006
Ihmisiä voi auttaa useiden eri avustusjärjestöjewn kautta, esim. lapsia ja perheitä:
UNICEF:
https://www.unicef.fi/tue-lapsia/lahjoita/kuukausilahjoitus/?sfcid=161262&gad_source=1&gad_campaignid=23028827205&gbraid=0AAAAAD_f9Pld6r_ySXICb_tv6ZgJSamul&gclid=EAIaIQobChMIrfKDo6GXlgMV1hiiAx3VcyZHEAAYASAAEgLHOvD_BwE
SPR:
https://www.punainenristi.fi/
Eläimiä, euroilla esim. Saksan IFAW -toimiston kautta:
https://www.ifaw.org/de
Lahjoituksen voi ilm. merkitä myös kohteen, jota haluaa tukea (nyt esim. "Kolumbia" tai "Venezuela").
- Anonyymi00007
Kolumbian länsirannikko sijaitsee Kookoslaatan ja Tyynenmeren laatan littymäkohdassa ja on erityisen altis maanjäristyksille ja kaikelle seismiselle aktiviteetille. Olen itse kokenut muutaman järistyksen siellä, ensimmäisen kerrostalossa (kolmastoista kerros) ja toiset pari, kolme omakotitalossa. Viimeinen vuonna ´81, jolloin talon luulin romahtavan päälleni kun olin pienten lasteni kanssa suihkussa. Se oli 7,1 Richterin skaalassa.
Olen seurannut tilannetta tiiviisti eilisillasta saakka, lasten ja heidän isänsä sukulaiset ovat kaikki elossa, mutta talot ovat pahasti vaurioituneet. Olen katsellut koko eilisillan videoita pölypilvistä Calin taivaalla ja luhistuvista rakennuksista, kuunnellut ihmisten epätoivosia huutoja ja itkua. Tragedia on koskettanut läheltä.
Kolumbiassa, kuten muillakin tuliperäsillä alueilla kaupungit rakennetaan nykyaikana tekniikalla, joka sallii vähän maan liikehdintää, siksi tuho on suurempi vanhemmissa kaupungeissa ja etenkin halvemmalla rakennetuissa kortteleissa .
Tähän saakka on raportoitu 133 kuollutta, mutta raunioissa on vielä väkeä.- Anonyymi00008
Paloma, ei kirjautuneena
- Anonyymi00009
Israelissa jo vuosikymmenien ajan on rakennettu uudet, pienemmät kerrostalot puoliksi pylväiden päälle (niiden alapuolella on mm. pyörätelineet ja lastenrattaiden säilytys). Kun järistys tulee, talo huojuu niiden päällä, mutta ei romahda.
- Anonyymi00010
Näitä on nyt yhtäkkiä ympäri "tulirengasta" (Ring of fire) = Tyynenmeren rannikoita.
Jopa Uudessa Seelannissa, Kiinassa, Japanissa. Australia taitaa olla oma laattansa, siellä ei kait ole kuulunut olleen suurempia järistyksiä? - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Näitä on nyt yhtäkkiä ympäri "tulirengasta" (Ring of fire) = Tyynenmeren rannikoita.
Jopa Uudessa Seelannissa, Kiinassa, Japanissa. Australia taitaa olla oma laattansa, siellä ei kait ole kuulunut olleen suurempia järistyksiä?Tyynenmeren tulirengas:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynenmeren_tulirengas
Ring of fire:
https://www.youtube.com/watch?v=65yGfNxD2MA
Raamatun profetioiden mukaan näin "pitää tapahtua". Kyseessä on Jumalan tuomioon liittyvä tapahtumasarja, muutakin ihmiskunnan synnin tuomitsevaa, mullistavaa katastrofia on lähiaikoina (= vuosina) tiedossa.
Ilmestyskirja 6. luku (KR 33/38):
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm.+6:1&rnd=1786442827146
Sotaa, nälänhätää, "auringon muuttumista vereksi". Jopa laajoja meteoriittisateita = niitä "taivaalta putoavia tähtiä" odotellessa...
Mitä voi ihminen tehdä? Eipä, näillä tiedoin, tässä asiassa mitään muuta kuin tiedostaa asia.
Markuksen evankeliumi 1: 14-15
14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Jeesuksen sanat ovat aina voimassa, edelleen, meillekin tänä päivänä.
Miten parannus tehdään?
- Käännymme hengessämme Jumalan puoleen, haluamme muuttaa itsemme ja elämämme Jumalan tahdon mukaiseksi. Haluamme uskoa evankeliumin eli sanoman Jeesuksesta Herrana. Rukoilemme Jeesuksen vaikuttamaan tämän meissä ja suostumme kaikessa Hänen vaikutukseensa ja tahtoonsa. - Anonyymi00014
Ei tarvis pilkata ihmistä, jonka / joiden elämää maanjäristys ym. tuho koskettaa. Osanotto Paloman perheelle ja läheisille.
- Anonyymi00015
Miten lähettää apua Kolumbian maanjäristyksen uhreille? 💸💸💸
EL TIEMPO:
Miten lähettää apua Chocón 7,4 magnitudin maanjäristyksen uhreille? https://share.google/qnHp7ukbPIETQFFQJ
*https://www.eltiempo.com/colombia/otras-ciudades/como-enviar-ayudas-para-los-damnificados-por-el-terremoto-de-7-4-en-choco-3577509
Kolumbian punainen risti Colombian Red Cross Cruz Roja colombiana ottavat myös vastaan avustuksia.
- Anonyymi00016
Jos joku ei tiedä kuinka lukea suomeksi ulkomaankielisiä sivustoja niin, esim:
- linkin kautta sivustolle mennessä tulee vastaan, nyt espanjankielinen uutissivu.
- Sivun oikeassa yläkulmassa näkyy kolme päällekkäistä pistettä. Paina sitä.
- Tulee esiin valikko, josta paina "Käännä". Sivu kääntyy suomeksi. - Anonyymi00017
Meilläkin tarkat mittauslaitteet ovat rekisteröineet Etelä-Amerikassakin tapahtuneet maanjäristykset kuten missä tahansa maapallolla tapahtuneet.
Ne mittaavat magnetuudeissa järistyksien voimakkuuden.
Ja mistä järistykset johtuvat? Maan kivikuoren alla on vieläkin sulaa magmaa. Se joskus purkautuu sopivista maankuoren paikoista kuten tulivuoretkin.
Luonto yllämme, allamme.- Anonyymi00018
Näinpä on. Mutta entä esim. Pohjanmaalla ja Satakunnassa, Pirkanmaalla asti tuntuvat pienemmät järistykset? Tarkoittaako se, että Norjanmerellä on tuolloin jotain isompaa järinää ja se jyrisee pienemmin meillä asti?
Ja entä esim. jossain Lahden ja Kouvolan alueilla tuntuneet järistykset?
Emme ole laatan reunalla, mutta onko maankuoren alla muutakin liikettä kuin vain manjäristykset sekä tulivuorenpurkaukset?
Tietäisiköhän Äly? - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Näinpä on. Mutta entä esim. Pohjanmaalla ja Satakunnassa, Pirkanmaalla asti tuntuvat pienemmät järistykset? Tarkoittaako se, että Norjanmerellä on tuolloin jotain isompaa järinää ja se jyrisee pienemmin meillä asti?
Ja entä esim. jossain Lahden ja Kouvolan alueilla tuntuneet järistykset?
Emme ole laatan reunalla, mutta onko maankuoren alla muutakin liikettä kuin vain manjäristykset sekä tulivuorenpurkaukset?
Tietäisiköhän Äly?Äly kertoo näin:
>>AI-yhteenveto
Suomen pienet maanjäristykset johtuvat Atlantin keskiselänteen leviämisestä syntyvästä puristusjännityksestä sekä jääkauden jälkeisestä maankohoamisesta, jotka kerryttävät painetta vanhoihin kallioperän siirroksiin. Kun kiven lujuus ylittyy, jännitys purkautuu äkillisenä tärinänä myös meillä, kaukana laattojen reunoista.
Mistä jännitys johtuu?
Atlantin leviäminen: Pohjois-Atlantin keskiselänne työntää Euraasian laattaa, mikä luo puristusjännitystä koko Fennoskandian alueelle.
Maankohoaminen: Jääkauden aikainen paksu jääpainanne palautuu yhä hitaasti, mikä muuttaa maankuoren jännityskenttiä.
Vanhat siirrokset: Kallioperän ikivanhat heikkousvyöhykkeet ja ruhjeet (kuten Kaakkois-Suomen rapakivialueet) antavat periksi ensimmäisinä.Helsingin yliopiston Seismologian instituutti seuraa maan liikkeitä tarkasti.
Lisätietoa aiheesta tarjoaa myös Geologia.fi -sivusto.Haluatko tietää tarkemmin, millä paikkakunnilla tai millä voimakkuuksilla näitä järistyksiä onhistoriallisesti mitattu?<<
Näin. Kaikki selviää kun vaan kysyy. - Anonyymi00020
Anonyymi00018 kirjoitti:
Näinpä on. Mutta entä esim. Pohjanmaalla ja Satakunnassa, Pirkanmaalla asti tuntuvat pienemmät järistykset? Tarkoittaako se, että Norjanmerellä on tuolloin jotain isompaa järinää ja se jyrisee pienemmin meillä asti?
Ja entä esim. jossain Lahden ja Kouvolan alueilla tuntuneet järistykset?
Emme ole laatan reunalla, mutta onko maankuoren alla muutakin liikettä kuin vain manjäristykset sekä tulivuorenpurkaukset?
Tietäisiköhän Äly?>>Voiko Suomessa syntyä isompia maanjäristyksiä tai tulivuorten kaltaisia purkaumia esim. maanpinnan revetessä?<<
>>Suomessa ei voi nykyisessä geologisessa tilanteessa syntyä tulivuorenpurkauksia, mutta keskisuuria ja merkittäviä maanjäristyksiä voi teoriassa tapahtua äkillisesti. Maanpinnan repeäminen ja tuhoisat purkaukset kuuluvat kuitenkin Suomen kaukaiseen menneisyyteen tai erittäin kaukaisen tulevaisuuden skenaarioihin.
Maanjäristykset: voivatko ne kasvaa isoiksi?
Enimmäisvoimakkuus: Nykyisessä geologisessa tilanteessa Suomen tilastollinen maksimisuuruusluokka maanjäristykselle on noin 5,0 magnitudia.
Mittaushistoria: Suomen suurin nykyisillä mittalaitteilla todennettu järistys tapahtui Alajärvellä vuonna 1979 ("Väinön värinä"), ja se oli voimakkuudeltaan 3,8 magnitudia. Historiallisista asiakirjoista tunnetaan Perämereltä vuodelta 1882 mahdollisesti jopa 4,9 magnitudin järistys.
Vaikutukset maanpintaan: Magnitudin 4–5 järistys tuntuu jo voimakkaana tärinänä, helinänä ja voi aiheuttaa halkeamia rakennusten rappauksiin. Se ei kuitenkaan riitä repimään maankamaraa auki tai synnyttämään elokuvamaisia, syviä halkeamia maahan.
Menneisyyden megajäristykset: Noin 10 000 vuotta sitten jääkauden päättyessä Suomen Lapissa tapahtui poikkeuksellisia luokan 7–8 jättijäristyksiä, kun kilometrien paksuinen jäämassa suli nopeasti. Niistä on yhä maastossa nähtävillä jopa kymmenien kilometrien pituisia ja useita metrejä korkeita kallioseinämiä (postglasiaaliset siirrokset, kuten Stuoragurra).
Tulivuoret: onko purkaus mahdollinen?
Ei aktiivista magmaa: Suomen kallioperä on niin paksua, kylmää ja vakaata, ettei sen alla ole laavalampeja tai magmasäiliöitä, jotka voisivat purkautua.
Muinaiset supertulivuoret: Suomessa on ollut tulivuoria viimeksi noin 1 500 – 2 000 miljoonaa vuotta sitten. Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Lapissa on jäänteitä muinaisista purkauksista, ja kallioperästämme löytyy satoja miljoonia vuosia vanhaa tyynylaavaa.
Tulevaisuuden näkymät: Geologit arvioivat, että uusi alityöntövyöhyke saattaa muodostua Norjan rannikolle noin muutaman kymmenen miljoonan vuoden päästä. Vasta tämän mannerlaattojen uudelleenjärjestäytymisen myötä tulivuoritoiminta voisi herätä Suomen alueella henkiin.
Helsingin yliopiston Seismologian instituutti muistuttaa, että vaikka keskisuuri järistys voi yllättää, riski vakaviin tuhoihin on Suomessa erittäin vähäinen.
Haluatko kuulla lisää Lapin muinaisista jättijäristyksistä ja siitä, miten niiden jälkiä voi yhä nähdä Suomen luonnossa?<<
Tämmöttii tietoa. - Anonyymi00021
Anonyymi00019 kirjoitti:
Äly kertoo näin:
>>AI-yhteenveto
Suomen pienet maanjäristykset johtuvat Atlantin keskiselänteen leviämisestä syntyvästä puristusjännityksestä sekä jääkauden jälkeisestä maankohoamisesta, jotka kerryttävät painetta vanhoihin kallioperän siirroksiin. Kun kiven lujuus ylittyy, jännitys purkautuu äkillisenä tärinänä myös meillä, kaukana laattojen reunoista.
Mistä jännitys johtuu?
Atlantin leviäminen: Pohjois-Atlantin keskiselänne työntää Euraasian laattaa, mikä luo puristusjännitystä koko Fennoskandian alueelle.
Maankohoaminen: Jääkauden aikainen paksu jääpainanne palautuu yhä hitaasti, mikä muuttaa maankuoren jännityskenttiä.
Vanhat siirrokset: Kallioperän ikivanhat heikkousvyöhykkeet ja ruhjeet (kuten Kaakkois-Suomen rapakivialueet) antavat periksi ensimmäisinä.Helsingin yliopiston Seismologian instituutti seuraa maan liikkeitä tarkasti.
Lisätietoa aiheesta tarjoaa myös Geologia.fi -sivusto.Haluatko tietää tarkemmin, millä paikkakunnilla tai millä voimakkuuksilla näitä järistyksiä onhistoriallisesti mitattu?<<
Näin. Kaikki selviää kun vaan kysyy.tekoälykopioija tietää
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
tekoälykopioija tietää
Olisitko itse tiennyt ilman asiantuntija-apua?
Ei se "tekoäly", robotti, itse mitään tiedä vaan etsii tiedon...
Vastausten taustalla on Hgin Yliopiston Seismologian laitos.
Vai mietitkö edes koskaan mitä ympärillämme tapahtuu, mistä asiat johtuu tai yritätkö edes etsiä tietoa?
Elämä on mukavampaa kun ei tiedä mitään?
"Rappiolla on hyvä olla,
ei huolet paina,
ei rasitu polla..."
- Anonyymi00023
Se on hurja kokemus, kertoi perulainen tuttava omasta kokemuksestaan 60-luvulta Limassa.
- Anonyymi00024
Pienikin järistys on inhottava kokemus. Kokenut sekä Suomessa että etelänmailla.
Luottamus maahan jalkojen alla horjuu.
Kamala tunne.
- Anonyymi00025
Suomessa?!
En kuuna päivänä ole Suomessa kokenut, että maa heiluu jaa keinuu.
Noh, hyvässä laitamyötäsessä kyllä puoli pulloa brenkkua kitusissa.- Anonyymi00026
Pohjanmaalla kun asuin vieraisilla, niin siellä omakotitalossa kerran tai pari viikossa ikkunat helisi. Kysyin, että ajaako tuota metsätietä pitkin jotain rekkoja vai mikä täällä saa lattian tärisemään ja ikkunat helisemään, niin kuulemma maanjäristykset. Varmaankin n. 2 (?) magn...?
Sukulaiseni asuu Pirkanmaalla ja kuulemma sielläkin ajoittain tuntuu pientä värinää. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Pohjanmaalla kun asuin vieraisilla, niin siellä omakotitalossa kerran tai pari viikossa ikkunat helisi. Kysyin, että ajaako tuota metsätietä pitkin jotain rekkoja vai mikä täällä saa lattian tärisemään ja ikkunat helisemään, niin kuulemma maanjäristykset. Varmaankin n. 2 (?) magn...?
Sukulaiseni asuu Pirkanmaalla ja kuulemma sielläkin ajoittain tuntuu pientä värinää.Ruotsissa on silloin tällöin siellä täällä sellaisia 3.5-4 magnitudin järinöitä, mutta ei ole taloja sortumut kuitenkaan, ikkunat ja astiat kaapissa helisseet ja tauluja tippunut seiniltä.
- Anonyymi00038
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ruotsissa on silloin tällöin siellä täällä sellaisia 3.5-4 magnitudin järinöitä, mutta ei ole taloja sortumut kuitenkaan, ikkunat ja astiat kaapissa helisseet ja tauluja tippunut seiniltä.
Harvinaista kuitenkin on.
- Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Harvinaista kuitenkin on.
Luultavimmin niin yleistä, ettei sitä edes uutisoida.
Näin on Pohjanmaalla ja Satakunnassakin. Maa suht.hiljaa järisee jatkuvasti / n. viikottain, eivätkä ihmiset siihen enää reagoi. On yleisempää kuin ukonilmat Suomessa.
Korjataan vielä vähän tuota tietoa mikä aiheuttaa maanjäristyksiä Kolumbian Tyynenmeren rannikolla:
siis Nazcalaatta liukuu nykäyksittäin Tyynenmeren laatan alle ja vapauttaa energiaa. Kookoslaatta on hieman pohjoisemmassa ja aiheuttaa harmia Keski-Amerikan maille (Nicaragua, El Salvador jne.).
Kolumbiassa kiertää huhut että fracking aiheuttaisi maanjäristyksiä, sekin mahdollista, mutta tämä ei ollut siitä johtuvaa.
Kolumbian presidentti, äärioikeistolainen De la Espriella, ei ota vastaan apua mailta joissa on sosialistinen hallitus ja YK: apua ei ole myöskään otettu vastaan.- Anonyymi00028
No eipä tuo presidentti sitten pahemmin kansastaan piittaa, josta huolehtiminen kuitenkin olisi hänen ensisijainen tehtävänsä!
Miksei ota apua vastaan? Hänellä itsellä on kait riittävästi rahaa ja ruokaa pärjätäkseen? Outoa ylpeyttä tuollainen.
Eihän tässä ole kyse politiikasta. Ei kansa siellä ilman ulkopuolista apua voi millään pärjätä. Luin eilen heidän päivälehdestään (El Tiempo), että esim. Kolumbian alkuperäiskansat ovat nyt myös vaikeuksissa ja heille on siellä oma keräyksensä. Kyse on kuitenkin suoran avun kuten ruuan, veden, lääkkeiden ja päivittäistavaroiden keräyksestä lahjoituksin.
- Anonyymi00029
IFAW:n katastrofiapu ja jälkihoito eläimille 🐶🐱🐴 jatkuu Venezuelan (ja E-Amerikan) maanjäristysalueilla:
https://www.ifaw.org/de/aktuelles/venezuela-hilfe-erdbeben-2026 :
>>Maanjäristys Venezuelassa: Ihmiset ja eläimet tarvitsevat kiireellisesti apua
4. elokuuta 2026
Apua kriisialueilla
lahjoittaa
Tukea seuraavalle vaiheelle Venezuelan maanjäristysten jälkeen
Venezuelan yhteisöjen jatkaessa kamppailuaan tuhoisien maanjäristysten jälkimainingeissa painopiste on siirtymässä hätäavusta jälleenrakennukseen. Vaikka välitön kriisi on ohi, eläinlääkärinhoidon, ruoan ja tuen tarve perheille ja ammattilaisille yhteisöissä sekä eläinsuojille on edelleen merkittävä.<< ... - Anonyymi00030
Videota järistyksestä kaupungissa (Bogota?):
https://youtu.be/Jb1dcU__cEM?si=ANbGtehmwGXIGU13
En tajua, et noi ihmiset jää kaduille, talojen viereen tuijottamaan kuinka talot huojuu ja sitten tulee rojua joidenkin päälle! Itsesuojeluvaiston pitäisi ajaa ihmiset kauemmas, vaikka johonkin puistoon. Ja jos kadulla ollessaankin näkevät, että nyt alkaa korkea talo romahtaa, niin ei jäädä sitä ihmettä viereen tuijottamaan!
Onhan tietysti kotitalon luota vaikea poistua, sitä jää kuin siihen vierelle "suojelemaan".
Monet menevät mukaan auttamaan raivausta eli kivien keruuta, toivossa että ihmisiä löytyisi elossa, mutta suurin osa vain hortoilee ja tungeksii vierellä tekemättä mitään. - Anonyymi00031
Tässä tietoa ja uutista loukkaantuneiden, kadonneiden ja kuolleiden lukumääristä. Samoin tuhoutuneista taloista jne:
https://www.eltiempo.com/colombia/otras-ciudades/terremoto-en-colombia-hoy-12-de-agosto-ultimas-noticias-presidente-de-la-espriella-celebro-rescate-de-daniela-largo-tras-36-horas-bajo-los-escombros-3577781
*- Anonyymi00032
Sivun mielipidekirjoituksissa Andrea Jimenez kirjoittaa:
>>Ihmiskunnalla on jo teknologiaa keinotekoisten maanjäristysten aiheuttamiseen. He tekevät sen maanalaisilla ydinräjäytyksillä. Agenda 2030. Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja ilmestyy, jotka tekevät "ihmeitä" ja, jos mahdollista, eksyttävät valitut: Matteus 24. Totuus tekee teidät vapaiksi: Johannes 8:32.<<
Tapahtuuko tuollaista todella (muuallakin kuin James Bondeissa, esim. "Kuoleman katse")?
Ketkä ydinräjäyttelevät E-Amerikan laattojen läheisyydessä ja miksi, jos kerran tietävät sen aiheuttavan suurta tuhoa? Psykopaattimiljardöörit, kuten Trump kavereineen?
"Agenda 2030"?
Meillähän ei mistään tällaisista, maailmaa todella liikuttavista asioista uutisoida. Sanoma oy:llä on vain seksiuutisoinnit etusivuillaan. Tällaiset taas mitätöidään "salaliittoteorioiksi".
Onko seismologian asiantuntijoita paikalla? - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Sivun mielipidekirjoituksissa Andrea Jimenez kirjoittaa:
>>Ihmiskunnalla on jo teknologiaa keinotekoisten maanjäristysten aiheuttamiseen. He tekevät sen maanalaisilla ydinräjäytyksillä. Agenda 2030. Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja ilmestyy, jotka tekevät "ihmeitä" ja, jos mahdollista, eksyttävät valitut: Matteus 24. Totuus tekee teidät vapaiksi: Johannes 8:32.<<
Tapahtuuko tuollaista todella (muuallakin kuin James Bondeissa, esim. "Kuoleman katse")?
Ketkä ydinräjäyttelevät E-Amerikan laattojen läheisyydessä ja miksi, jos kerran tietävät sen aiheuttavan suurta tuhoa? Psykopaattimiljardöörit, kuten Trump kavereineen?
"Agenda 2030"?
Meillähän ei mistään tällaisista, maailmaa todella liikuttavista asioista uutisoida. Sanoma oy:llä on vain seksiuutisoinnit etusivuillaan. Tällaiset taas mitätöidään "salaliittoteorioiksi".
Onko seismologian asiantuntijoita paikalla?Etsin Googlesta tietoa ja näin Äly vastasi:
AI-yhteenveto
>>Agenda 2030 on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma, joka pyrkii poistamaan äärimmäisen köyhyyden ja turvaamaan maapallon kantokyvyn.
Ohjelma sisältää 17 päätavoitetta, jotka yhdistävät ihmisten hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön. Sen tärkein sääntö on, että ketään ei jätetä kehityksestä jälkeen.
Mitä tavoitteet tarkoittavat
Ohjelma hyväksyttiin YK:ssa vuonna 2015. Siihen kuuluu 17 päämäärää ja 169 tarkempaa alatavoitetta. Työtä tehdään kaikissa maailman maissa, myös Suomessa.
17 päätavoitetta:
Ei köyhyyttä
Ei nälkää
Terveyttä ja hyvinvointia
Hyvä koulutus
Sukupuolten tasa-arvo
Puhdas vesi ja sanitaatio
Edullista ja puhdasta energiaa
Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuuri
Eriarvoisuuden vähentäminen
Kestävät kaupungit ja yhteisöt
Vastuullista kuluttamista
Ilmastotekoja
Veden elämä
Maan elämä
Rauha ja oikeudenmukaisuus
Kumppanuus ja yhteistyö
Miten työ näkyy Suomessa
Suomi tekee kansallista suunnitelmaa tavoitteiden täyttämiseksi. Töitä johdetaan valtionhallinnon kautta. Tavoitteet ohjaavat lakia, opetusta ja yritysten toimintaa.
Haluatko tietää tarkemmin, miten jokin tietty 17 tavoitteesta näkyy arjessa tai miten Suomi toteuttaa ohjelmaa?<<
Miten tämä nyt sitten liittyisi E-Amerikan maanjäristyksiin?
Vedenalaisiin ydinkokeiluihin?
- Anonyymi00036
pihalla oleva vanhusremmi on löytänyt älyttömyydessään tekoälyn ja kopiointinappulan ja sitäsontaa tulee
- Anonyymi00037
Voitko perustella mitä mielestäsi "älytöntä" on ed. viesteissä, joissa tietoa noukittu linkkien takaa, sillä kaikki eivät "uskalla" avata linkkejä? Siksi pitää jotain perustietoa "kopioida" nähtäville.
Totuudenmukainen tiedonvälitys on tärkeintä. Jostain syystä tämä nyt selvästi harmittaa nimenomaan komukoita. Selvästi sellaisen tiedon levitystä jonka vasemmisto haluaisi pitää salassa?
Vai eläinten auttaminenko, heidän sankaritekonsako kismittävät?
En ole kuullut enkä tiedä yhtäkään vasemmistolaista avustusjärjestöä maailmassa.
Voisiko komukka kertoa jos sellainen jossain toimii?
Kommunistit opettavat: "Jos ei voi auttaa kaikkea Kansaa yhtä paljon, ei saa auttaa yhtäkään."
- Anonyymi00040
Karibian alueiden vasemmistot juhlivat Kuuban ent. johtaja Fidel Castron 100-vuotis syntymäpäivää. Näin Venezuelassa:
https://ultimasnoticias.com.ve/politica/conmemoran-con-actos-100-anos-de-fidel-castro/
"Fidel vastaa tervehdykseen...!"
🌹
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371313- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67835PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648- 60641
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30523
- 39507
- 63503
- 16487