Mahdollisuus havaintoihin

Oli tuo auringonpimennys tässä tällä viikolla, joka herätti paljon kiinnostusta Euroopassa ja sitä saapui katsomaan kuusi miljoonaa turistia Espanjaan, jossa parhaat olosuhteet olivat täydellisen pimennyksen seuraamiseen.

Edellinen kun oli 1950- luvulla. Pimennyksen täydellisyysvyöhyke kulki Siperiasta Grönlannin ja Islannin kautta Espanjaan. Paras paikka pimennyksen havaitsemiseen on Espanja, etenkin huomioiden pimennyksen pituus, paikalliset sääolot ja matkajärjestelyt.

Ensinnäkin on sanottava että Auringossa on vielä suuria mysteerejä, joita pyritään ratkomaan näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa myös, kun on nykyään nämä pelit ja vehkeet ja aika sekä paikat tiedossa sekunnilleen.

Esimerkiksi mysteeri on edelleen miksi pinta on suht viileä ja miljoonien asteiden kuumuus on vasta koronassa.

Havaintoihin. Oli siis tiedossa tarkka aika. Monia kiinnosti päästä näkemään livenä tuo tapahtuma, joka kokonaisuudessaan oli varsin pitkäkestoinen.

Eräs radiokanava seurasi tapahtumaa netissä ja teki pikaisen gallupin ihmisille, että moniko bongasi tapahtuman?

Soittivat noin kymmenelle toimittajalle että näittekö?

Vastauksia oli monenlaisia. Joku oli vetämässä junnujen jalkapallotreenejä, toinen oli auton ratissa ja rakennukset esti näkymän, kolmas kertoi Auringon olevan pilvessä, neljäs oli unohtanut ajankohdan, viides oli töissä jne.

Yhdeltä puuttui pimennyslasit jne. Yksikään ei ollut nähnyt ja kaikilla oli eri syy.

Tämä hieman valaisee asiaa niihin syihin, miksi yksilötasolla on niin vaikeaa bongata luotettavasti ufoja. Pitäisi olla kaikki kohdallaan, aika, paikka, mahdollisuus, katseen sijainti, sää, havaintovälineet, esteetön näkymä, etäisyys, luotettava havainto jne.

Sanoisin että sellaista loton päävoiton luokkaa on yksilötasolla se mahdollisuus luotettavaan havaintoon ja se että sinulla vielä olisi tallennusvälineet mukana käyttövalmiina, niin sitten laitetaan lottovoitot peräkkäisille viikonlopuille.

5

71

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sori kun mä toistan vähän itseäni.

      Miksi ufot lentelisivät ilmakehässä?

      Eikö niille ole maapallo jo tuttu?

      Tukikohta ja siellä oleminen olisi ehkä tärkeintä.

      • Minäkin toistan itseäni, kun kyselen tuota samaa.

        Se että ne ovat täällä, kertoo kuitenkin jotakin. Kertoo ensinnäkin sen että tämä planeetta on joillekin helppo löytää, kenties eri ulottuvuudessa tai jossakin yhtenäiskentässä, mutta anyway.

        Esimerkiksi karjansilvonnat, abduktiot, ydinaseiden ja sotien valvominen kertoo paljon. He ovat huolissaan toimistamme. Ovatko he me tulevaisuudesta?

        Onko "galaktisia liittoja" ja sopimuksia olemassa, vai onko kyseessä vain ihmisyydestä? Säännöt on eri roduille samat, jos arvio sallitaan. Siihen tarvitaan liitto lakeineen.


      • Anonyymi00002
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Minäkin toistan itseäni, kun kyselen tuota samaa.

        Se että ne ovat täällä, kertoo kuitenkin jotakin. Kertoo ensinnäkin sen että tämä planeetta on joillekin helppo löytää, kenties eri ulottuvuudessa tai jossakin yhtenäiskentässä, mutta anyway.

        Esimerkiksi karjansilvonnat, abduktiot, ydinaseiden ja sotien valvominen kertoo paljon. He ovat huolissaan toimistamme. Ovatko he me tulevaisuudesta?

        Onko "galaktisia liittoja" ja sopimuksia olemassa, vai onko kyseessä vain ihmisyydestä? Säännöt on eri roduille samat, jos arvio sallitaan. Siihen tarvitaan liitto lakeineen.

        Galaktinen Liitto on olemassa ja ihan totisinta totta, mutta korkeammat voimat korkeammista ulottuvuuksista ohjaavat tätä suurta muuioksen aikaa.Hengellisestä Hierarkiasta puhui ja kirjoitti mm. Sheldan Nidle.


    • Anonyymi00003
      UUSI

      " Edellinen kun oli 1950- luvulla..."
      Minä kyllä katselin auringonpimennystä Etelä-Suomessa joskus suunnilleen kesällä helmikuussa 1990 syntynyt lapseni sylissäni.
      Oli kai niitä pimennyksiä muulloinkin, mutta tämän ajankohta on tarkin, jonka muistan.

      • UUSI

        Riippuu sijainnista. Tällä kertaa paras tarkkailupaikka oli Espanja ja myös ensi vuodelle sattuu radat kohdalleen Espanjassa noin vuoden päästä.

        Muistan tuon kesän ja muistan että oli hyvä sää koska pari päivää myöhemmin oli synttärini. Pimennyksenkin muistan ja mentiin sitä varten kaverin korjaamolle jossa oli hitsauslaseja. Lahdessa se ei ollut täydellinen näköjään.

        "Suomessa nähtiin edellinen täydellinen auringonpimennys 22. heinäkuuta 1990 aamuyöllä Helsinki–Joensuu-linjalla. Seuraavaa täydellistä pimennystä saadaan odottaa pitkään, sillä se näkyy Suomessa vasta 16. lokakuuta 2126 Vaasa–Kouvola-linjalla"

        "Suomessa nähtiin 1900-luvulla neljä täydellistä auringonpimennystä: 21. elokuuta 1914 (maan lounaisosassa), 29. kesäkuuta 1927 (pohjoisimmassa Suomessa), 9. heinäkuuta 1945 (linjalla Kokkola–Kerimäki) ja 22. heinäkuuta 1990 (linjalla Joensuu–Helsinki)"

        "Vuoden 1919 täydellinen auringonpimennys teki Albert Einsteinista maailmankuulun. Brittiläinen tähtitieteilijä Arthur Eddington havaitsi pimennyksen aikana, että Auringon massiivinen painovoima taivutti taustalla näkyvien tähtien valoa. Tämä todisti Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ja mullisti käsityksemme fysiikasta"

        -Siitä täytyy kyllä hattua nostaa että jotkut kulttuurit kykeni laskemaan auringonpimennysten ajankohdan satojenkin vuosien päähän tarkalleen. Vaatii melkoista seurantaväliä ja matemaattisia taitoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe