VIRUSTORJUNTA

HEI! Mitä mieltä olette.
Minä odotan aina, että virustorjuntaohjelman tunnus käy ruudussa ja sen logo ilmestyy alapalkkiin, ennen kuin avaan adsl-linjan.
Onko sillä mitään väliä, vai joutaisiko linja olla vaikka aina auki (koneen ollessa suljettunakin)?
4442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no eipä sillä oo väliä jos siel on joku tullaksee niin se tulee virustorjunnan ohi eli norton tai f-secure tai zone alarm jne.
voit jättää linjan auki

Äänestä
  • Periaatteessa siinä "aikaikkunassa" joka menee virustorjunnan käynnistämiseen virus voi tarttua jos yhteys avataan ennen virustorjunnan ja palomuurin käynnistämistä.

    Päätelaite voi toki olla aina päällä, varmuutta voi maksimoida palveluiden käynnistämisjärjestystä rukkaamalla siten, että ensin käynnistetään virustorjunta sekä palomuuri ja vasta sitten haetaan ip, tämä minulla marssijärjestys Linuxissa, ensin palomuuri ja vasta sitten dhcp. Tosin Linuxissa palomuuri on itse kerneliin rakennettu, joka hiukan muuttaa asiaa vrt. Windows.

    Eiköhän onnistune Windowsissakin, kertokoon joku viisaampi, itselläni alkaa jo Windowsin salat olla painuneet unholaan monelta osin.

    Ongelma voisi olla verkkokortin plug and play tunnistus, jolloin järjestyksen muuttaminen voikin olla hankalaa. Windows kun taitaa tunnistaa ensin raudan ja vasta sitten käynnistellä softat.

    Toinen vaihtoehto on, ettei verkkoyhteyttä automaattisesti avata vaan manuaalisesti koneen käynnistyttyä, se ainakin on mahdollista poistamalla verkkoyhteys käynnistyvistä palveluista. Windowsissa helpointa varmaan näin.

    Äänestä

ainakaan pahitteeksikaan ole.

Äänestä

laajakaistakaapelin vasta sitten kun virustorjunta ja palomuuri ovat käynnistyneet. Samoin irroitan laajakaistakaapelin ennekuin sammutan koneen. Ei ole iso vaiva :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-toimii kirjoitti:

HEI! Mitä mieltä olette.
Minä odotan aina, että virustorjuntaohjelman tunnus käy ruudussa ja sen logo ilmestyy alapalkkiin, ennen kuin avaan adsl-linjan.
Onko sillä mitään väliä, vai joutaisiko linja olla vaikka aina auki (koneen ollessa suljettunakin)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu