Olen odottanut kovasti koska tuo SOK:n omistama huoltoasemaketju ABC lisää itsepalveluvalikoimaansa sen, että asiakas pakotetaan osallistumaan tilausruokansa valmistamiseen ja lautaselle asetteluun keittiössä itämaisen henkilökunnan apuna!
Nythän se annos on jo itse noudettava tiskiltä, astiat palautettava ja monissa yksiköissä jopa lajiteltava keräyspisteeseen.
Ainakin voisivat poistaa sen "Ravintola" kyltin seinältään! Onhan siellä toki se noutopöytä "pizzoineen", mutta kaikki eivät halua edellisten asiakkaiden valmiiksi kuolaamaa ruokaa.
Nythän se annos on jo itse noudettava tiskiltä, astiat palautettava ja monissa yksiköissä jopa lajiteltava keräyspisteeseen.
Ainakin voisivat poistaa sen "Ravintola" kyltin seinältään! Onhan siellä toki se noutopöytä "pizzoineen", mutta kaikki eivät halua edellisten asiakkaiden valmiiksi kuolaamaa ruokaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan, lomalla käväisin poikkeuksellisesti kuopiolaisella apsilla syömässä lounaan. Sen valmistumista piti kytätä tiskin näytöltä, sitten noutaa se itse pöytään. Aterian jälkeen oletettiin että ruokailija kantaa astiansa salin nurkkassa olevaan keräilypisteeseen ja lajittelee ne sinne tiskaajaa varten.
Hinta näyttää kuitenkin nousevan aina kun itsepalvelu lisääntyy.
Typerä kommentti.
Ulkomailla baari saa sakkoja jos se vaatii asiakkaita palauttamaan astioita tiskille. Siellä katsotaan, että asiakkaasta tulee baarin työntekijä.
Ikävää kun ne keräilyhäkit poistuvat ja tulee niitä lajittelupisteitä, Häkeistä sai aina ilmaiseksi ruokailijoiden hylkäämiä aterianloppuja, kun viitsi vähän notkua siinä. Samalla väheni biojätekin.
Savon alueella asiakkaan käyttämät astiat ABC toivoo hänen palauttaessaan ne jalkavan omiin ryhmiinsä astiapöydällä . Siinä syy etten mene Savon alueella heidän kuppiloihin koska pelottaa että siellä on tiski vuorot asiakkaille .
Kyllä ne tulee vielä kaikkiin apseihin. Asiakas joutuu esipesemään käyttämänsä kipot ja laittamaan ne pesurobotin hihnalle. Saavat kaksi suomalaista duunaria pois per asema!
Sosialistinen osuuskauppa on ketkula.
Ne Xingzongwung- keittiöduunarit saisivat opetella kypsentämään porkkanat kunnolla. Kuin puutikkuja jyrsisi.
Kyllä ne apsin kanapihvien reunat siltä tuntuu. Sinäkin huomannut?
Duunarit vähenee, ruoka huononee ja hinnat nousee. Pian on männynkuorimoussea horsmankukkapedillä ja hinta 20€ teevadillinen.
Onko tuo mäasyä keittoa vai muhennosta, hihihi.