Talous nousee

Kuinka on mahdollista,että täällä paljon haukutut puolueet saivat talouden nousuun?
Aikaisempi hallitus sai kaaoksen suomeen!

Suomen talous on alkanut kasvaa. Vielä alkuvuodesta talousennusteet olivat synkkiä. Ekonomistit eli taloustieteilijät sanovat kuitenkin nyt, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 2 prosenttia.


Suomen viennin kasvu näkyy satamissa, joissa konttiliikenne on vilkastunut huomattavasti. Kuva on otettu Helsingin Vuosaaren satamassa 29. heinäkuuta.

Suomen talouden ennusteet näyttävät pitkästä aikaa hyviltä. Suomen talous kasvaa ja vienti vetää. Suomesta viedään muualle maailmaan jälleen enemmän tavaroita. Myös ihmisten kulutus on alkanut elpyä. Suomalaiset ostavat jälleen enemmän tuotteita ja käyttävät palveluita.
9100
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siinä sitä onkin punaniskoilla selittämistä,veikkaan syyn olevan ilmastonmuutoksessa hiihoo

1Äänestä

sehän on hienoa. Äänekoskella kasvaa ainoastaan työttömyys ja velka. Ja hurlumhei-hankkeet. Odottakaahan kun Loukeelle kaivetaan kunnon monttu meidän verorahoilla, dynaamisesti ja strategisesti nääs.

1Äänestä

Kokoomus ajaa laiskurit sohvalta töihin.
Perusuomalaiset huolehtii,että loiset eivät tulee kotimaahamme.

2Äänestä

Tämä hallitus on ottanut kädet pois taskuista,varsinkin muitten taskuista.

2Äänestä

kerrankin alkaa tapahtua muutos parempaan kun vehrytvisurit eivät ole auliisti kaikille rahaa jakamassa

Äänestä

Se, että talous kasvaa on hyvä asia, mutta....

Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?

Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta!?

EU-komissio ja IMF edellyttävät Suomelta julkisten menojen leikkauksia jotta velkaantuminen sekä alijäämä vähenevät !?

Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%


Keskim varallisuus aikuista kohti. USD

.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000

1Äänestä

Vasemmistohan otti sairaasti velkaa edellisellä hallituskaudella. Naureskelivat että rahaa on ja sitä jaettiin vaikkapa pukkimäen käsityöläisille auliisti. Vaikka sellaista toimintaa ei edes olisi. Näitä virheitä korjataan nyt. Kalliiksi tuli!

Äänestä

Sanna Marinin hallituksen (2019–2023) kaudella valtion velka kasvoi merkittävästi.

Oikeistopuolueet arvostelevat usein vasemmistopuolueita julkisten menojen lisäämisestä ja liiallisesta velkaantumisesta.Vasemmistopuolueet puolestaan korostavat, että velkaa tarvitaan hyvinvointipalvelujen, koulutuksen ja ihmisten toimintakyvyn turvaamiseen.

Äänestä

on se oikeistokin velkaa ottanut,mutta nyt suunta saatu käännettyä,se ei vasemmistoa kiinnostanut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka on mahdollista,että täällä paljon haukutut puolueet saivat talouden nousuun?
Aikaisempi hallitus sai kaaoksen suomeen!

Suomen talous on alkanut kasvaa. Vielä alkuvuodesta talousennusteet olivat synkkiä. Ekonomistit eli taloustieteilijät sanovat kuitenkin nyt, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 2 prosenttia.


Suomen viennin kasvu näkyy satamissa, joissa konttiliikenne on vilkastunut huomattavasti. Kuva on otettu Helsingin Vuosaaren satamassa 29. heinäkuuta.

Suomen talouden ennusteet näyttävät pitkästä aikaa hyviltä. Suomen talous kasvaa ja vienti vetää. Suomesta viedään muualle maailmaan jälleen enemmän tavaroita. Myös ihmisten kulutus on alkanut elpyä. Suomalaiset ostavat jälleen enemmän tuotteita ja käyttävät palveluita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu