Udmurtien Dorvyizhi

Dondinskin bogatyrit (soturit) (N. G. Pervuhinin versiossa: Dondinskin piirin bogatyrien legendat) ovat joukko udmurttien legendoja, jotka on tallennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla. Legendat kertovat bogatyreista, joiden oletetaan aikoinaan asuneen Tšepetskin arkeologisen kulttuurin hylätyissä linnoitetuissa asutuksissa.

Tarinat julkaisivat ensimmäisenä kansanperinteentutkija B. G. Gavrilov (1880)[1] ja paikallishistorioitsijat N. G. Pervukhin (1886 ja 1888)[2][3] ja G. E. Vereshchagin (1886)[4]. N. G. Pervukhin ei ainoastaan ​​järjestänyt tarinoita, vaan myös työsti niitä syvällisesti ja luovasti uudelleen, joten hänen julkaisujaan tulisi käyttää varoen historiallisina tai etnografisina lähteinä.

Dondinskin sankarien tarinat ovat paikannimiä (luotu selittämään maantieteellistä nimeä – paikannimeä) ja olivat laajalle levinneitä pääasiassa Tšeptsa-joen keskijuoksun udmurttien keskuudessa (nykyinen Glazovskin piiri Udmurtiassa), kun taas Idnan taru oli laajempi.

Sisältö
Tarinat kertovat udmurttisankarien (udm.: batyr) elämästä. Jokaisella sankarilla oli oma linnoitettu asuinpaikkansa (udmiksi: kar), joka yleensä sijaitsi kukkulalla.

Päähenkilöt:
Dondy — vanhin sankareista (yhden version mukaan vanhin veljeksistä; toisen mukaan muiden sankarien isä), asui ensin Idnakarin linnoitetussa siirtokunnassa ja muutti sitten Dondykariin.
Idna (Igna, Idnat), Gurya, Vesya ja Zuy — Dondyn pojat tai nuoremmat veljet, asuivat vastaavasti Idnakarin, Guryakarin, Vesyakarin ja Zuykarin linnoitetuissa siirtokunnissa.
Sivuhenkilöt:
Ebga — yhden sankareista vaimo.
Chibi — Ebgan poika.

Nimien etymologia
Sankarien nimet ovat osa paikannimiä, joten legendoja pidetään paikannimisinä. Ilmeisesti ne ovat udmurtisoituneita venäläisiä nimiä – Ignat, Guriy, Vasya, Zuy. Udmurttitutkija M. G. Atamanov sitä vastoin väittää etymologiaa selittämättä niiden alkuperäisen udmurttimaisen alkuperän. Hän selittää vain nimen Gur'ya etymologian: Gur'ya ← Udm. gur "korvakoru, nuppu puissa" + pääte -ya [5]. Atamanovin teoksia ovat arvostelleet V. V. Napolskikh ja V. S. Churakov. Dondy, toisin kuin muut, ei luultavasti koskaan ollut etunimi; sitä ei ole millään tavalla etymologisoitu udmurtin kielestä. Ebga on udmurttilaisen suvun nimi. Tämä suvun nimi asui Tšeptsa-joen keskijuoksulla, pääasiassa Krasnaja Sludkan kylässä (udmiksi: Vuzh Ebga). Tšibin on henkilönnimi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa udmian kielellä "hyttys, mitätön". Nimi on johdettu Tšibinkarin kylästä, joka tunnetaan väestönlaskennoissa 1800-luvulta lähtien venäläisellä nimellä Komarovo [6].

Tieteellinen tulkinta
Sarjamiehet yhdistettiin aiemmin Tšepetskin arkeologisen kulttuurin linnoitettuihin asutuksiin, mutta tämä tulkinta vaikuttaa mahdottomalta useista syistä. Udmurtit alkoivat aktiivisesti kehittää Tšepetsa-joen keskijuoksua 1500-luvulla, eli jonkin aikaa tämän kulttuurin katoamisen jälkeen. 1600-luvun alun väestönlaskentojen mukaan venäläiset kirkolliset ja ei-kirkolliset nimet olivat yleisiä pohjoisten udmurttien keskuudessa jo 1500-luvulla, ja ensimmäinen dokumenttitodistus Vjatkan udmurttien kristinuskon omaksumisesta on vuodelta 1557. Näin ollen, vaikka udmurtit omaksuivat kristinuskon joukoittain myöhemmin, 1700- ja 1800-luvuilla, sankarien nimet ovat voineet kuulua nimenomaan udmurteille. Legendojen mukaan Idna eli "Valkoisen tsaarin" aikana, mikä tarkoittaa, että voidaan olettaa, että hän eli aikaisintaan Iivana Julman hallituskaudella. Legendoissa mainitaan myös, että Idna taisteli venäläisiä vastaan. Siksi sankarien nimiä ei voida yhdistää linnoitettujen asutuskeskusten historiaan, eikä "sankarieepoksen" piirteiden esiintymistä voida tulkita todisteeksi Tšepetskin kulttuurin "muinaisten udmurttien" poliittisesta synnystä.

Kansanmuistissa on yhtäläisyyksiä täysin erilaisten historiallisten kerrosten tunnistamisen välillä – esimerkiksi udmurttien legendoissa on linnoitettujen asutuskeskusten jäänteitä yhdistäviä tarinoita Jevgeni Pugatšovin jengin jäseniin, jotka eivät koskaan käyneet näillä alueilla. Kaiken kaikkiaan Idnan legenda oli suosittu tiettyjen pohjoisten udmurttiryhmien keskuudessa; hänellä oli jopa kultti.

Yllä mainitut tosiasiat eivät estä udmurttilaista arkeologia M. G. Ivanovaa pitämästä N. G. Pervuhinin tulkitsemia legendoja yhtenä todisteena hänen käsitteelleen, jonka mukaan Idnakar oli "muinaisten udmurttien keskus" [7].