"Mastorava" on Aleksandr Sharonovin teos, jota mainostetaan mordvalaisena (ersä- ja mokša) sankarieepoksena, joka perustuu sankarillisiin myytteihin, lauluihin ja tarinoihin. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1994.
Sisältö
Se koostuu viidestä osasta ("Jumalten aika", "Muinainen aika", "Tjuštjanin aika", "Vihollisten aika" ja "Uusi aika") ja 21 tarinasta (julkaistu vuosina 2019 ja 2020). "Mastorava" luo kuvan kansasta, jolla on rikas, vuosituhansia pitkä historia. Se koostuu kansanperinteen juoniin ja motiiveihin perustuvista runoista.
Teos esittelee ersät, mokšat ja venäläiset pitkälle kehittyneen sivilisaatio- ja sosiaalikulttuurin luojina ja kantajina, joilla on kosminen tietoisuus ja jotka ovat olleet yhteydessä moniin muinaisiin kansoihin, joilla oli kehittynyt filosofia.
Hahmot jaetaan jumaliin, sankareihin ja tavallisiin hahmoihin.
Pantheonia johtaa Ineshkipaz, maailman ja ihmisen luoja, tapojen, perinteiden ja elämänlakien alullepanija, hyvyyden ja valon lähde, ihmisen tekojen, toimien ja ajatusten suojelija ja ankara tuomari. Toiseksi tärkein jumaluus asemaltaan on Ange-Patyay, Ineshkipazin vaimo, äitijumalatar, kauneuden jumalatar, rakkauden ja avioliiton suojelija sekä naisten ja lasten suojelija. Ineshkipazin vastakohta on Idemevs (paholainen), joka personoi pahan ja pimeyden voimat, ihmisten epäonnien ja onnettomuuksien lähteen. Hän on Korkeimman Jumalan ensimmäinen luomus.
Maailman luomisen jälkeen Ineshkipaz luo ihmisen, maan herran, jonka kohtalona on valjastaa luovasti luonnon rikkaudet. Tätä varten hän antaa tälle järjen, tahdon, intohimot ja lannistumattoman luonteen, joka ei koskaan anna hänen levätä laakereillaan. Ihminen on kuolevainen olento. Mutta maskuliinisen ja feminiinisen periaatteen ansiosta hän kykenee lisääntymään ja tulee siten kuolemattomaksi.
Suuret jumaluudet: Verepaz – ihmisen sielun ja mielen herra, valon ja hyvyyden personifiointi; Purgine-paz – ukkosen, sateen ja sodan jumala, pahojen henkien vihollinen, kuningas Tyushtyanin isä, ersän valtion perustaja; Kastargo – Ineshkipazin ja Ange-Patyain tytär, viisauden jumalatar; Vezorgo – Ineshkipazin ja Ange-Patyain nuorin tytär, kauneuden jumalatar; Mastorpaz – manalan, maan tuotantovoimien jumala; Stakapaz on työn jumala, maallisen halun kantaja; Kshninyatya on sepäntyön jumaluus; Vedyava on rakkauden jumalatar, naisten ja synnytyksen suojelija, Ineshkipazin tytär; Inenarmun on jumalallinen lintu, Ineshkipazin käskyjen toteuttaja; Mastorava on ersien ja mokšojen maiden, maan jumalatar, kansan suojelija, kaiken maan päällä olevan elävän vartija; Norovava on sadonkorjuun ja leivän jumalatar; Mekshava on mehiläisten ja mehiläishoidon jumalatar; Komlyava on viinin, lomien ja hauskanpidon jumalatar; Velenpaz on ihmismaailman jumaluus, sosiaalisten suhteiden suojelija; Velava on ihmismaailman jumalatar, ihmissuhteiden suojelija. Pantheonissa on 77 jumalaa.
Sisältö
Se koostuu viidestä osasta ("Jumalten aika", "Muinainen aika", "Tjuštjanin aika", "Vihollisten aika" ja "Uusi aika") ja 21 tarinasta (julkaistu vuosina 2019 ja 2020). "Mastorava" luo kuvan kansasta, jolla on rikas, vuosituhansia pitkä historia. Se koostuu kansanperinteen juoniin ja motiiveihin perustuvista runoista.
Teos esittelee ersät, mokšat ja venäläiset pitkälle kehittyneen sivilisaatio- ja sosiaalikulttuurin luojina ja kantajina, joilla on kosminen tietoisuus ja jotka ovat olleet yhteydessä moniin muinaisiin kansoihin, joilla oli kehittynyt filosofia.
Hahmot jaetaan jumaliin, sankareihin ja tavallisiin hahmoihin.
Pantheonia johtaa Ineshkipaz, maailman ja ihmisen luoja, tapojen, perinteiden ja elämänlakien alullepanija, hyvyyden ja valon lähde, ihmisen tekojen, toimien ja ajatusten suojelija ja ankara tuomari. Toiseksi tärkein jumaluus asemaltaan on Ange-Patyay, Ineshkipazin vaimo, äitijumalatar, kauneuden jumalatar, rakkauden ja avioliiton suojelija sekä naisten ja lasten suojelija. Ineshkipazin vastakohta on Idemevs (paholainen), joka personoi pahan ja pimeyden voimat, ihmisten epäonnien ja onnettomuuksien lähteen. Hän on Korkeimman Jumalan ensimmäinen luomus.
Maailman luomisen jälkeen Ineshkipaz luo ihmisen, maan herran, jonka kohtalona on valjastaa luovasti luonnon rikkaudet. Tätä varten hän antaa tälle järjen, tahdon, intohimot ja lannistumattoman luonteen, joka ei koskaan anna hänen levätä laakereillaan. Ihminen on kuolevainen olento. Mutta maskuliinisen ja feminiinisen periaatteen ansiosta hän kykenee lisääntymään ja tulee siten kuolemattomaksi.
Suuret jumaluudet: Verepaz – ihmisen sielun ja mielen herra, valon ja hyvyyden personifiointi; Purgine-paz – ukkosen, sateen ja sodan jumala, pahojen henkien vihollinen, kuningas Tyushtyanin isä, ersän valtion perustaja; Kastargo – Ineshkipazin ja Ange-Patyain tytär, viisauden jumalatar; Vezorgo – Ineshkipazin ja Ange-Patyain nuorin tytär, kauneuden jumalatar; Mastorpaz – manalan, maan tuotantovoimien jumala; Stakapaz on työn jumala, maallisen halun kantaja; Kshninyatya on sepäntyön jumaluus; Vedyava on rakkauden jumalatar, naisten ja synnytyksen suojelija, Ineshkipazin tytär; Inenarmun on jumalallinen lintu, Ineshkipazin käskyjen toteuttaja; Mastorava on ersien ja mokšojen maiden, maan jumalatar, kansan suojelija, kaiken maan päällä olevan elävän vartija; Norovava on sadonkorjuun ja leivän jumalatar; Mekshava on mehiläisten ja mehiläishoidon jumalatar; Komlyava on viinin, lomien ja hauskanpidon jumalatar; Velenpaz on ihmismaailman jumaluus, sosiaalisten suhteiden suojelija; Velava on ihmismaailman jumalatar, ihmissuhteiden suojelija. Pantheonissa on 77 jumalaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sankarit ovat hahmoja, jotka suorittavat maailmaa organisoivia demiurgisia tehtäviä. Näihin kuuluvat edellä mainitut jumalat sekä: Azravka ja Litova, maalliset neidot, Purginepazin vaimot, taivaallisen perheen demiurgit; Litava on maallinen neito, Purginepazin vaimo, Inyazor (kuningas) Tjuštjanin äiti; Tsetsya, Surya, Kudadey, Tjokshon - ersäkansan ja ersäyhteiskunnan perustajat; kuningas Tjuštja/Tjuštjan - ersävaltiollisuuden luoja, sosiaalinen ja kulttuurinen sankari, joka toi lait, tavat, perinteet ja sivistyneet elämännormit kansan elämään. Hänen hallituskauttaan pidetään ersäkansan kultakautena. Arsa - jumalmies, ersäarmeijan johtaja tataari-mongolien hyökkäyksen aikakaudella. Saban on valtavan voimakas sankari, joka suojelee ersämaata ulkoisilta vihollisilta. Kiljava, Nartšatka ja Kastusha ovat soturineitoja, jotka taistelevat ersän ja mokšan kansojen vihollisia vastaan. Samanka on viisas neito, joka ehdottaa Iivana Julmalle tapaa vallata Kazan kaivamalla linnoituksen muureja.
Julkaisut
Šaronov työskenteli "Mastoravan" parissa lähes kolmekymmentä vuotta. Hän pitää sitä elämäntyönään.[1]
"Mastorava" on julkaistu viidellä kielellä: ersäksi, mokšaksi (kääntäjä M.S. Moisejev), venäjäksi (kääntäjä A.M. Šaronov), unkariksi (kääntäjä Maria Duganchi) ja suomeksi (kääntäjä Raija Bartens).
Arvostelut
"Mastoravasta" on julkaistu useita arvosteluja, kommentteja ja tutkimuksia, joiden kirjoittajina ovat V. I. Demin, O. B. Tkachenko, N. V. Morokhin, T. Khakkaraynen, M. Duganchi, O. Ingl, A. A. Gagaev, P. P. Gagaev, P. Domokosh, M. V. Mosin, N. V. Zavaryukhin, M. S. Moiseev, N. E. Adushkin, E. A. Sharonova, N. M. Abrosimova ja muut.
Filologi M. V. Mosin kirjoitti:
Jokaisen kansan elämässä on arkipäiväisten tapahtumien ohella juhlia ja pyhäpäiviä. Ersille tällainen tapahtuma oli eeppisen runon "Mastorava" julkaiseminen, jonka venäjän ja ulkomaisen kirjallisuuden laitoksen apulaisprofessori A. M. Sharonov loi uudelleen. Hän työskenteli eepoksen parissa kaksikymmentä vuotta ja saavutti sisällön ja muodon, joka vastaisi ersien ja mokšojen kansanrunouden henkeä ja olemusta. Voidaan yksiselitteisesti sanoa, että "Mastoravan" kirjoittaja saavutti hänelle asetetut tavoitteet menestyksekkäästi. "Mastoravasta" löydämme runsaasti sisältöä, muodon kauneutta ja kielen eleganssia. "Mastoravan" kieli on todella ersän kieltä. Ei olisi liioiteltua sanoa, että A. M. Sharonov antoi merkittävän panoksen ersän kirjakielen jalostukseen. "Mastorava" on merkittävä ilmiö sekä kirjallisuudessamme että kansallisessa tutkimuksessamme.[2]
"Mastoravan" venäjänkielisen käännöksen esipuheessa etnografi N. V. Morokhin kirjoittaa, että A. M. Sharonov ei sokeasti toista muinaisia tarinoita, vaan improvisoi hallittuaan eepoksen lait:
Hän ei voinut olla tuntematta itseään luojaksi. Hän kirjoitti pohjimmiltaan oman runonsa eepoksen pohjalta. Hän kyllästi sen ajatuksilla ja kokemuksilla, jotka olivat hänelle rakkaita.[3]
Eeppinen "Mastorava" on saanut paljon kiitosta ulkomaisilta toimittajilta ja tutkijoilta: Pekka Lentonen[4], Tarmo Hakkarainen[5], Sirkka Saarinen (Suomi), O. B. Tkachenko (Ukraina), Peter Domokos[6] (Unkari) ("Mastorava ersäksi, mokšaksi ja venäjäksi on upea teos... se synnyttää toivoa") ja Maria Duganchi (Ruotsi).