LapseniKaverit

14-vuotias tyttöni jää koulusta suoraan kaverillen,vaikka olen kieltänyt ,kun viettää aikaansa muutenkin niin paljon sielläpäin.Hän tulee yleensä tai hänen täytyy olla kotona arkisin klo 21.00.Olen kertonut meidän perheen säännöt tälle kaverille ja myöskin hänen vanhemmilleen,mutta ei auta.Lapseni menee sinne ja tuskin väkisin änkeytyy,vaan annetaan tulla ja hänelle tarjotaan syömistäkin siellä.Minulle tulee olo kuin tahallaan vesitettäis minun kasvatusperiaatteitani.Tämän lapseni kaverilla ei ole oikeastaan mitään rajoja,ei ainakaan kotiintulon suhteen ja hän saa lähteä kaupunkiin ja olla siellä miten haluaa.Minä saan pelätä aina,että tuleeko lapseni kotiin ajoissa vai onko hänetkin otettu mukaan kaupunkiin vaikka olen kieltänyt heitä ottamasta ja lastani lähtemästä,koska yleensä käy niin,ettei tämä kaveri huolehdi lastani takasin kotiinpäin,saatikka ajoissa.Onko laissa mitään minua auttavaa tietoo tässä asiassa?Kaverit ovat 15-vuotiaita.
11924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

laki tuskin sanoo tohon mitään(en tosin tiedä mutta luulen...)
hankala tilanne, uskoisin että ainoa keino toimia on puhua lapsesi kanssa säännöt selviksi...jos toisen vanhempia ei hetkauta mikään niin sille on hankala tehdä mitään....14-vuotias osaa kyllä jo ilmaista mielipiteensä, joten luota lapseesi!!! en toki tarkoita että sinun kuuluisi jättää päätösvalta lapselle mutta jos kaverin luona vaan ollaan niin se ei liene pahasta?!ja jos koulu sujuu vielä ongelmia niin en nää ongelmaa...
muistan kun olin juuri tuon ikäinen kotona en viettänyt paljon aikaani, en vain keksinyt siellä pahemmin tekemistä...tyttösi on juuri itsenäistymässä ja etsimässä omaa elmäänsä..anna hänen elää ja etsiä asiat josta pitää ja joista ei...jos hän on alati kotona hän kokee että on pieni tytön tyllerö äitin helmoissa...äidin luota poissaolo on parasta itsenäistymisharjoitus...ainakin kun tietää että on kuitenkin tervetullut takaisin äidin lämpimään ja turvalliseen syliin:)!
muutama vuosi eteenpäin niin kyllä koti alkaa taas olla ihan kiva paikka....
entä jos sopisit tyttösi kanssa että he tulisivat kaverinsa kanssa teille koulun jälkeen viettämään aikaa?!helpottaisiko tämä tilannetta?!

Äänestä

Ymmärrän huolesi tyttärestä. Kaikissa perheissä on omat tapansa. Meillä on oltu suhteellisen "löysiä", koska ongelmia ei ole ollut. Tytär on jo aikuinen 25v ja poika täyttää kohta 16. Olemme ollet se perhe, jonne kaverit tulevat. Ruokaakin on tarjottu, koska se mielestäni kuului hyviin tapoihin jo omassa lapsuudenkodissani maalla.
Poikamme on aina tullut "hyvässä kuosissa" kotiin, eikä meillä ole kuitenkaan oltu liian tiukkoja. En silti haluaisi, että hän "asuisi" kaikki vapaa-ajat kaverillaan. Olen monta kertaa sanonut, kuinka paljon häntä rakastan ja tarvitsen. Monesti käy niin, että vaikka annan hänelle luvan olla yötä kaverilla, niin hän ilmestyy kuitenkin kotiin yöksi.Jos saan kertoa mielipiteeni, niin: keskustele tyttäresi kanssa asiasta aikuiseen henkeen. Nykynuoret ovat fiksuja, hän varmaan ymmärtää, kun kerrot, miltä Sinusta tuntuu. Jos kaverin koti/vanhemmat ovat ok, voinet kertoa tunteesi myös sinne.

Äänestä
  • Kiitos,kun vastasitte ja annoitte tärkeitä ja huomioon otettavia kommenteja asiaan.Aurinkoista kesää teille.

    Äänestä

äidillä ei ole parempaa kielenkäyttöä, ei kai lapselta voi kauheasti vaatia...

Äänestä
  • Mistähän ihmeen kielenkäytöstä olikaan kysymys tässä asissa?Olitko täysissä järjissässi vastatessai Äidin kirjoitukseen?

    Äänestä

  • Mikäli kirjoitti:

    Mistähän ihmeen kielenkäytöstä olikaan kysymys tässä asissa?Olitko täysissä järjissässi vastatessai Äidin kirjoitukseen?

    Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia...

    Äänestä

  • Mikäli kirjoitti:

    Mistähän ihmeen kielenkäytöstä olikaan kysymys tässä asissa?Olitko täysissä järjissässi vastatessai Äidin kirjoitukseen?

    että jos kirjoittaa noin omituisesti tulee helposti mieleen kodin sivistystaso ylipäätään - eihän sellaisesta voikaan tulla muuta kuin luusereita!

    Äänestä

Lue tämä monta kertaa, jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan.

Lapsesi muutuu ja aikuistuu, et paljoa enää voi hänelle.
Jos pidät liian ankaraa kasvatusta, se epäonnistuu jossain mielessä.
- jos hän saa kulkea vain hyvien kavereiden kassa, ne loppuu eikä ole ketään enää. Koska kaverit muuttaa eri paikkakunnalle jne.
- hänestä tulee erakko tai muuten epäsuosittu, eli jollainlailla erikoinen kavereiden keskuudessa.

Elikä anna lapsesi olla kavereiden kanssa ja oppia elämään ikäistensä seurassa.
Ehkä sinäkin haluat työpaikalla ja muualla eniten jutella ikäistesi kanssa. Vai kiinnostutko enemmän kaksikymppisien ja kuuskymppisien seura?

Mutta kun lapsesi valvoo, niin yritä keskustella että valvomisesta ei tule jokapäiväinen tapa.VALVOO VAI SILLOIN KUN ON KAVEREILLA JNE.
Ja muina päivinä menee kiltisti nukumaan, vähintään joka toinen yö nukkuu aikaisin.

Toiseksi, jos ja kun lapsillasi on tupakoivia
kavereita, ei voi kieltää etteivät juttele heidän kanssaan. Et kai sinäkään sellista rajaa elämässäsi pidä?
Mutta sitä joi kertoa että lapsesi ei silti koskaan aloita tupakointia. Senhän ehtii myöhemminkin jos niin päättää. Ja kun katselee muutoman vuoden niin kaveritkin yrittää jo lopettaa tupakointia. Tätä voi kertoa ja muistuttaa "viikottain", ystävällisesti.

Lastenkasvatus on "kovaa työtä", ei niistä automaattisesti hyviä tule. Mutta ei tule kovalla kurillakaan, vaan useilla keskusteluilla ja neuvotteluilla. Eli esimerkiksi tupakoinnissa että ei kannata kokeilla eikä aloittaa enenkuin kaikki muut kaverit tupakoi. Sekä katsomalla aikuisia, kuinka vähän enää tupakoidaan ja kuinka hankalaksi tupakoitsijoilla elämä muuttuu kun kieltoja tulee lisää jatkuvasti.

Äänestä
  • Näytät kovasti elämässäsi onnistuneelta.

    Elät tietysti jo kolmatta-neljättäkymmentä vuotta ensimmäisessä onnellisessa avioliitossa.

    Lapsesi on opiskelleita ja jo aikuisia ja vakinaisessa virassa.

    Jos näin ei ole molemmilta osilta,
    osta peili ja katso siihen ja mieti.

    Vai onko tavoitteesi toteutunut kun lapsesi pääsee työhön kiinni, olipa se mitenkä raskasta ja likaista kolmivuorotyötä ?

    Äänestä

  • iskä kirjoitti:

    Näytät kovasti elämässäsi onnistuneelta.

    Elät tietysti jo kolmatta-neljättäkymmentä vuotta ensimmäisessä onnellisessa avioliitossa.

    Lapsesi on opiskelleita ja jo aikuisia ja vakinaisessa virassa.

    Jos näin ei ole molemmilta osilta,
    osta peili ja katso siihen ja mieti.

    Vai onko tavoitteesi toteutunut kun lapsesi pääsee työhön kiinni, olipa se mitenkä raskasta ja likaista kolmivuorotyötä ?

    mutta otaksuttavasti tämä alkuperäinen nimimerkki on sama kahjo, joka tuonnempana vinkuu asumisoikeusasunnostaan ja sälekaihtimistaan. Mitä ihmettä hän sellaisia lakipalstalla, onhan tuolla hörhöille palstoja!! Ei ole "Äidillä" kaikki nupit tallella.... Mutta tietysti on hienoa, että hän tällä voi päästää höyryjä ulos ketään vahingoittamatta :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti kirjoitti:

14-vuotias tyttöni jää koulusta suoraan kaverillen,vaikka olen kieltänyt ,kun viettää aikaansa muutenkin niin paljon sielläpäin.Hän tulee yleensä tai hänen täytyy olla kotona arkisin klo 21.00.Olen kertonut meidän perheen säännöt tälle kaverille ja myöskin hänen vanhemmilleen,mutta ei auta.Lapseni menee sinne ja tuskin väkisin änkeytyy,vaan annetaan tulla ja hänelle tarjotaan syömistäkin siellä.Minulle tulee olo kuin tahallaan vesitettäis minun kasvatusperiaatteitani.Tämän lapseni kaverilla ei ole oikeastaan mitään rajoja,ei ainakaan kotiintulon suhteen ja hän saa lähteä kaupunkiin ja olla siellä miten haluaa.Minä saan pelätä aina,että tuleeko lapseni kotiin ajoissa vai onko hänetkin otettu mukaan kaupunkiin vaikka olen kieltänyt heitä ottamasta ja lastani lähtemästä,koska yleensä käy niin,ettei tämä kaveri huolehdi lastani takasin kotiinpäin,saatikka ajoissa.Onko laissa mitään minua auttavaa tietoo tässä asiassa?Kaverit ovat 15-vuotiaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu