Myödään Suomi rahalla.130 000 naurettava hinta.Kannattais odotella kuntaliitosta eikä tehdä yksin pöllöjä päätöksiä.
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Kuulin kuluneena viikonloppuna eräältä mieshenkilöltä, että hän olisi tarjonnut joskus kauan sitten kahdesta omarantaisesta tontista kunnan pyytämän hinnan käteismaksuna kaupanteon yhteydessä. Kertomansa mukaan hän olisi sitoutunut myös kunnan rakentamisvelvoitteeseen, muuta silloinen Kinnulan va kunnanjohtajana toiminut "märkäkorva poika", jonka nimi ei jäänyt minun mieleeni, tyrmäsi tarjouksen. Kyseinen märkäkorva ei ollut myynyt tonttia tälle rahojen kanssa kulkeneelle ostajaehdokas raharoisokselle, vaan oli ehdottanut kuivanmaan tonttia? Kyseinen tarjous oli minulle kerrotun mukaan käynyt kunnanhallituksessakin ja se oli sielläkin kuulemani mukaan torpattu? Miten kunnan johtavat viranhaltija ja luottamushenkilöt ovat toimineet noisn tyhmästi? Kauteuttako liehee ollut? Epäilenpä vaan, että kyseinen tontteja ostamassa ollut henkilö olisi rakentanut tontit ja myynyt ne etiäpäin. Nyt kunnalla olisi ollut rannat tuottamassa kiinteistöveroa jo vuosikymmeniä jos päättäjät olisivat toimineet järkevästi.
Että kyllä tällaista tyhmyyttä ja kateutta täytyy enemmän kuin ihmetellä! Kinnulan kunnassa olisi päättäjillä syytä katsoa peiliin silloin kun puhutaan heikosta taloudellisesta tilanteesta.- Anonyymi00004
Nilkki pahin roisto, varasti valehtelullaan koululaisten rahat, ,
Venäläinen?
- Anonyymi00002
Kinnulan hallinto nilkeillä on niin huono maine ettei kukaan suomalainen noita osta. Pakko myydä venäjä/israilille;)
Voitelurahat jaossa pöpeille päättäjille, luonnollisesti- Anonyymi00003
Siinä ei vaan kunnan unelma toteutunut kun ostajia ei ollutkaan.Haastatteluita tehtiin että onhan hieno projekti mutta kukaan haastatelluista ei tainnut tonttia ostaa sillä hinnallaJa tänä päivänä noita rantatontteja löytyy pilvin pimein muuttotappiokunnista eikä niistä tartte omaisuuksia maksaa.
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Siinä ei vaan kunnan unelma toteutunut kun ostajia ei ollutkaan.Haastatteluita tehtiin että onhan hieno projekti mutta kukaan haastatelluista ei tainnut tonttia ostaa sillä hinnallaJa tänä päivänä noita rantatontteja löytyy pilvin pimein muuttotappiokunnista eikä niistä tartte omaisuuksia maksaa.
Semmonen käsitys o tonttiasiasta että oisha niitä ostajia ollu , mutta jos niitä ei myyty etes riihikuivalla rahallakkaa . Nui siinä sitte käy .
- Anonyymi00006
On kyllä naurettavan alhainen hinta. Yhden tontin hinnalla käytännössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671987Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531