Ammatti...

Tulipa tuossa vain mieleen, mikä merkitys teille on kumppaninne koulutuksella/ammatilla?
Itse olen törmännyt useita kertoja, siihen ettei toiselle osapuolelle ole riittänyt se että opiskelen ammatillisessa oppilaitoksessa. Ovat sanoneet suoraan etteivät halua tavallista duunaria. Minulle tällaisilla asioilla ei ole merkitystä.
71956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielestäni on ihan hyvä että koulutusta arvostetaan. Mut tarvitaanhan tässä maassa myös tavan duunareitakin. Useinkaan korkeasti koulutetut eivät käsitä sitä millainen tämä maailma olisi esim. kokkeja, siivoojia, autonkorjaajia ym..

Äänestä
  • Se, että on korkeasti koulutettu ei tarkoita sitä, etteikö kyseisellä henkilöllä voisi olla kokemusta myös ns. "duunariammateista" ja etteikö hän osaisi myös niitä arvostaa. Toki on olemassa näitä änkyräakateemisiakin,joille esim. siivoojat edustavat jonkin sortin alempaa ihmiskastia, mutta he ovat luku sinänsä. Ja heidät voi jättää omaan arvoonsa. Usein juuri heidän työnsä on sellaista "pimpelipom-paperinpyöritystä" , jonka tekemättä jättäminen ei paljon ketään haittaisi (toki tietysti valtaosa hyvin koulutetuistakin tekee tärkeää ja arvokasta työtä). Jokainen hitusenkaan järkeä omaava ihminen ymmärtää, että yhteiskunta lamaantuisi jos "duunareita" ei olisi olemassa.

    Itse arvostan toki kouluttautumista, koska se esim. saattaa kertoa siitä, että ihminen on kunnianhimoinen(positiivisessa mielessä) ja tiedonjanoinen. Toki tiedonjanon voi tietysti tyydyttää muutenkin kuin virallisia koulutuskanavia pitkin, mutta koulutus voi joskus antaa oivallisia viitteitä siitä, mistä kyseinen henkilö on kiinnostunut...tai mikä hänen arvomaailmansa on. Koulutusta tai ammattia tärkeämpää on kuitenkin siis se, mitä ihminen harrastaa ja mistä hän ylipäätään on kiinnostunut. En ikimaailmassa "torjuisi" naista koulutuksen puutteen takia...äly, fiksuus ja muu kiinnostavuus ei ole koulutuksesta tai ammatista kiinni.

    Äänestä

koulutuksella on..

Itse oon huomannut viihtyväni oman alan edustajieni(=about keskinkertaista keskiluokkaa) kanssa niin töissä kuin vapaallakin/kotonakin..

On samanlaiset ajatukset, jutut, huumorikin..

Vaikea ainakin mun ois sitoutua proffa & siistijä suhteeseen..

Äänestä

ei ole merkitystä, sillä on merkitystä miten hän suhtautuu omaan ammattinsa. Akateeminen koulutus ei mielestäni ainoastaan kerro terveestä kunnianhimosta. Terveestä kunnahimosta kertoo se miten suhtautuu elämään ja siihen työhön mitä kulloikin tekee. Esimerkiksi siivoja, joka haluaa tehdä työnsä hyvin ja haluaa kehittyä ammatissaan tai kokki joka haluaa oppia lisää ja jne on mielestäni persoonana terveempi kuin akateemisesti koulutettu ja muita ammatin perusteella lokerova.
Duunarin ylessivistys voi olla yllätäväkin laaja.
Eli kouluksella ei ole väliä, mutta ihmisissä on eroja ja sen tulisi ratkaista parisuhteen muodostuksessa.

Äänestä
  • Puuttuuko akateemiselta sitten automaattisesti nuo mainitsemasi kunnianhimoisen siivoojan tai kokin ominaisuudet..? Harva akateeminen lukee itsensä valmiiksi, jos ei minkäänlaisia ambitioita tulevaisuutensa suhteen ole.

    Itse siis akateeminen, hähää ;oP.

    Seurustelukumppanin valinnassa päällä on ollut merkitystä. Itseään jokseenkin fiksuna pitävänä en saa tarpeeksi älyllisiä virikkeitä ns. "tyhmästä" ihmisestä. On myös tärkeää, että kumppanini ymmärtää minua, sekä lisäksi ymmärtää mitä koulutus ja tiedonjano on.

    Seurustelen ei-akateemisen, fiksun, ammatillisesti kunnianhimoisen naisen kanssa. Aluksi karsastin sitä, mutta onneksi sain huomata periaatteitteni olevan välillä täysin tyhmiä.

    Ei-akateeminen, koulutusta ja uraa arvostava duunari on aivan oiva vaihtoehto tämmösellekin putkinäköiselle akateemiselle.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Puuttuuko akateemiselta sitten automaattisesti nuo mainitsemasi kunnianhimoisen siivoojan tai kokin ominaisuudet..? Harva akateeminen lukee itsensä valmiiksi, jos ei minkäänlaisia ambitioita tulevaisuutensa suhteen ole.

    Itse siis akateeminen, hähää ;oP.

    Seurustelukumppanin valinnassa päällä on ollut merkitystä. Itseään jokseenkin fiksuna pitävänä en saa tarpeeksi älyllisiä virikkeitä ns. "tyhmästä" ihmisestä. On myös tärkeää, että kumppanini ymmärtää minua, sekä lisäksi ymmärtää mitä koulutus ja tiedonjano on.

    Seurustelen ei-akateemisen, fiksun, ammatillisesti kunnianhimoisen naisen kanssa. Aluksi karsastin sitä, mutta onneksi sain huomata periaatteitteni olevan välillä täysin tyhmiä.

    Ei-akateeminen, koulutusta ja uraa arvostava duunari on aivan oiva vaihtoehto tämmösellekin putkinäköiselle akateemiselle.

    ne hyvä ominaisuudet voi puuttua kaikilta...
    typeryys ei katso ammattia tai koulutustaustaa...
    tymyydelle ei taas mitään voi

    Äänestä

Itselleni kumppanin koulutuksella ei ole mitään väliä, en lokeroi ihmisiä sen perusteella, mitä he ovat opiskelleet tai mitä tekevät työkseen.

Itse en ole vielä mihinkään ammattiin valmistunut, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei keskittymiskyky riitä koulunpenkillä istumiseen, vaan haluan oppia mieluummin käytännössä. Olen kokeillut useita eri aloja, hakenut itseäni, mutta työnteko on minulle mieluisampi tapa oppia uutta. Eikä koulussa käymättömyyteni ole tyhmyydestä kiinni. Ja ei, en ole mikään sosiaalipummi. Minulla on vakituinen työpaikka, (jollaista usealla koulutetulla ystävälläni ei ole) jonka olen omalla sinnikkyydelläni ansainnut ja osoittanut pystyväni siihen, vaikken ole mistään koulusta valmistunutkaan. Ja jos joku ihminen ei minua arvosta ns. "sivistymättömyyteni" takia, sille ei voi mitään.

Huh mikä purkaus..:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tiiu kirjoitti:

Tulipa tuossa vain mieleen, mikä merkitys teille on kumppaninne koulutuksella/ammatilla?
Itse olen törmännyt useita kertoja, siihen ettei toiselle osapuolelle ole riittänyt se että opiskelen ammatillisessa oppilaitoksessa. Ovat sanoneet suoraan etteivät halua tavallista duunaria. Minulle tällaisilla asioilla ei ole merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu