Väärin sanottu mutta totta - Nasima

Anonyymi-ap

Vaikka miten vihaisesti tai leppoisasti ajattelen Peltokankaan kirjoittamaa, niin tulen siihen tulokseen että se on totta, mutta liian riitaa haastavasti sanottu/kysytty.
Sanoisin saman asian näin:
On parempi että eduskunnassamme oli vaikutusvaltaisissa tehtävissä vain alkuperäisiä suomalaisia. Jos äänestämme sinne täysin toisenlaisesta, lähes vastakkaisesti yhteiskunnasta tullutta henkilöä, sillä saattaa olla negatiivistä vaikutusta alkuperäisiä suomalaisia koskeviin päätöksiin. Suomalaisesta yhteiskunnasta poikkeavan järjestelmän tukeminen tulee muuttamaan yhteiskuntaamme itsellemme haitalliseen suuntaan.

Ja tarkoitan tällä sitä, että kolmansien maiden jäsenten lisääntyminen eduskunnassa tuo liikaa sallivuutta päästää maahamme kaikki halukkaat, ketään pois häätämättä. Se tulee rapauttamaan omien köyhien ja työhön kykenemättömien asemaa.
Enkä tarkoita näitä ulkomaalaisia jotka ovat alun perin asuneet Suomessa. Vain niitä jotka ovat tänne muuttaneet vasta nuorena tai aikuisena. Heillä on jo luonteessa toisenlainen hapitus kuin alkuperäisellä suomalaisella.

Ilman sarvia ja hampaita, Äänestätkö sinä Nasimaa tai hänen kanssaan samalla viivalla olevaa ulkomaalaistaustaista ehdokasta?
Muita asiallisia mielipiteitä!!

68

120

    Vastaukset 68

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Peltokankaan tyyli on herättävä. Se on hyvä. Vähän yksinkertaisempikin tajuaa että Suomessa ei voi olla kehitysmaalaisia kansanedustajina. Hehän voisivat mennä omaan maahansa edustamaan.
      Maassa maan tavalla. Muut pois.

      • Anonyymi00003
        UUSI

        Kansanedustajina ja yleensäkin poliitikkoinahan on kuitenkin aina ne jotka ei oikeissa töissä pärjää. Tosiasiassahan asiat päätetään kuitenkin Brysselin komissiossa, niin eipä tuolla ole väliä ketä meidän hallinnossa on loisimassa.

      • Anonyymi00054
        UUSI

        Kyllä persujen typeryys on huipussaan. Tämän naisen kotimaa on Suomi ja hän on Suomen kansalainen.

    • UUSI

      Yritätkö esiintyä rasisti Peltokankaana, Suomen kansalainen Natsima Razmyar asunut Suomessa pienestä lapsesta asti. Ei Suomessa ole tarkoitus harjoittaa Apartheid-politiikkaa.

      Luonnollista kun maahanmuuttajataustaisten kasvaa haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Ruotsissa asuu suurin piirtein yhtä paljon Suomalaisia kun meillä asuu maahanmuuttajia, Suomalaiset Ruotsissa pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Ei mene kauaa kun Suomessa on miljoona maahanmuuttajataustaista riippuen työvoima tarpeesta, siitähän on kyse, nousukausi uhkaa Suomea sen myötä yritykset lisää työperäisten hakua, sehän vain lisää talouskasvua ja verotulojen kasvua valtiolle.

      • Anonyymi00004
        UUSI

        Kiitos asiallisesta kommentista!
        Vaikka tällä palstalla taitaa hukkaan mennä.
        Täällä parveilee noita koulupudokkaita liikaa!

      • Anonyymi00005
        UUSI

        En vertaisi muslimimaa/Suomi- yhdistelmää Ruotsi/Suomeen. Kommenttisi on asiallinen mutta puhutaan suuremmasta erosta muslimimaan ja Suomen kuin Ruotsin ja Suomen välillä.
        Tiedätkö onko Ruotsin Riksdagen´issa muslimikansanedustajia tällä hetkellä, ehkä jopa ministereitä?

        (Tiedän että on ollut Nalin Pekgul, vastaava kuin meillä Ben Zyskowicz. Joskus 90-luvulla jopa ministerinä Ruotsissa. Niin vanhoja juttuja ei lasketa tähän päivään, on ihan erilainen meininki nyt kuin siihen aikaan.)

      • UUSI
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta kommentista!
        Vaikka tällä palstalla taitaa hukkaan mennä.
        Täällä parveilee noita koulupudokkaita liikaa!

        Kiitos, ikävää että kakka puheita viljellään yhden 15% puolueen taholta jatkuvasti, onhan meillä muitakin puolueita 85 % enemmän mutta persu halua hallita näitä ikäpalstoja. Yhteiskunnalliset asiat niistä voi keskustella, miksi kiinnostua eipäs juupas keskusteluun politiikan suunnasta, vaalit vasta ensi keväänä, pitkä aika toistaa joka päivä yhtä samaa.

      • UUSI
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        En vertaisi muslimimaa/Suomi- yhdistelmää Ruotsi/Suomeen. Kommenttisi on asiallinen mutta puhutaan suuremmasta erosta muslimimaan ja Suomen kuin Ruotsin ja Suomen välillä.
        Tiedätkö onko Ruotsin Riksdagen´issa muslimikansanedustajia tällä hetkellä, ehkä jopa ministereitä?

        (Tiedän että on ollut Nalin Pekgul, vastaava kuin meillä Ben Zyskowicz. Joskus 90-luvulla jopa ministerinä Ruotsissa. Niin vanhoja juttuja ei lasketa tähän päivään, on ihan erilainen meininki nyt kuin siihen aikaan.)

        Ei Suomea uhkaa muslimi vaara, heitä asuu Suomessa jotain toistasataa tuhatta, maahanmuutto Suomeen ei tule nykyään lähi-idästä, yritykset palkkaa työvoimansa sieltä mistä saavat osaavan työvoimansa.

      • Anonyymi00029
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        Ei Suomea uhkaa muslimi vaara, heitä asuu Suomessa jotain toistasataa tuhatta, maahanmuutto Suomeen ei tule nykyään lähi-idästä, yritykset palkkaa työvoimansa sieltä mistä saavat osaavan työvoimansa.

        Sitten olemme siitä eri mieltä. Minä olen sitä, että jos päästämme maan parlamenttiin täysin eri yhteiskutajärjestelmästä tulevia päättäjiä, siinä on vaaransa. Maahan alkaa tulla lisää niitä, jotka haluavat vallata Suomen kun se muutenkin oman väestömme vähenemisen takia on uhkana.
        Mutta ei se mitään, ollaan vain eri mieltä, riitelemättä. Minä katson tämän täysin Suomen yhteiskunnan kannalta, en minkään puolueen.

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Peltokangas on rasisti pahimmasta päästä. Hän se on ”vaarallinen” suomalaisille ja demokratialle Suomessa.
      Lisäksi raukkamaisuus näkyy olevan monen persun ominaisuus!
      Maurikin selitteli epätoivoissaan, että ei Nasimaa tarkoittanut. Heh, heh.
      Siinäpä persut nyt kiemurtelee. Vähän samaan tyyliin kun silmien venyttelyn jälkeen, puolustimme missiä. Kuka noita tolloja oikein äänestää?

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Menit nyt vain solvaamisen puolelle. Mutta äänestätkö Nasimaa tai hänen kanssaan samalla viivalla olevaa ulkomaalaistaustaista ehdokasta? Eli miten sinä suhtaudut heihin?

      • Anonyymi00014
        UUSI
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Menit nyt vain solvaamisen puolelle. Mutta äänestätkö Nasimaa tai hänen kanssaan samalla viivalla olevaa ulkomaalaistaustaista ehdokasta? Eli miten sinä suhtaudut heihin?

        EI äänetä, suomi kuluu suomalaisille, oma kansa hallinnoi oman suomen asioitaa, vieras valta tuhkeutessaan eduskuntaan ja hallintoon on suureksi vaaraksi suomen kiristinuskoilelle kultuurille, nyt jo HAITAT OVAT NÄKÖSÄLLÄ KADUILLA väkivakltana,

        rehellinen oma suomi pitää äilyttää
        ja kunnoitaa esiisiemme työtä,

    • Anonyymi00007
      UUSI

      Ei tästä osaa, eikä rohkene muuta sanoa kuin, että on mielenkiintoista seurattavaa.

    • UUSI

      Ärsyttää maahanmuuttovastaisuus poliittisena aseena.

      https://www.suomenuutiset.fi/monikulttuurisuus-haastaa-paivakotien-arkea-seppanen-varhaiskasvattajien-hatahuuto-on-todellinen/

      Kun hyväksymme työperäisen maahanmuuton ilman muuta se tuo ensin kieliongelmia, onko erilainen kulttuuri vastenmielistä, sehän on asenne kysymys johon pakko sopeutua kun hyväksymme ulkomaiset työntekijät. Ulkomaalainen Suomessa haluaa menestyä työssään, asua täällä perheineen, yritykset hyötyvät, yhteiskunta hyötyy kuka hyötyy kun luomme vastenmielisen rasistisen ilmapiirin.

      • Anonyymi00030
        UUSI

        Nyt lähdet ihan eri svääreihin. Tottakai työperäinen maahanmuutto on hyväksi, sitä ei persutkaan kiellä eikä tuomitse.
        Mutta eduskuntaamme he eivät kuulu täysin erilaisessa yhteiskunnassa toimimisensa ja niiden tapojen omaksumisen takia. Heidän kuuluu kansamme joukossa opetella kansamme tavoille, ennenkä heitä voidaan päästä päättämään asioista.
        Se onnistuu ennenpitkää, esimerkkinä on Obama, hän on amerikkalainen amerikkalaistan joukossa. Tie siihen on ollut pitkä.

    • Anonyymi00008
      UUSI

      Ruotsissa alkanut jo aikaa sitten esiintymään muslimeja päättävissä toimissa ja heille myös valtaa annettu tehdä päätöksiä jotka eivät ole länsimaisen yhteiskunnan mukaisia.
      Muunmuassa vapautettu vaimonsa pahoinpitelystä koska sharia laki sanoo niin sa tehdä.

      Ei ole hyväksyttävää päästää vääriä ihmisiä päätäjiksi, hillä uskonto sanelee lait.

    • Anonyymi00009
      UUSI

      Aloitus on sairaan ihmisen päästä. Rasismin sairastuttaman.

      • Anonyymi00031
        UUSI

        Toivottavasti elämme molemmat pitkään että näemme mihin johtaa se kun maahanmuuttajat alkavat lisääntyä eduskunnassamme. Minua ei haittaa vaikka pidät sairaana tai rasistina. Minä arvioin sinut siten että saatat olla oikeassa tai väärässä, sen osoittaa tulevaisuus. Ei ole tapana tuomita ketään. Olen aika tarkkaan mielipiteeni harkinnut ennekuin kirjoitan niitä julki. On koulutusta, Suomen talouselämään ja yhteiskuntaan perehtyneisyyttä ja ymmärrystä. En katso tätä asiaa minkään puolueen kannalta, sen jo kerroin tuossa ylempänä. Ihan vain Suomen kansan kannalta. Aloittaja

    • Anonyymi00010
      UUSI

      Käsittääkseni uskonnot ovat neutraaleja. Jonkin uskonnon tunnustamisella ei ole haittavaikutusta ko henkilön yhteiskuntapolitiikkaan.
      Tämä näin yleisesti katsottuna.

      • Anonyymi00047
        UUSI

        Islam ei ole neutraali. Ehdotan koraaniin tutustumista.
        Islam on lakiuskonto joka määrää pitkälle sen tunnustajien päivittäisiä, arkisia asioita.
        Ydinsanoma on se, että muslimit ovat kaikkien toisin uskovien yläpuolella! Kaikissa asioissa!

    • Anonyymi00011
      UUSI

      Jos kehitys jatkuu tällaisena, niin voi vain iloita, ettei elä kovin pitkään enää. Kaikki muuttuu vähitellen sekasortoiseksi kaaokseksi, kun ulkomailta tulijat alkavat päättää vähitellen asioista. Ei ne halua pitää Suomea suomalaisena, vaan ajattelevat eri tavoin asioista.

    • Anonyymi00012
      UUSI

      Peltokangas on oikea suomalainen,

      hänellä on oikeus tehdä hankaliaki KYSYMYKSIÄ,

      on syytä oman kansan tarkkaan miettiä myös
      turvallisuutta ja tulevaisuutta

      tulevina aikoina tulee taatusti vaikeuksia ja surauksia vieraan vallan tunkeutessa suomen valtion hallintoihin, ,

      oman maan valtion hallinta kuuluu yksiseliteisesti suomen oman kansan päätäntä valtaan
      omien kansalaisten voimin,
      yksistään jo kristinuskoisen kultuurin säilymisen ja turvalluuden takia

      asia ON SYYTÄ MYÖS OTTAA KESKUSTELUISSA ESILLE
      OMAN maan TURVALLISUUDEN TULEVAISUUDEN ja KRISTINUSKOISEN kultuurin säilymisen takia yhteiskunnassamme,

      joten Peltokangas esitti erittäin tärkeän kysymyksen ihan oman knasan tulevaisuuden ja turvallisuuden kannalta !

      Suomi on itsenäinen maa
      omaa myös VIELÄ itsemäärämisoikeudet,

      joten Peltokankaan kymys oli erittäin tärkeä
      ja
      ASIALLINEN POHDITTAVAKSI oman kansan parhaaksi !

      OLI SUURI VÄÄRYYS KENENKÄÄ LOUKAANTUA PELTOKANKAA KYSYMYKSESTÄ,

      ainoa joka OTTI RSISTI KORTIT ESILLE OLI NASIMA ITSE ja
      LOUKKASI SYVÄSTI SUOMEN KANSAA JYRKÄLLÄ LAUSUNNOLLAAN !!!???? HUH

      joten tästäki näkee ONKO kysymys välttämätön varsinki nyt tulevina aikoina kun eduskunta vaalitki lähestyy,
      ja vastaus on erittäin tärkeä koko edukunnan ja valtion hallinnan harkittavaksi !

      mielipide !

    • Anonyymi00013
      UUSI

      En äänestä.

      En siis äänestä yhtään ketään. Olen poliittisesti sitoutumaton. Kaikissa puolueissa kun on sekä hyvät, että huonot puolensa. Jos jonkin puolueen ohjelmassa on asioita, joita kannatan, samassa ohjelmassa on aina myös asioita, joita vastustan.

      Mutta noin aloitukseen. Kuinkahan suomalaisina aloittaja pittää vaikkapa Relanderia, Svinduvudia? Tai vaikka marskia? Marskikin oli ruotsinsukuinen, äidinkieli ruotsi. Lisäksi venäjän tsaarin upseeri. Kundi kuitenkin oli maan presidentti ja ainoa marsalkka. Ja kovasti kehuttu ja kiitelty tyyppi.

      Toi persujen kansanedustajan kommentti oli kyllä hyvin tökerö ja täysin mauton rasistinen julkitulo. Mutta se oli persujen perusvaalityötä. Persut kun on yhden asian puolue, eipä ne paljon muista aiheista osaa, tai pysty kampanjoimaan. Jos heppuli olisi tehnyt kommenttinsa leikkausten ja sopeutuksen lisäämisen puolesta, ei se sekään olisi tuonut juuri ääniä sekään.

      Elikkäs, persut nyt öyhöttää mitä öyhöttää. Vaalien jälkeen voi tutkailla, millanen äänisaalis oli tuloksena. Noh, mun ääntä ei persut (kaan) tule saamaan. Vaikka mitä huutelusivat :DD

      =DW=

      • Anonyymi00019
        UUSI

        Ei siinä ole kyse ihmisistä ja heidän ulkoisesta olemuksestaan, vaan heidän tavoitteistaan. Ollaan yhä vääräuskoisia, ja kaikki kulttuurit pitäisi pienessä Suomessa hyväksyä sellaisinaan. Siinä väistämättä tulee häviö ajan kuluessa, jos ei ajeta omia etuja.

      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Ei siinä ole kyse ihmisistä ja heidän ulkoisesta olemuksestaan, vaan heidän tavoitteistaan. Ollaan yhä vääräuskoisia, ja kaikki kulttuurit pitäisi pienessä Suomessa hyväksyä sellaisinaan. Siinä väistämättä tulee häviö ajan kuluessa, jos ei ajeta omia etuja.

        Nojaa

        En ole tietoinen, miten po. henkilö lie muuttamassa suomalaista kulttuuria. Tuosta vääräuskoisuudestakaan en oikein tiedä, noska aika vöhän täällä on mitään alkuperäistä suomalaista kulttuuria, ehkä lähinnä saamelaiset ylläpitää sellaista.

        Jokatapauksessa kyse persujen vaalikampanjasta. En osaa arvioida, toiko toi kansanedustajan nommentointi kuinka montaa uutta ääntä persuille. Ehkä lähinnä valoi uskoa vanhoihin nannattajiin ja sitä kautta varmisti joitain ääniä.

        Kääntöpuolena se, Nasima puolestaan sai sympatioita ja huomiota laajemminkin.boletettavimmin jonkin verran uusia äänestäjiäkin.

        Se kun on niin, reaktio herättää vastareaktion. Mitä enenpi esim. persut öyhöttää, sen enenpi ne tieten on myös esillä. Mutta vaikka saisivatkin lisättyä kannatustaan jonkin verran, myös erilailla ajattelevat heräävät miettimään asioita ba myös he voivat intoutua äänestämään. Mutta ei persujen puolesta, vaan heitä vastaan.

        Miten toikin kansanedustajan kommentti todellisuudessa sitten vaikutti kokonaisvaalitulokseen, sitä voi miettiä vaalitulosten tultua julkisiksi.

        Elikkäs, ehkä lopputulos onkin päinvastainen, kuin mitä persukansanedustaja ajoi takaata.

        =DW=

      • Anonyymi00033
        UUSI

        Sanoin jo tuolla ylempänä, että ei voi verrata ruotsalaisia (eikä venäläistäkään) kolmansien maiden väestöön kunniamurhineen ja naisen allistamisineen. En tunne heidä muuta lainsäändäntöä, onko siinä kovin suuria eroja omaamme, mutta saattaa olla.
        Minä äänestän, vaikka olen myös sitoutumaton. Äänestään niihin joissa ei ole kovin suurta valtaa, pelkästään järkevää ihmistä hänen puoluekannastaan riippumatta. Mutta kunnallis- ja valtion politiikkaan mietin hyvin tarkasti, mikä ismi siellä parhaita lakeja säätää. Siis Suomelle, en tarkoita itselle. Minä pärjään aina ja kaikkien vallassa olijoiden alaisuudessa ja johtamana. Aloittaja

    • Anonyymi00015
      UUSI

      Kysymys oli Nasimasta, ja voin varmasti sanoa, etten ikinä häntä tai hänenlaisiaan äänestä.

      Mauri kirjoitti täyttä asiaa, jota suvakkilössi joukolla kauhistelee, huutaen kurkku suorana rasisti.
      Yle ja hesari lyövät lisää löylyä päivittäin, köyhät ovat median eväät!

    • Anonyymi00016
      UUSI

      HALOOOOO,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      EI Suomi halua AFGAANI MUSLIMI hallintoa omaan suomeen halituksiin eduskuntaan

      HALOOOOO,
      SUOMESSA ON KRISTINUSKOINEN KULTURI SE PITÄÄ SÄILYTTÄÄ ,

      HALOOOOO,

      JÄRJENKÄYTTÖ SALLITAAN
      suomalisuus kunniaan
      kristinuskoinen kultuuri kunniaan !

    • Anonyymi00017
      UUSI

      Kuten on käyny jo pitemmän aikaa ilmi,
      suomen oma kansa

      perussuomalaiset ovat joutneet jo pitkään röyhkeän suomalaisuuttaa loukaava rasismin KOHTEEKSI

      nyt siihen syyllistyi sdp: ja Nasiama itse,

      joten nyt ON syytä SDP:n johdon pyytää joan teeksi valhellisia lausuntojaan perussuomalisista oman maan kansalaisista, , se on vähintä mitä suomen kansa vaatii nyt,
      Lindmailta ja Nasimalta anteeksipyyntöä rasissisiata lausunnoistaan suomen oman kansaa kohtaa !

    • UUSI

      Tällä vuosisadalla ei ole uhkaa ettei Suomalaiset päättäisi yhteiskunnan asioista.

      Kehnon syntyvyyden takia Suomen suku on vaarassa kuolla sukupuuttoon, mielummin tapahtuu sulautumista muun väestön kanssa. Puhdasrotuista Suomalaista ei ole koskaan ollutkaan, aiemmin oli itä ja länsi Suomalaiset murteineen, nekin häviävät, maaseutu autioituu ja pakkautuu muutamiin väestökeskuksiin sulautuminen yhdeksi väestöryhmäksi. Suomi pysyy asuttuna vain maahanmuuton avulla, miten sen estäisimme sen, meidän lapsen lapsemme tulevat sen näkemään.

      • Anonyymi00023
        UUSI

        se ny kaiken kammotavinta on ja olisi jos muslimit määrää kultturriamme kuten on jo kouluissa osittain käynykki, ja se jos mikä on ollu SUURI VIRHE

        ja törkeyden huippu oli uutinen
        kun muutamat muslimi lapset oli kuuleet kevät virren kouluissa
        niin niitten vanhemmat oli alkanu vaatimaan rahaa vahingosta, HUH ???? !!!!!

        aivan käsitäämätöntä että tämmöstä SALLITAAN omassa ITSENÄISESSÄ suomessamme, kuinka tämmönen loukkaava käytös törkeys on päästetty edes ollenkaan
        yhteiskuntaamme,

        kristinuskoinen kultuurimme on palautettava myös kouluihin,
        vierasvallalla EI tule olla sanan sijaa siihen, jos eivät halua kuulla kevät virtämme, he voivat poistua koulustakokonaan pois muutakoon sinne mistä ovat suomeen tuleetksi, on todella suuri LOUKKAUS vieraan vallan tulla määräämään itsenäisen suomen asioista !!!!!

        mielipde !

      • Anonyymi00024
        UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        niin se on

        " MAASSA MAAN TAVALLA TAI POIS MAASTA "

      • Anonyymi00026

        Työperäinen maahanmuutto ratkaisee ketä tänne muuttaa ja sen ratkaisee työnantajat ja Migri.

    • Anonyymi00018
      UUSI

      Savolainen puhuu omiaan lisämaustein vailla tieteellistä pohjaa.

      • UUSI

        JUST ' tieteelliseltä pohjalta kirjoitan, onhan tästä kirjoitettu monta tilastoon perustuvaa totuutta, kun luonnossa jonkun lajin syntyvyys puolittuu se kuolee lopulta sukupuuttoon.

      • Anonyymi00021
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        JUST ' tieteelliseltä pohjalta kirjoitan, onhan tästä kirjoitettu monta tilastoon perustuvaa totuutta, kun luonnossa jonkun lajin syntyvyys puolittuu se kuolee lopulta sukupuuttoon.

        Onhan mahdollista elpyäkin - eikä jatkuvasti taantua.
        Vai kumoaako tiede tämän?

      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Onhan mahdollista elpyäkin - eikä jatkuvasti taantua.
        Vai kumoaako tiede tämän?

        Synnyttäjät sen ratkaisee.

    • Anonyymi00020
      UUSI

      Kumpi se on syvemmällä ihmisen luissa ja ytimissä: uskonnon tunnustaminen vai yhteiskuntapolitiikka?

      • Anonyymi00025
        UUSI

        Kyllä kristinuskoinen kulttuuri on SYVÄLLÄ SUOMALISEN sydämmessä,
        sitä EI taatusti kukaan voi kumota vaikka suuria yrityksiä jo on nähtyki esm. kouluissa, joka toiminta ON OLLU SUURI VIRHE yhteiskuntammen tulevaisuudelle , mutta sen VOI AINA KORJATA ja taatusti tulaan korjaamaanki,

        muuten kansakuntamme tuhoutuu !

      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Kyllä kristinuskoinen kulttuuri on SYVÄLLÄ SUOMALISEN sydämmessä,
        sitä EI taatusti kukaan voi kumota vaikka suuria yrityksiä jo on nähtyki esm. kouluissa, joka toiminta ON OLLU SUURI VIRHE yhteiskuntammen tulevaisuudelle , mutta sen VOI AINA KORJATA ja taatusti tulaan korjaamaanki,

        muuten kansakuntamme tuhoutuu !

        Maahanmuuttaja lapset on Suomelle eduksi miten hyvin opiskelevat, uskonto on toisarvoinen asia opiskelussa, uskonto muutenkin henkilökohtainen juttu.

      • Anonyymi00032
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Maahanmuuttaja lapset on Suomelle eduksi miten hyvin opiskelevat, uskonto on toisarvoinen asia opiskelussa, uskonto muutenkin henkilökohtainen juttu.

        No, on monenlaisia maahanmuuttajia...
        Ei kaikki ole samasta muotista...

      • Anonyymi00035
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Maahanmuuttaja lapset on Suomelle eduksi miten hyvin opiskelevat, uskonto on toisarvoinen asia opiskelussa, uskonto muutenkin henkilökohtainen juttu.

        Vaikka itse uskon Jumalaan ja olen luterilainen, ei minustakaan itse uskonto saisi kovin paljon vaikuttaa. Minullekin se on oma tai oman köörin asia.
        Mutta sillä on vaikutusta mitä tapoja sen uskonnon varjolla sallitaan. Se linkittyy yhteiskunnan toimivuuteen ja lainsäädäntöön. Siinä näen vaaran. En uskonnossa ainakaan silloin kun sitä hekin pitäisivät henkilökohtaisena, eivätkä alkaisi toimia sen varjolla lakejamme vastaan. Esim. juurikin kunniamurha.

      • Anonyymi00042
        UUSI
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        No, on monenlaisia maahanmuuttajia...
        Ei kaikki ole samasta muotista...

        SE Ernest Law,,,, en muista sitä sukunimeä,
        HÄN HÄN ON IHAN FIKSU SUOMALAINEN toimittaja
        vaikka on taustaltaan maahan muuttaja, hänestä EI olenkaan näy alkuperä hänestä voi sanoa täysin että hän on oikea suomalinen ihonväristä huolimata,
        joka suomeen tulevat maahan muuttajat ovat TOMMOSIA kun Ernest
        olisi todella mkava juttu kukaan ei huutelis rasisti rasisti rasisti ERNEST ON FIKSU SIVISTYN TOIMITTAJA
        JUONTAA nykyisin Tansii tähtien kanssa , on myös tieääksen NÄYTTELIJÄ ammatiltaan,

      • Anonyymi00043
        UUSI
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Vaikka itse uskon Jumalaan ja olen luterilainen, ei minustakaan itse uskonto saisi kovin paljon vaikuttaa. Minullekin se on oma tai oman köörin asia.
        Mutta sillä on vaikutusta mitä tapoja sen uskonnon varjolla sallitaan. Se linkittyy yhteiskunnan toimivuuteen ja lainsäädäntöön. Siinä näen vaaran. En uskonnossa ainakaan silloin kun sitä hekin pitäisivät henkilökohtaisena, eivätkä alkaisi toimia sen varjolla lakejamme vastaan. Esim. juurikin kunniamurha.

        oletko PÖLJÄ

        ETKÖ TIEDÄ

        KRISTIN USKO PERUSTUU VAIN TOTUUTEEN ,

        ja totuus on sivistyksen alkulähde ,

        ETKÖ TÄTÄ OLE TENNY???

        kyllä kouluihin ON palautettava KRISTINUSKOINEN KULTUURI

        ON SUURI vaara kehittyä vain rikollisuutta ja ristiriitoja yhteiskuntaan
        JOS TOTUUDEN merkitystä EI LAPSILLE OPETETA

        siis mikä on oikein ja mikä on väärin,

        lapset on se ryhmä joka imee kaiken tiedon taidon ja muistaa koko ikänsä oppimansa tiedot ja taidot,

        kristinuskoo perustuu aina hyvä yleissivistys yhteiskunnassamme , myös koko maailmassa koko ihmiskunnan hyväksi ,

    • Anonyymi00034
      UUSI

      Väärin ymmärretty !!!

      Väite kolmansien maiden kansalaisten lisääntymisestä eduskunnassa perustuu väärinkäsitykseen tai virheelliseen oletukseen.

      Eduskunnassa on tasan 200 kansanedustajaa, jotka Suomen kansa valitsee vaaleilla.

      Kansanedustajiksi voidaan valita vain Suomen kansalaisia, joilla on äänioikeus vaaleissa.

      Kolmansien maiden kansalaiset eivät voi olla kansanedustajina tai päättää Suomen laeista.

      • Anonyymi00037
        UUSI

        Tuosta ei ole kiistelytkään, sehän on ihan selvä.
        Tässä vaiheessa yksikään näistä kirjoittajista ei ole luvannut äänestää Nasimaa.
        Mutta muutaman puolustavat silti. Ei kai teillä sittenkin ole edes himpun verran piilorasismia?

      • Anonyymi00038
        UUSI
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kirjoittajat äänestävät kukin omassa vaalipiirissään.
        Minä äänestän Helsingin vaalipiirissä.

        Nasima on ehdolla Helsingin vaalipiirissä ja minä tulen äänestämään Nasimaa.

        Fiksu friidu:)

      • Anonyymi00041
        UUSI
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Kirjoittajat äänestävät kukin omassa vaalipiirissään.
        Minä äänestän Helsingin vaalipiirissä.

        Nasima on ehdolla Helsingin vaalipiirissä ja minä tulen äänestämään Nasimaa.

        Fiksu friidu:)

        olet vähemmän fiksu
        enemmänki tyhmä maahan muuttaja ilmeisesti,

      • Anonyymi00044
        UUSI
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        olet vähemmän fiksu
        enemmänki tyhmä maahan muuttaja ilmeisesti,

        Matsima on ikänsä asunut Suomessa,

      • Anonyymi00045
        UUSI
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Matsima on ikänsä asunut Suomessa,

        jokatapaukseesa ilmeisesti tyhmä taustaltaan maahan muuttaja,

        katso ERNESTITÄ MALLIA siinä on oikesti FIKSU taustaltaan maahan muutaja mutta EI erotu suomalaisita millää tavalla, paitsi ihin värillä,

        hän on täydelinen suomalainen tumma ihoinen peroonallisuudeltaan

      • Anonyymi00046
        UUSI
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Tuosta ei ole kiistelytkään, sehän on ihan selvä.
        Tässä vaiheessa yksikään näistä kirjoittajista ei ole luvannut äänestää Nasimaa.
        Mutta muutaman puolustavat silti. Ei kai teillä sittenkin ole edes himpun verran piilorasismia?

        EI ole olenkaan rasistista, se oli PELKKÄ TÄRKEÄ KYSYMYS,

        etkö tajua

        jokaisen maan ja valtion ON pidettävä omia puoliaan

        SE EI OLE RASISMIA vaan se on VASTUULISTA POLITIIKKAA !

        TAJUATKO ?

        jos tämä ei mene teille kansalisille perille niin silloin teitä voi kutsua harvinaisen TYHMÄKSI !

      • Anonyymi00048
        UUSI
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        EI ole olenkaan rasistista, se oli PELKKÄ TÄRKEÄ KYSYMYS,

        etkö tajua

        jokaisen maan ja valtion ON pidettävä omia puoliaan

        SE EI OLE RASISMIA vaan se on VASTUULISTA POLITIIKKAA !

        TAJUATKO ?

        jos tämä ei mene teille kansalisille perille niin silloin teitä voi kutsua harvinaisen TYHMÄKSI !

        Peltokangas on rasismin lisäksi hölmö totesi RKP puolue johtaja.

      • Anonyymi00049
        UUSI
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Peltokangas on rasismin lisäksi hölmö totesi RKP puolue johtaja.

        RKP on arvopuolue, PS on arvoton puolue.

      • Anonyymi00050
        UUSI
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        RKP on arvopuolue, PS on arvoton puolue.

        höpön höpö nyt RKP: viirasi pääsä ja paljon, tämä ministeri EI nyt tullu ajatelleeksi mitä oikesti tapahtui,

        joten osottaui pikkusen viiri-pöllöksi luonteeltaan,
        EI suomalaiseksi ajatusmaailmaltaan,

        eihän Peltoniemi puhunu rasismista sanaakaan,
        teki VAIN TÄRKEÄN KYSYMYKSEN

        mutta Nasima sanoi jopa RUMASTI perussuomalaisia rasistiksi,
        täisin sivistymätön ilmaisu häneltä, loukaava törkeä ,

        joten NYT jos tätä eroa ei RKP_n kansanedustajatkaan näe
        niin sitten voi todella sanoa RKP:n politoikkoa heiman tyhmäksi, lyhytnälöiseksi jopa yleissivistykseltään heikko lahjaiseksi,

        ei tajua oman kansan etua eikä tajua syvää louukausta minkä lateli Nasima julki jopa PÄÄ UUTISISSA ! HUH !?

      • Anonyymi00051
        UUSI
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        RKP on arvopuolue, PS on arvoton puolue.

        Onpa tietenkin - nykyisen opetusministerinkin kerrotaan olevan ruotsalaista kreivillistä aatelissukua.

      • Anonyymi00053
        UUSI
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        höpön höpö nyt RKP: viirasi pääsä ja paljon, tämä ministeri EI nyt tullu ajatelleeksi mitä oikesti tapahtui,

        joten osottaui pikkusen viiri-pöllöksi luonteeltaan,
        EI suomalaiseksi ajatusmaailmaltaan,

        eihän Peltoniemi puhunu rasismista sanaakaan,
        teki VAIN TÄRKEÄN KYSYMYKSEN

        mutta Nasima sanoi jopa RUMASTI perussuomalaisia rasistiksi,
        täisin sivistymätön ilmaisu häneltä, loukaava törkeä ,

        joten NYT jos tätä eroa ei RKP_n kansanedustajatkaan näe
        niin sitten voi todella sanoa RKP:n politoikkoa heiman tyhmäksi, lyhytnälöiseksi jopa yleissivistykseltään heikko lahjaiseksi,

        ei tajua oman kansan etua eikä tajua syvää louukausta minkä lateli Nasima julki jopa PÄÄ UUTISISSA ! HUH !?

        Jokainen suomalainen yhdistää rasismin persuihin, siitä ei ole epäselvää.

    • Anonyymi00052
      UUSI

      Persuista suurimmalla osalla on alkoholiongelma. Sekin on totta.

    • Anonyymi00055
      UUSI

      Luin juuri jostakin, että sdp tiukentaa linjaansa.
      Joutuvatko mahanmuuttajat luopumaan joistakin lähtömaittensa kulttuureista?

      • Anonyymi00057
        UUSI

        Onko Nasima muslimi eli istaminuskon tunnustaja?

    • Anonyymi00056
      UUSI

      SDP pettää aina omat suomalaiset,

      sdo ON jo kouluissa romuuttanu kristinskoideen kultuuriin kuluvat oppiaineet
      jopa kevät vierren esitykset keväisin kouluissa,

      sdp on rasistien puolue sdp on omille suomalisille rsisitinen puole, kuten on nyt julkisuudessa nähty ja kuultu ,
      oikein pää uutisoinnissa,
      surku juttu, sdp kannatus romahtaa näillä näkymini, syynä rasismi omaa kansalaisia kohtaan !

      • UUSI

        Sulla on outo käsitys rasismista.

        Suomessa rasismi sana, kansalaiset samaistaa rasismin vain yhteen puolueeseen Persuihuin. Yhdestäkään muusta puolueesta ei yhtään kansanedustajaa joka olisi tuomittu rasismista. Orpolla on ollut kestämistä näitten rasismi kohujen kanssa, persu nauttii rasismin tekemisestä, onneksi 85 % Suomalaisista ovat rasismista vapaita.

      • Anonyymi00061

        Sinun niin kuin yleisesti koko vasemmiston rasismi on kärsinyt "inflaation".
        Se nähtiin neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa ja todennäköisesti niin tulee käymään seuraavissakin vaaleissa.

      • UUSI
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Sinun niin kuin yleisesti koko vasemmiston rasismi on kärsinyt "inflaation".
        Se nähtiin neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa ja todennäköisesti niin tulee käymään seuraavissakin vaaleissa.

        Ei ole rasismin määritelmä muuttunut eikä muutu ikinä, voin yhtä hyvin edustaa vasemmistoa kuin oikeistoa, sempä takia aion äänestää henkilöä puolueen sijasta.

    • Anonyymi00058
      UUSI

      On meitä aitoja ja heitä sekalaisia. Se on niin ihan luonnostaan.

    • Anonyymi00059
      UUSI

      Euroopan valtaamiseen ei tarvita aseita,,se tehdään synnyttämällä.
      Sanoi muuan Muammar Gaddafi, ja oikeassa oli.

      • Anonyymi00060
        UUSI

        Ceutasta varokaa muslimia sano Mari Rantanen , eikä sitä kautta tultu, varokaa Persuja joka levittää disinformatiota.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1394
    2. 112
      1325
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      198
      909
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      324
      860
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      227
      796
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      713
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      671
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      232
      667
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      620
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      581
    Aihe