Peppu neitsyys meni

Anonyymi-ap

vähän taustaa
kaverin kanssa runkkailtiin teiniä useinkin kun oltiin toisilla yökylässä tai kun ei ollut muuta porukkaa kotona.
sitten tuli suihinotot, kiitos kalle lehden homosivujen, kaveria panin pyllyynkin, peppuvakoon lykkiminen oli kumminkin ihanaa.
kaverillani oli sen verran iso ettei hän mun pyllyyn saanut kullia menemään, tosin silloin jännitin liikaa.
no sitten tuli tytöt kuvioihin ja meidän leikit jäi unholaan.
tuli vaimot ja lapset, nyt vanhempana niitä aikoja olen muistellut.
olen aina tykännyt transu pornosta ja ekalla thaimaan reissulla sellaista sain panna, toki olihan hän maksullinen.
noh sitten viime viikkoon.
olin yksin kotona aamupäivällä ja teki mieli runkata.
tabletista transpornoa heijastin telkkariin, onhan se parempi katsoa 65 tuumaisesta kun 8 tuuman tabletista.
hetken runkattuani päätin putsata ja rasvata pyllyni ja hakea dildon makkarista.
takaisin tv ruudun äreen ja muna käteen, katsoin kun columbialaista transua pantiin takaa päin.
laitoin dildoa pikku hiljaa pyllyyni, himoissani rupesin työntelemään dildoa vauhdikkaammin.
olin jo orkun partaalla kun havahduin kolahdukseen, säikähtäneenä käänsi katseeni.
ja siinähän oli kaverini iso kulli kovana.
sanoi vaan, ota se suuhun, no minähän otin kaverilta rupes kiimasta tihkumaan limaa suuhuni eikä se ollut pahan makuista.
aikani imeskeltyä, posket oli jo puuduksissa, kaverin sanoi nyt viedään tämä asia loppuun komentaen mut kontilleen lattialle.
siinä vaiheessa mua ei enää jännittänyt ja reikänikin oli tottunut kun olin sen rasvannut ja työnnellyt dildoa sinne.
pisin posken vasten lattiaa ja perseen pystyyn, enempää ei olisi voinut selkö olla notkolla.
tunsin kun kaverin kyrpä oli vasten reikääni, rentoutin sitä niin paljon kun pystyin ja sitten se tapahtui.
tunsin paineen reiälläni, tunsin kun terska meni sisääni.
pikkuhiljaa kyrpä sisälläni meni syvemmälle, kaveri pääsi pohjaa myöden ja kysyi miltä tuntuu, vastasin hämmentyneenä et aika hyvälle tuntuu, varovasti jos rupeasit nussimaan.
kaverini veti hitaasti ulospäin, takaisin sisälle, pikkuhiljaa tahtia nopeuttaen.
jossain vaiheessa ihmettelin tuleeko läiske telkkarista vai kun kaverini panee mua.
tunsin kun kaverin kulli kasvoi siälläni ja vauhti sen kun nopeutui, pian sen kyrpä rupesi nytkähtelemään ja keveri huohotti, murahteli kun spermaa rupesi tulemaan sisääni.
kaverini lauettua hän rojahti päälleni, siinä lattialla maattiin keverini kyrpä pikkuhiljaa sisälläni veltostuen.
sitten tunsin kun kaverin kyrpä luiskahti ulos perseestäni, sitten rupes valumaan spermaa, kaveri pyörähti pois päältäni otti dildon ja rupesi sillä vielä nussimmaan persettäni, oli kuulemma irstaan näköistä kun perseestäni valui spermaa samalla kun hän dildotti.
käännyin selälleni ja itse en ollut vielä launnut niin pyysin kaveria jatkamaan dildottamista samalla kun kulliani runkkasin.
eihän siinä montaa vetoa mennyt kun kullistani spermat lensi päälleni komeassa kaaressa.
tämän tapahtuman jälkeen ollaan silloin tällöin harrastettu miesten välistä seksiä, nyt vaan molemmat saa ja antaa.

5

1012

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00003

      Kerro lisää! Hiton kiihottava tarina.

    • Anonyymi00004

      Spedellä taas pukkaa aivopieruja uutterasti buaahaa

    • UUSI

      jatkoa vaan

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Kuka veis mun peppu neitsyyden?
      Mr

      • Anonyymi00006
        UUSI

        mä voin!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe